Olen tavannut listata blogiin alkuvuodesta jonkinlaisia suunnitelmia, koska se on minulle luonteva tapa orientoitua tulevaan. Uuden vuoden starttini hieman myöhästyi, sillä onhan tammikuu jo loppupuolella, mutta tässä se viimein on: katsaus suunnitelmistani vuodelle 2019 haasteiden ja lukusuunnitelmien kannalta.
Haastehommia
Työpaikkani ei sijaitse Helmet-alueella, mutta tartun bloggaajana Helmet-lukuhaasteeseen nyt toistamiseen, koska viime vuoden haasteen parissa vain oli niin kivaa. Tavoite on tuttu viime vuodelta: aion lukea haastekohtiin sopivat kirjat ja blogata niistä. Haasteelle on oma välilehtensä.
Lukemalla maailman ympäri -haasteeni on ollut käynnissä jo viisi vuotta, ja tähän mennessä olen käynyt yhteensä 56 maassa. Sen tarkempia lupauksia tekemättä pyrin edistämään haastetta tänä vuonna.
Hyllynlämmittäjät-haasteessa ideana on koota omasta hyllystä kaksitoista lukematonta kirjaa ja lukea ne vuoden aikana. Viime vuonna haasteen suorittaminen onnistui minulta heikosti, sillä luin pinostani vain yhden kirjan. Nyt tavoitteeni on maltillinen: parantaa suoritusta viime vuodesta. Yritin myös järkeistää tämän vuoden pinoani eli en ottanut siihen mukaan yhtä paljon tiiliskiviä kuin viime vuonna. Joukossa ovat esimerkiksi Tuurin Pohjanmaa-sarjan loppupään kirjat, jotka ajattelen lukevani joka tapauksessa.
Viime vuonna järjestin Kirjoja ulapalta -lukuhaasteen, jossa luettiin meriaiheista kirjallisuutta. Tänä vuonna luvassa on haasteen toisinto, mutta sen aika on sitten myöhemmin keväällä.
Lukemalla maailman ympäri -haasteeni on ollut käynnissä jo viisi vuotta, ja tähän mennessä olen käynyt yhteensä 56 maassa. Sen tarkempia lupauksia tekemättä pyrin edistämään haastetta tänä vuonna.
Viime vuonna järjestin Kirjoja ulapalta -lukuhaasteen, jossa luettiin meriaiheista kirjallisuutta. Tänä vuonna luvassa on haasteen toisinto, mutta sen aika on sitten myöhemmin keväällä.
Kiinnostavia uutuuksia
Herkullinen kirjakevät on jo hyvää vauhtia käynnissä: kirjastoonkin saapuu uutuuksia harva se päivä. Käännöspainotteinen listani koostuu lähinnä "vanhoista tutuista" eli kirjailijoista, joilta olen lukenut aiemmin vähintään yhden teoksen. Uusia tuttavuuksia tällä listalla ovat vain Thuy ja Erpenbeck. Tein listalle monta karsintakierrosta, sillä halusin pitää sen maltillisen mittaisena.
Emma Hooper: Koti-ikävän laulut (helmikuu/Gummerus)
Nelisen vuotta sitten luin Hooperin aiemman teoksen Etta ja Otto ja Russell ja James, jota luonnehdin tuolloin kauniiksi ja elämänmakuiseksi kertomukseksi rakkaudesta, ystävyydestä ja parisuhteesta. Jotakin samansuuntaista odotan myös Hooperin uudelta suomennokselta Koti-ikävän laulut. Se kertoo Connorin perheestä, joka asuu autioituvassa kylässä Kanadan erämaassa ‒ kalastajakylässä, josta kalat ovat kadonneet. Vanhempien on vuorotellen työskenneltävä muualla, ja he alkavat etääntyä toisistaan. Perheen poika yrittää ratkaista niin kalojen kuin kodinkin ongelmat.
Pirkko Saisio: Epäröintejä (maaliskuu/Siltala)
Ikisuosikkini Saision proosakokoelma on minulle kevään odotetuimpien kirjojen joukossa. Autofiktion mestari yhdistelee tällä kertaa kuulemma autobiografista materiaalia ja fiktiota, ja kokoelman kertomuksia yhdistää omaehtoinen ja hulvaton kertoja.
Elizabet Strout: Kaikki on mahdollista (maaliskuu/Tammi)
Viime vuoden säkenöivimpiin käännöshelmiin lukeutui Stroutin Nimeni on Lucy Barton, ja onneksi saamme sille jatkoa suomeksi näinkin pian! Maaliskuussa julkaistavan tarinakokoelma kertoo ajasta, jolloin Lucy Barton palaa kotikaupunkiinsa seitsemäntoista vuoden jälkeen. Tarinoista muodostuu kaupungin elämästä kertova mosaiikki, jossa on mukana paljon tummia sävyjä.
