Kustantaja: Tammi.
Sivumäärä: 199.
Oma arvio: 2/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Kuva: tammi.fi Kansi: Taina Markko |
Tiivistetysti Kosmonautti kertoo murmanskilaisista kaveruksista Sašasta ja Serjošasta ja näiden musiikinopettajasta Svetlanasta 1980-luvulla. Serjoša unelmoi punatukkaisesta opettajasta ja kosmonautin ammatista. Keskeinen henkilö on myös Serjošan äiti Anna Ivanovna. Anna Ivanovna on kuin äiti myös Sašalle, ja hänen maailmassaan suurimpia pelkoja ovat lännettyminen ja se, että pojasta tulee juoppo. Yllättävät totuudet ja teot saavat ihmiset raiteiltaan. Kosmonautti käsittelee sallittua ja kiellettyä, ihmismielen voimavaroja ja pimeitä sopukoita.
Olen
halunnut lukea Kosmonautin jo sen ilmestymisestä lähtien. Nelisen vuotta ehti kulua ennen kuin oli sille otollinen hetki, ja
odotukset olivat kavunneet korkealle. Kosmonautti
voitti HS:n esikoiskirjapalkinnon vuonna 2008, ja lisäksi olin listannut sen Kuusi
kovaa kotimaista - haasteeseeni. Halusin
siis tykätä siitä, mutta monet seikat tekivät sen kovin vaikeaksi.
Ensinnä minua ärsytti takakansi. Siinä kerrotaan ja analysoidaan
mielestäni liikaa; olisin halunnut luoda omat tulkintani ilman ohjausta. En
halua ennen kirjan avaamista lukea, että tulen olemaan
lukijana Neuvostomaisemissa kuin kotonani, häpeämään tapetteja ja saamaan
lohdutuksen. Varsinkaan, kun näin ei lopulta edes käynyt.
Toiseksi tartuin Neuvostonostalgiaan. Rakastuin Liksomin teokseen
Hytti nro 6, mutta Kosmonautissa sen sijaan neuvostokuvaus jäi jotenkin laimeaksi. Kaalisopan haju ja suolakurkunvärinen sohva jäivät hailakoiksi. Liksomista on kenties vaikea pistää paremmaksi (ainakaan minun mittareillani), joten kenties olisin eri mieltä, jos olisin lukenut Lipsonini ensin. Kenties.
Kolmanneksi kompastuin kieleen, erityisesti pilkkuihin. Tiedän, että kirjailijalla on taiteellinen vapautensa käyttää tai olla käyttämättä välimerkkejä, mutta epäjohdonmukainen pilkutus on vain ja ainoastaan rasittavaa. Ihmettelin esimerkiksi sitä, että perättäisillä sivuilla on käytetty pilkkuja eri tavoin. Joskus on perusteltua jättää pilkut pois, jotta saadaan teksti soljumaan paremmin. Millintarkka pilkuttaminen tekisi tekstistä töksähtelevää. Näitä seikkoja yritin itselleni tolkuttaa, mutta ei auttanut. Pilkunviilaaja näki punaista.
Jäin myös usein lukiessani miettimään, miksi Serjošan unelma tulla
kosmonautiksi saa niin suurta huomiota. Jos hän kerran kirjoitti halustaan tulla kosmonautiksi maanlaajuisessa kirjoituskilpailussa, niin kai vastaavanlaisia unelmia olisi tullut esiin useita? Kai Neuvosto-Venäjällä aika
monikin pikkupoika ja nuori mies ihaili Gagarinia? Nyt kun kirjoitan tätä, mieleeni hiipii epäilys siitä, olenko hypännyt jonkin kohdan yli ajatuksissani...
Lukukokemukseni oli siis hyvin takelteleva. Sitä himmensi entisestään varmasti se, etten ymmärtänyt mahdollisia symbolisia merkityksiä, joita tarinaan tuotiin klassisen musiikin kautta. En myöskään tunne venäläistä kirjallisuusperinnettä niin, että olisin voinut nähdä Kosmonautissa yhtymäkohtia siihen HS:n Majanderin palkintopuheessa mainitsemin tavoin.
Löysin ilokseni Kosmonautista kaiken takkuilun jälkeen myös hyviä puolia. Viehätyin Lipsonin tavasta jättää kertomatta:
jännitettä riitti loppusivuille asti. Myös näkökulmien vaihtelu on onnistunutta. Esimerkiksi Sašan mukaan nimetty luku on kirjoitettu pojan suulla puhekieltä jäljitellen, Svetlana-luvussa taas havainnoidaan kertojan kautta.
Kosmonautilla osallistun Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen.
Kuulosti mielenkiintoiselta, vaikka aloin hieman epäröidä, kun toit esiin sinua ärsyttäneitä asioita. Mietin, että alkaako minuakin ärsyttää, jos luen kirjan. Vaikuttaa kuitenkin kirjalta, johon voisi joskus tutustua.
VastaaPoistaKannattaa ehdottomasti tutustua! Kosmonautti on jakanut vahvasti mielipiteitä: voihan olla, että juuri sinä ihastut siihen :)
VastaaPoista