Susanna Alakoski: Sikalat (2006)

Alkuteos: Svinalängorna.

Suomentaja: Katriina Savolainen (2007).

Kustantaja: Schildts.

Sivumäärä: 282.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: Ostin uutena.

Kansi: Nina Ulmaja
Kuva: sets.fi

Muutaman vuoden takainen alelöytö sai lukuvuoron, kun huomasin, että oman kirjahyllyn kirjoihin keskittyvässä Kirjavuori-haastessa aika alkaa käydä vähiin. Reilut kymmenen kirjaa pitäisi ehtiä lukea omasta hyllystä vuoden loppuun mennessä. Loppuvuoden lukusuunnitelma syntyi kuin itsestään.

Alakosken Sikalat voitti arvostetun August-palkinnon Ruotsissa vuonna 2006. Alakoski on suomalaissyntyinen kirjailija, joka asuu nykyisellään Tukholmassa. Lapsuutensa hän vietti Ystadissa, jonne myös Sikalat sijoittuu.

Romaanin päähenkilö on ala-asteikäinen Leena, joka on tarinan alussa vähän alle kouluikäinen. Eletään 1960- ja 1970-lukujen taitetta Ruotsin Ystadissa. Leenan perhe on juuri muuttanut uudelle asuinalueelle, Fridhemiin, jonka kerrostalojen mukavuudet ovat Suomesta kotoisin olevalle siirtolaisperheelle luksusta: on amme, peilikaappi, kuivatuskaappi ja sisävessa.

Puitteet ovat kunnossa, mutta Leenan perheen elämä on muutoin kivikkoista. Jo tupaantuliaisiltana äiti ja isä juovat viiniä maitolaseista. Leena oppii pian, että kun isän pyörän tangossa roikkuu kangaskassi, tämä on lähdössä viinanhakureissulle.

Fridhemissä Leenan perhe ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Kun siirtolaisia ja työttömiä kerääntyy asumaan johonkin kaupunginosaan, myös ongelmat kasaantuvat. Kirjan nimi juontuu siitä, että kunnan asuntotoimistossa Fridhemin taloja kutsutaan sikaloiksi. Monien vanhempien on vaikea säilyttää työpaikkaansa, ja kuvioissa on usein alkoholi. 

Åse oli melkein ainoa tuntemani lapsi jonka isä ei ryypännyt. Mutta hänen äitinsä oli usein humalassa, joten se meni tasan.

Välillä on parempia kausia, kun vanhemmat ovat jopa lähes vuoden selvinpäin. Toisinaan meno äityy rankemmaksi kuin koskaan. Vanhemmat riitelevät, ja on fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Jääkaappi on tyhjä. Leena kaivaa likapyykin seasta mekon koulun juhliin ja toivoo, ettei se haise. Vanhemmat eivät tietenkään ole yleisössä, kun Leena esiintyy juhlassa.

Lapsen näkökulma tuo tarinaan lohduttomuuden. Leenan epätoivo ja voimattomuus välittyvät vahvoina, mutta onneksi tarinassa on mukana pilkahdus toivoa ja muutoksesta. Leena ei myöskään luovuta, vaan uskoo siihen, että tulevaisuus tuo parempaa. 

Kirjaa lukiessani pysähdyin usein miettimään niin kutsuttua periytyvää köyhyyttä.  Seuraavassa lainauksessa Leena pohtii perheensä tilannetta: 

Kukaan meidän suvussa ei ollut ikinä lentänyt. Kenelläkään meidän suvussa ei ollut passia eikä ajokorttia, eikä kukaan ollut ennen käynyt ulkomailla, paitsi äiti joka oli ollut Lontoossa lapsenlikkana. Mutta se oli niin epätodellista että siitä ei puhuttu. Ja hän oli mennyt sinne laivalla, ei lentokoneella. Kukaan ei ollut opiskellut peruskoulun jälkeen. Eikä kenelläkään ollut parempaa työpaikkaa kuin isoäidillä joka oli ollut tarjoilijana teatteriravintolassa. Me ei omistettu mitään eikä meillä ollut mitään perittävää – – –

Periytyvä köyhyys kuulostaa hurjalta, mutta on valitettavan totta. Luin ilmiöstä taannoin jostakin lehdestä, ja aihe herättää paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Aloitin jokin aika sitten myös Alakosken uuden kirjan Köyhän lokakuu, mutta en ehtinyt paljon alkua pidemmälle ennen eräpäivää. Paremmalla ajalla aion kirjan kyllä lukea, sillä haluaisin ymmärtää ilmiötä paremmin.

Pidin paljon kirjan dialogista. Leenan isän murtaen puhuma ruotsi tuo tekstiin väriä ja elävyyttä.

– Joo, joo, fetta henterna. Mamma har pakkat pröt.

Leenan perhe on lähtöisin Suomesta, joten kaikkien äidinkieli on suomi. Lapset oppivat ruotsia koulussa ja kavereiden kanssa leikkimällä, vanhemmilla kielen oppiminen on hitaampaa. Olisi muuten mielenkiintoista tietää, onkohan näitä kohtia käännetty tai muokattu käännösvaiheessa mitenkään vai ovatkohan ne olleet samanlaisia alkukielisessä tekstissä...

Kirjan pohjalta on tehty myös elokuva. Lukukokemukseni oli sen verran vahva ja ahdistavakin, että jätän kyseisen elokuvan katsomatta. Väkivalta, eritteet ja juoppohulluuskohtaukset tulivat jo kirjoitettuna tarpeeksi elävinä eteeni.

Viime aikoina kirjan ovat lukeneet esimerkiksi Suketus ja Kaisa.