Domenico Starnone: Kepponen (maaliskuu/WSOY)
Starnone pääsi yllättämään minut viime keväänä positiivisesti romaanillaan Solmut, joka oli väkevä, vetävä ja älykäs avioliiton kuvaus. Kiinnostus Kepposta kohtaan heräsi HelsinkiLitissä, missä kirjailija kertoi tästä romaanistaan hauskasti. Tilaisuudessa Starnonea tulkkasi Leena Taavitsainen-Petäjä, joka on nyt suomentanut tämän 70-vuotiaan isoisän ja nelivuotiaan lapsenlapsen voimainkoetuksesta kertovan kirjan.
Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia (maaliskuu/Teos)
Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron oli unohtumaton lukukokemus, joten kohdistan tähän romaaniin suuria odotuksia. Ystäväni Natalia kertoo nimihenkilön seksuaalielämän ongelmista ja niiden ratkaisuyrityksistä, ja kertojana toimii hänen terapeuttinsa. Terapiatyöskentely on sukellus mielen kerrostumiin. Teos pohtii identiteetti- ja valtakysymyksiä sekä kerronnan keinoja.
Kim Thuy: Ru (huhtikuu/Gummerus)
Vietnamilaissyntyinen Thuy kuvaa omaelämäkerrallisessa
romaanissaan lapsuutta sodan jaloissa, matkaa venepakolaisena, päätymistä
pakolaisleiriin ja viimein uuden elämän alkua Kanadassa.
Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt (toukokuu/Tammi)
Erpenbeckin kirja on minulla alkukielisenä omassa hyllyssä, mutta en vain ole saanut luettua tätä saksaksi. Euroopan pakolaiskriisistä ja maahanmuutosta kertova tarina keskittyy juuri eläköityneeseen professoriin Richardiin, joka ajautuu tekemisiin afrikkalaisten turvapaikanhakijoiden kanssa. Richardia ja turvapaikanhakijoita tuntuu yhdistävän toimettomuus ‒ mitä muuta heillä on yhteistä?
Maggie Nelson: Sinelmiä (huhtikuu/S&S)
Argonauteista vaikuttuneena odotan Sinelmien ilmestymistä toiveikkaana. Tässä kirjassa Nelson kirjoittaa pakkomielteestään siniseen väriin.
Edellä mainittujen lisäksi aion paneutua Minna Canthiin juhlavuoden kunniaksi. Minna Canthin päivää ja tasa-arvon päivää vietetään tutusti maaliskuussa 19.3. kirjailijan syntymäpäivänä, ja tänä vuonna hänen syntymästään tulee kuluneeksi 175 vuotta. Keväällä ilmestyy (tai on jo ilmestynyt) erilaisia Canthiin liittyviä teoksia, ja tästä kolmikosta kiinnostuin:
Minna Maijala: Minna Canth ‒ ihmisen kuvia (tammikuu/Gummerus)
Kirjallisuudentutkija Maijalan kokoama ja toimittama novellikokoelma, joka koostuu Canthin vähemmän tunnetuista, mutta tutun kantaaottavista novelleista.
Minna Maijala: Punaiset kengät (tammikuu/Otava)
Canth-tutkija tarkastelee Canthin tuotannosta tuttuja teemoja nykypäivän ilmiöiden valossa. Luvassa on pohdintoja esimerkiksi luovuudesta, työstä, vallasta, mielenterveydestä, rakkaudesta ja ihmisyydestä.
Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi? (helmikuu/WSOY)
Kirjallisuuskriitikkona tunnettu Ahola lukee ja tulkitsee Canthia Suomen ensimmäisenä feministinä. Canthin erilaisten kirjoitusten kautta Ahola hahmottelee, mitä kirjailija sanoi muun muassa naiseudesta, lapsuudesta, rakkaudesta, erotiikasta ja elämän tarkoituksesta.
Ikisuosikkini Saision proosakokoelma on minulle kevään odotetuimpien kirjojen joukossa. Autofiktion mestari yhdistelee tällä kertaa kuulemma autobiografista materiaalia ja fiktiota, ja kokoelman kertomuksia yhdistää omaehtoinen ja hulvaton kertoja.
