Juhani Aho: Helsinkiin (1889)

Kustantaja: SKS.

Sivumäärä: 96.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: ostin uutena.

Helsinkiin on Juhani Ahon pienoisromaani, joka kertoo ylioppilas Antti Ljungbergin matkasta Kuopiosta pääkaupunkiimme opiskelemaan. Alkumatka taitetaan sisävesilaivalla Lappeenrantaan, josta jatketaan määränpäähän junalla. Antin matkaseurana on papiksi opiskeleva Pekka.

Antti ja Pekka muodostavat mielenkiintoisen vastaparin. Pekka alkaa heti laivalle päästyään tunnollisesti opiskella, kun taas Antti keskittyy pröystäilyyn ja lyöttäytyy hauskaa pitävien joukkoon. Antti tuntuu helsinkiläistyvän jo matkalla, ja ajatuskin kesästä maaseudulla on yhtäkkiä hänen mielestään kauheaa: Sen surkeammin tuskin voisi tapahtua ihmiselle. 

Antilla on hienot kuvitelmat tulevaisuudesta, mutta hän ajattelee lapsellisen uhmakkaasti, että kostoksi hänet torjuneelle Almalle hän ei mene koskaan naimisiin. Antti myös ylenkatsoo köyhempiään eli niitä ylioppilaita, jotka ovat ns. suomalaisista perheistä. Todellisuudessa Antti on aivan yhtä hukassa ja seurailee kokeneempien toimia.

Helsinkiin kuvailee 1800-luvun lopun maailmankuvaa ja käsityksiä siitä, mikä on soveliasta ja mikä ei. Esimerkiksi, kun Antti juo itsensä humalaan, voi pahoin ja haluaa humalapäissään suudella buffettitarjoilijaa, hän ajattelee tulleensa juopoksi, rentuksi ja epäsiveelliseksi eläjäksi, josta ei ole kuin haittaa ja häpeää suvulleen.

Pidän Ahon kerronnasta paljon siksi, että se ei ole liian selittelevää. Vaikka Aho kirjoittaa Pekan pahoinvoinnista ryyppäyksen päätteeksi ja laivalla käydyistä ilotyttöjä koskeneista keskusteluista, ei mitään sanota suoraan, vaan hyvin kainosti kuvaillaan paita oli pahoin märkä. Saapumisillan jatkopaikkaan viitataan vain osoitteella Tarkk’ampujankatu 15. Lukija voi päätellä näiden ilmausten merkityksiä – tai olla päättelemättä. Kielen murrepiirteet ja tietysti vanhahtavuus lisäävät kerronnan kiehtovuutta.

Luin vuonna 1997 painetun, SKS:n kustantaman version. Teos on julkaistu Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -sarjassa. Sarja on varmasti monille tuttu: siinä ilmestyy pehmeäkantisia kotimaisia klassikoita, ja mukana on aina asiantuntijan kirjoittama johdanto ja valikoima aikalaisarvosteluja. Lisää sarjasta ja luettelo saatavilla olevista kirjoista kustantajan sivuilta täältä.

Pirjo Lyytikäisen kirjoittamasta johdannosta käy ilmi, että Aho oli suunnitellut paljon laajempaa ylioppilasromaania, jossa seurattaisiin Antin vaiheita opiskelijaelämässä. Kertomuksen typistyminen novellimaisen lyhyeksi saattoi johtua Lyytikäisen mukaan monista seikoista: Ahon ongelmista laajan romaanin rakenteen kanssa, aikapulasta tai skandaalinpelosta. Painamattomat käsikirjoitusversiot nimittäin paljastavat, että Helsingin viettelyksissä Antti olisi hullaantunut naisista ja viinasta, ja kurjuuden huippuna sairastunut sukupuolitautiin. No, tällaisesta ”hurvittelusta” emme saa tässä kirjassa lukea, sillä tarina päättyy saapumispäivän iltaan. Johdanto on otsikoitu Ylioppilas rappion tiellä – ajan mukainen rappio vain on jopa hieman huvittavaa nykynäkökulmasta.

Viime vuonna tuli kuluneeksi 150 vuotta Ahon syntymästä, ja Aho olikin paljon esillä juhlavuoden aikana. Juhlavuonna ilmestyi useita Ahoa käsitteleviä teoksia ja muun muassa lastukokoelmia. Ahosta kirjoitettiin paljon myös kirjablogeissa. Jaanan ja Karoliinan arvioiden innoittamana haluan lukea ainakin Panu Rajalan kirjoittamaan Naisten mies ja aatteiden (WSOY 2011, kustantajan sivuille tästä). Tämän lisäksi omassa kirjahyllyssäni odottelee Ahoa käsittelevä Pariisista Iisalmeen (toim. Nummi, Rossi ja Isomaa, SKS 2011, kustantajan esittelyyn tästä). Olen hamstrannut useampiakin mielenkiintoisia kirjallisuustieteellisiä opuksia, joihin annan itselleni luvan uppoutua sitten gradun jättämisen jälkeen.

Arvoin pitkään, saako Helsinkiin minulta kolmosen vai nelosen. Päädyin lopulta alhaisempiin pisteisiin, koska olen lukenut parempaakin Ahoa.

Edit 11.12.2014: Seinäjoki korjattu Kuopioksi.