Juha Itkonen: Minun Amerikkani (2017)

Kansi: Piia Aho.

Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 350.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Minun Amerikkani sisältää matkakertomukset kirjailija Juha Itkosen neljältä Amerikan-matkalta. Matkat ajoittuvat vuosiin 2016 ja 2017 eli aikaan, jolloin Donald Trump nousi ensin puolueensa presidenttiehdokkaaksi ja lopulta Yhdysvaltojen presidentiksi. Välillä Itkonen matkustaa yksin, välillä valokuvaaja-työparinsa kanssa. Hän myös tapaa tuttaviaan reissuillaan ja yöpyy esimerkiksi kirjeenvaihtajapariskunta Laura ja Saska Saarikosken luona. Yhden matkan tarkoitus on viettää aikaa kirjailijaresidenssissä, kun taas viimeisen matkan Itkonen tekee nähdäkseen Trumpin virkaanastujaiset paikan päällä. Trump ottaa kirjassa suuremman roolin kuin alun perin oli tarkoitus.

Juha Itkonen on aina ollut Amerikka-fani. Hän vietti maassa vaihto-oppilasvuoden ja oli lähellä aloittaa jenkkifutiksen pelaamisen. Amerikkalainen populaarikulttuuri väritti nuoren miehen kasvuvuosia, mikä on toki tyypillistä hänen aikalaisilleen Länsi-Euroopassa. Hän on myös matkustellut maassa useasti. Kirjassa kuvattuna ajanjaksona Itkosen ihannoima maa muuttaa kurssiaan: terveydenhuoltouudistuksestaan tunnetun ja merkittävää rauhantyötä tehneen Obaman hallinnosta siirrytään rajojen rakentamisella uhoavan populistisen Trumpin aikakauteen. Kirjailija on hämmentynyt, ja hän yrittää löytää suunnanmuutokselle syitä.

Itkosen ensimmäinen matka ajoittuu tammi-helmikuuhun 2016. Tuolla matkallaan hän muun muassa vierailee Trumpin kampanjatilaisuudessa. Tuolloin punanaamaiseen showmiljöönääriin saattaa suhtautua vielä kepeästi hämmästellen, sillä eihän Trump voi nousta presidentiksi asti, eihän? Nyt reilun vuoden kuluttua tiedämme, että kampanja ei kaatunut omaan mahtipontisuuteensa ja valheellisiin argumentteihin, vaan otti koko ajan käyttöönsä entistä aggressiivisempia ja röyhkeämpiä keinoja. Make America Great Again toimi.

Varsinkin ollessaan yksin matkassa kirjailija raportoi usein omista häpeän tunteistaan. Amerikassa kaikki on suurta, ja yksin matkustava ulkomaalainen tuntee itsensä helposti pieneksi kaiken mahtavan keskellä. Amerikassa kirjailija ei välty myöskään turtumukselta: pikaruoka, limut ja autolla liikkuminen pöhöttävät niin mieltä kuin ruumistakin. Yhdellä matkallaan Itkonen kokee solahtaneensa amerikkalaiseen elämäntyyliin niin, että siitä alkaa jo tehdä mieli pyristellä eroon. Pikapuuropussi motelliaamiaisella alkaa tuntua tärkeältä.

Itkonen tekee arkisia ja oivaltavia havaintoja amerikkalaisista ja amerikkalaisuudesta. Esimerkiksi työ kannattelee, jos työtä on. Amerikkalainen työelämä ei tunne samanlaisia työaikoja ja lomia kuin Suomessa. Usein työpäivät ovat ympäripyöreitä, työviikot siis jopa 60-80-tuntisia. Ja vuosiloma kuulemma tyypillisesti kaksi viikkoa. Ahkerointia motivoi monesti mielikuva amerikkalaisesta unelmasta: idea siitä, että työteliäisyydestä palkitaan, kaikilla on samat mahdollisuudet ja vapaus toteuttaa itseään. Tämän kolikon toinen puoli on kuitenkin tiukka sääntöjen ja kieltojen kulttuuri. Vapaus onkin illuusio. Ja jos et pärjää tai vaikka sairastut ilman vakuutusta, putoat. Amerikassa pudotaan todella alas, sillä yhteiskunnan tukiverkosto on harvempi kuin esimerkiksi Suomessa.

Trumpin valintaa voi olla vaikea käsittää, mutta fakta on se, että amerikkalaiset äänestivät hänet presidentiksi. Obaman politiikkaan ja aikaansaannoksiin ei oltu tyytyväisiä, ihmiset kaipasivat muutosta. Amerikka on mantereen kokoinen maa, joten joukkoon mahtuu kaikenlaisia mielipiteitä ja todellisuuksia. Suurkaupungeissa elämä on aivan toisenlaista kuin maaseudulla tai asuntovaunussa syrjäseudulla. Trumpin uho ja lupaukset purivat eritoten eteläisissä osavaltioissa. Ehkä neljän vuoden kuluttua ratkaisua haetaan jälleen toisesta suunnasta?

Luin Minun Amerikkaani suurella mielenkiinnolla, sillä minuakin kiinnostaa, miten ja miksi Trumpin nousu presidentiksi toteutui. Lisäksi Itkosen kirjoitustyyli vetoaa minuun, vaikka suhteeni häneen kirjailijana on edelleen kaksijakoinen. Hänen kolumninsa, julkisuuskuvansa ja esiintymisensä miellyttävät, mutta en oikein ole päässyt sisälle hänen romaaneihinsa. Vain ennen blogiaikaa lukemani Myöhempien aikojen pyhiä on jättänyt varauksetta positiivisen muistijäljen. Kirjakimarassa olen kirjoittanut kahdesta romaanista (Anna minun rakastaa enemmän ja Kohti), jotka olivat ihan kivoja, mutta vielä useampi Itkosen kirja on jäänyt minulta kesken. Toivon siis jatkossakin Itkosen kirjoittavan lisää tällaista asiaproosaa!