Viime vuoden säkenöivimpiin käännöshelmiin lukeutui Stroutin Nimeni on Lucy Barton, ja onneksi saamme sille jatkoa suomeksi näinkin pian! Maaliskuussa julkaistavan tarinakokoelma kertoo ajasta, jolloin Lucy Barton palaa kotikaupunkiinsa seitsemäntoista vuoden jälkeen. Tarinoista muodostuu kaupungin elämästä kertova mosaiikki, jossa on mukana paljon tummia sävyjä.Domenico Starnone: Kepponen (maaliskuu/WSOY)
Starnone pääsi yllättämään minut viime keväänä positiivisesti romaanillaan Solmut, joka oli väkevä, vetävä ja älykäs avioliiton kuvaus. Kiinnostus Kepposta kohtaan heräsi HelsinkiLitissä, missä kirjailija kertoi tästä romaanistaan hauskasti. Tilaisuudessa Starnonea tulkkasi Leena Taavitsainen-Petäjä, joka on nyt suomentanut tämän 70-vuotiaan isoisän ja nelivuotiaan lapsenlapsen voimainkoetuksesta kertovan kirjan.
Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia (maaliskuu/Teos)Lindstedtin Finlandia-palkittu Oneiron oli unohtumaton lukukokemus, joten kohdistan tähän romaaniin suuria odotuksia. Ystäväni Natalia kertoo nimihenkilön seksuaalielämän ongelmista ja niiden ratkaisuyrityksistä, ja kertojana toimii hänen terapeuttinsa. Terapiatyöskentely on sukellus mielen kerrostumiin. Teos pohtii identiteetti- ja valtakysymyksiä sekä kerronnan keinoja.
Kim Thuy: Ru (huhtikuu/Gummerus)
Vietnamilaissyntyinen Thuy kuvaa omaelämäkerrallisessa
romaanissaan lapsuutta sodan jaloissa, matkaa venepakolaisena, päätymistä
pakolaisleiriin ja viimein uuden elämän alkua Kanadassa. Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt (toukokuu/Tammi)
Erpenbeckin kirja on minulla alkukielisenä omassa hyllyssä, mutta en vain ole saanut luettua tätä saksaksi. Euroopan pakolaiskriisistä ja maahanmuutosta kertova tarina keskittyy juuri eläköityneeseen professoriin Richardiin, joka ajautuu tekemisiin afrikkalaisten turvapaikanhakijoiden kanssa. Richardia ja turvapaikanhakijoita tuntuu yhdistävän toimettomuus ‒ mitä muuta heillä on yhteistä?
Maggie Nelson: Sinelmiä (huhtikuu/S&S)
Canthin juhlavuosi
Edellä mainittujen lisäksi aion paneutua Minna Canthiin juhlavuoden kunniaksi. Minna Canthin päivää ja tasa-arvon päivää vietetään tutusti maaliskuussa 19.3. kirjailijan syntymäpäivänä, ja tänä vuonna hänen syntymästään tulee kuluneeksi 175 vuotta. Keväällä ilmestyy (tai on jo ilmestynyt) erilaisia Canthiin liittyviä teoksia, ja tästä kolmikosta kiinnostuin:
Minna Maijala: Minna Canth ‒ ihmisen kuvia (tammikuu/Gummerus)
Kirjallisuudentutkija Maijalan kokoama ja toimittama novellikokoelma, joka koostuu Canthin vähemmän tunnetuista, mutta tutun kantaaottavista novelleista.
Minna Maijala: Punaiset kengät (tammikuu/Otava)
Canth-tutkija tarkastelee Canthin tuotannosta tuttuja teemoja nykypäivän ilmiöiden valossa. Luvassa on pohdintoja esimerkiksi luovuudesta, työstä, vallasta, mielenterveydestä, rakkaudesta ja ihmisyydestä.
Suvi Ahola: Mitä Minna Canth todella sanoi? (helmikuu/WSOY)
Kirjallisuuskriitikkona tunnettu Ahola lukee ja tulkitsee Canthia Suomen ensimmäisenä feministinä. Canthin erilaisten kirjoitusten kautta Ahola hahmottelee, mitä kirjailija sanoi muun muassa naiseudesta, lapsuudesta, rakkaudesta, erotiikasta ja elämän tarkoituksesta.
* * *
Näiden uutuushoukutusten lisäksi aion tehdä löytöretkiä kirjaston hyllyjen väleihin ja antaa aikaa myös vanhemmalle kirjallisuudelle. Paluu kirjastoon muistutti siitä, miten valtava määrä kiehtovia kirjoja odottaa vielä lukemista kirjaston kokoelmissa. Mikä parasta: kirjat kyllä odottavat. Se, mitä en ehdi tänä vuonna lukea, on kenties lukulistallani ensi vuonna. Nautinnollista kirjakevättä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti