Pentti Saarikoski: Hämärän tanssit (1983)
Otava 1983, 37 s. Käytettynä ostettu. |
Muistoon liittyy kaksijakoinen tunnetila. Yhtäältä ajattelin, että tästä ei tule mitään. Kirjan lukeminen sai minut kyseenalaistamaan koko kirjallisuuden opiskelun mielekkyyden. Toisaalta kokoelman runot kiehtoivat merkitysten pohdinnoista pitävää mieltäni.
Samankaltaisia ajatuksia herätti Hämärän tanssien toinen lukukerta. Välillä olin äimänä ja hieman kadoksissa, välillä taas nautin kielestä, rytmistä, merkityksistä.
Hämärän tanssit ei jakaudu nimettyihin tai numeroituihin runoihin, vaan se on alusta loppuun yhtä pitkää runoa. Läpi teoksen sen säkeissä esiintyy tyttö, kaunis kuin katajapuska. Puhujan ja tytön elämä sekä arkiset havainnot ja toimet saavat rinnalleen paradokseja ja ajatuksia, joita ei ole niin helppo käsittää, kuten käsin kosketeltavat abstraktiot. Luonto ja eläimet, filosofit ja teoreetikot käsitteineen, elämä ja kuolema ovat vahvasti läsnä.
Ohut runoteos kestää ja samalla vaatii monia lukukertoja. Sieltä löytää aina uusia painotuksia ja lukijaa sillä hetkellä puhuttelevia kohtia. Näyttäisi siltä, että hapuileva tutustumiseni Saarikoskeen saa jatkoa. Muutama päivä sitten nimittäin törmäsin kirppiksellä Tiarnia-sarjaan yksissä kansissa, ja olihan se ostettava omaan hyllyyn.
Blogistaniassa ainakin Salla on kirjoittanut Hämärän tansseista.
Antti Holma: Kauheimmat runot (2015)
Kansi: Elina Warsta Otava 2015, 192 s. Kirjastosta. |
Antti Holmalta ei juuri ole voinut viime aikoina välttyä, sillä tämä näyttelijä-käsikirjoittaja-kirjailija on ollut esillä vähän joka mediassa. Holman esikoisteos Järjestäjä on minulla vielä lukematta, mutta kyllä lukulistalla.
Varasin Kauheimmat runot kirjastosta, koska sen ajatus houkutteli. Parodiaa ja ilveilyä runouden kustannuksella — jos tämä idea on toteutettu taiten, niin luvassa on hulvatonta luettavaa.
Monet kokoelman runot kommentoivat aikaamme ja sen ilmiöitä kärkkäästi ja paikoin osuvasti, kuten Södermalm runossaan Pyyntö:
En vaadi paljoa,
mutta voisinko saada
tämän annoksen
gluteenittomana
ilman korianteria
toisella salaattipohjalla
paahtamattomilla
pinjansiemenillä
ja alennettuun hintaan?
Aivan hurmiossa en tämän runokokoelman sivuja kuitenkaan käännellyt. Yllä siteerattu runonpätkä on kokoelman siisteintä antia: pääasiassa runot ovat liian alatyylisiä ja roiseja makuuni. Elimet ja kirosanat eivät jaksa naurattaa enää parin runon jälkeen.
Saarikoskella ja Holmalla ei ole juuri muuta yhteistä kuin se, että he ovat suomalaisia miehiä, jotka ovat kirjoittaneet runoja. Saarikosken teksti on vakavaa, monikerroksista, sen äärelle pitää pysähtyä. Holma puolestaan rakentaa juttunsa yhden kortin varaan. Sille käy kuin liian pitkäksi venytetylle vitsille, idea väljähtyy.
Saattaa olla, että Kirjakimarassa näkyy vastaavia runoteospareja jatkossakin. Tämä on Kirjakimaran toinen runoista kirjoitettu postaus: reilu vuosi sitten kirjoitin Pablo Nerudan Andien mainingeista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti