Pirkko Saisio: Lokikirja (2010)

Äänikirja.

Kustantaja: Siltala.

Kesto: 4 tuntia.

Oma arvio: 5/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Yksityiskohta äänikirjakotelon kannesta.

Lyhykäisesti kuvattuna Lokikirja on hyvän mielen kirja. (Näemmä K-blogin Jenni on kuvannut teosta aivan samoin sanoin, täällä hänen arvionsa.)

Kuuntelin kirjastosta lainattua äänikirjaa työmatkoilla autossa. Vaikka räntää satoi vaakasuorassa tuulilasiin ja pyyhkijät jäätyivät paikoilleen, Lokikirjan kuunteleminen toi mieleen kesäiset veneretket, meren tuoksun ja taivaalla kaartelevat lokit. Mitä parhainta lääkettä kesän kaipuuseen siis. (Tai sitten veitsen kääntämistä talven aiheuttamissa haavoissa, jos pessimisti olisi.)

Saisio on tallettanut Lokikirjaan 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun kesien tapahtumia mahonkiristeilijä Dianalla. Keskeisiä henkilöitä Lokikirjan tapahtumissa ovat Saikki eli Saisio itse, Honksu eli hänen puolisonsa Pirjo Honkasalo ja Saision tytär Elsa. Ääneen pääsevät myös naisiston toilailuja seuraavat kalat, norppa ja lokki sekä sanavalmis pehmo-Kengu. Lisäksi Dianan kyydissä piipahtaa erilaisia kulttuurialalla työskenteleviä, joista osan tunnistin, osaa en.

Naisiston värikkäitä vaiheita seurataan Saaristomerellä, Selkämerellä ja järvi-Suomessa. Kommellukset seuraavat toisiaan. Välillä ne johtuvat naisiston osaamattomuudesta, välillä Dianan tekniikka pettää. Merihätään joutuminen ei ole mitenkään poikkeuksellista. Saikki kirjaa tapahtumat Lokikirjaan itseironisesti ja huumorin sävyttäminä.

Osasyy siihen, että tykästyin tähän niin kovin, on varmasti samastumisessa. En ole varsinaisesti veneilijä, mutta mökkimme sijaitsee Saaristomerellä saaressa, joten veneiltyä tulee. Myös jotkin kirjan tapahtumapaikat ovat minulle tuttuja, kuten Taalintehdas ja Högsåra.

Kioski Högsåran Farmors Cafén pihalla.

Kirjaa kuunnellessani huomasin, että veneilijä elää samanlaisessa vuodenkierrossa kuin saaristomökkeilijä. Sesonki alkaa noin vapun tienoilla ja jatkuu syysmyrskyihin saakka. Alkukesää leimaa innostus, puoli vuotta kestäneen odotuksen päättyminen. Keskikesällä lökötellään helteessä, nautitaan lomalla läheisten seurasta ja löysätään. Syksy saapuu aina liian aikaisin, ja kesän päättymisen haikeus tuo kyynelet silmäkulmiin.

Kesäilta Saaristomerellä.

Selailin painettua Lokikirjaa kirjastossa äänikirjan kuunneltuani ja huomasin sen olevan runsaasti kuvitettu Saision piirroksin. (Esimerkiksi Hanna on tuonut arvioonsa runsaasti kirjan kuvitusta, kannattaa katsoa!) Äänikirjassa välillä selostetaan, mitä Lokikirjan kuvissa on, mikä oli minusta hauska ratkaisu. Epäilemättä yksi taso tällaisesta kirjasta jää puuttumaan, kun sitä ei näe.

Siinä missä yksi taso häviää kuvituksen puuttuessa, äänikirja tuo teokseen lisätason, nimittäin lukijan. Ihastuin Elsa Saisioon lukijana Anja Snellmanin Parvekejumalat-kirjaa kuunnellessani ja jälleen on pakko kehaista: hän on eläytyvänä lukijana mainio. Lokikirjan kuuntelemiseen tulee hauska puoli tietysti siitä, että Elsa on yksi tarinan henkilöistä. Välillä hän kommentoi lapsi-Elsan tekemisiä tai vain muistuttaa kuulijaa siitä, että hän on mukana tarinassa Elsa, siis minä -lisäyksin.

Me ajoimme takaa aurinkoa ja ukkonen meitä.*

Muutama kesä sitten veneretkemme päättyi ukkosen pakoiluun.

*Kirjasin lainauksen ulkomuistista, joten se ei välttämättä ole sanasta sanaan oikein. Tässäpä onkin yksi äänikirjan heikkouksista: siihen ei voi yhtä helposti palata kuin painettuun kirjaan.