Atiq Rahimi: Maata ja tuhkaa (2000)

Alkuteos: Khâhestar-o-khâk.
Ranskankielinen versio: Terre et cendre.

Ranskasta suomentanut Kristina Haataja.

Kustantaja: Like. 

Sivumäärä: 85.

Oma arvio: 3½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Mika Kärnä.

Atiq Rahimi (s. 1962) on afganistanilaissyntyinen kirjailija, joka on asunut vuodesta 1984 Ranskassa. Luin ensimmäisen Rahimini työkaverin suosituksesta tämänkesäisen lukumaratonini aikana, ja vaikuttava kirja sai lainaamaan myös toisen, kun se töissä eteeni sattui. Rahimin neljännen romaanin Kärsimysten musta kivi alkuteos on ranskankielinen, tämä taas on Rahimin esikoisteos ja kirjoitettu alun perin persiaksi.

Kirja on (vapaasti luonnehtien) yhdenpäivänpienoisromaani. Dastaguir on menossa lapsenlapsensa Jassinin kanssa kertomaan tämän isälle Muradille, että heidän koko muu perheensä on kuollut pommituksessa. Pommi vei koko kylän ja Jassinilta kuulon. Matkalla pöly tunkeutuu silmiin ja suuhun, jano korventaa, nälkä kivistää vatsoja.

Tekstiin on upotettu runsaasti persiankielisiä sanoja, pääosin perustellusti. Sen sijaan en pitänyt kovinkaan ratkaisusta selitellä näitä vierassanoja alaviitteissä. Pelkkä suomennos olisi riittänyt minulle. Nämä sanakirjamaiset selvennökset ravistelivat liikaa pois tarinan maailmasta.

Lâ Hawl Wallâh… (Koraani), sananmukaisesti ’vain jumalalla on oikeus tuomita’. Kansanomainen huudahdus hillitä suuttumusta.

Kertojaratkaisu on kirjassa varsin omintakeinen: kertoja ikään kuin osoittaa sanansa päähenkilö Dastaguirille, puhuttelee tätä.

Ojennat kupin takaisin miehelle. Pengot taskujasi, otat esille naswar-askisi ja laitat sitä vähän kielen alle. Istut alas ja nojaa kauppakojun aaltopeltistä kattoa kannattavaan puupylvääseen. Jassin leikkii vaitonaisena senjetsien siemenillä. Tartut hänen käsivarteensa ja kiskot itseesi päin. Olet aikeissa sanoa jotakin, mutta askelten ääni saa sinut toisiin aatoksiin.

Hieman hämmentävä, mutta tehokas valinta. Kertoja on todella Dastaguirin pään sisällä ja aistii tämän ajatukset, aikeet ja tuntemukset. Välillä poiketaan unikuvissa, välillä muistoissa. Kertoja myös arvottaa ja kommentoi Dastaguirin tekemisiä. Kertoja on Dastaguirin neuvonantaja ja tuomari, joka jakelee ohjeitaan tukalassa tilanteessa olevalle miehelle.

Ihan yhtä vahvasti tämä ei kolahtanut kuin Kärsimysten musta kivi, mutta kertojaratkaisu oli hämmentävyydessään mieleenpainuva. Mietin jatkuvasti lukiessani, missä muissa kirjoissa olisin vastaavaan törmännyt, mutta en saanut yhtään toista mieleeni. Onko tämä teille tuttu keino? Mistä kirjoista?