Luonnonvoimia ja mystiikkaa – Pertti Saloheimo: Meren ja tulivuoren välissä

 

Kansi: Martti Ruokonen.

WSOY 2022. 183 s.
Oma arvioni: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Pertti Saloheimon Meren ja tulivuoren välissä on avaukseni tämänvuotiseen Kirjoja ulapalta -lukuhaasteeseen. Kirja päätyi lukupinooni täysin nimen perusteella, joten luvassa oli yllättymistä pienoisromaanin verran.

Päähenkilö on biologi, joka matkustaa syrjäiseen kaupunkiin tekemään tutkimusta. Kaupunki on hankalasti vain lentoveneellä saavutettavissa, koska se sijaitsee kirjan nimen mukaisesti rakentunut meren ja tulivuoren välimaastoon. 

Mies tekee tutkimusmatkoja läheiseen viidakkoon ja kiinnostuu myös salaperäisistä luostarin raunioista. Hän kerää laboratorioonsa lajitelman eläimiä koekäyttöön ja tarkkailtaviksi ja raportoi työstään Akatemialle. Paikallinen opaspoika auttaa miestä, ja talon miehelle vuokrannut Martha pitää talon siistinä. Varhain vanhempansa menettänyt Maria alkaa viihtyä miehen seurassa.

Mies keskittyy maaeläimiin, sillä meri ei kuulu hänen toimeksiantoonsa, mutta meri pilkahtelee tekstissä siellä täällä. Ultramariininsinisenä ja toisinaan levästä punaisena välkkyvä meri houkuttelee, eritoten sen rannalla makaava rahtilaivan hylky:

Joskus öisellä rannalla kulkiessani kimaltava meri vetää minua vastustamattomasti puoleensa, ja vasta polvieni kastuessa huomaan kahlanneeni mereen. Silloin olen ollut näkevinäni laivanhylyn komentosillalta valoa, mutta se lienee vain kuun heijastusta – –

Realistinen, päiväkirjamuotoon puettu kerronta ottaa maagisia loikkia, kun mukaan saadaan mekaanisia kuoriaisia ja puhuva paviaani sekä viinin voimalla vieraalla kielellä puheliaaksi heittäytyvä munkki. Kun tapahtuu onnettomuuksia, miehen sivullisuus yhteisössä korostuu. Naakkojen parvi on epäilyttävän kiinnostunut miehen liikkeistä. 

Kaupungin sijainti avaa väyliä tulkinnoille. Kahden luonnonmahdin puristuksissa maaginen ja realistinen kohtaavat, samoin luonnontiede ja yliluonnollinen miehen elämässä. Luonnontieteilijämiehen mieleen hiipii epäilys: onko kaikki sittenkään tieteellä selitettävissä? Lukijan mielessä myllertää niin ikään: mikä on kuumehourailua, mikä unta, entä minkälainen olisi vain olemiseen keskittyvä iankaikkisuus? 

Enpä tosiaan arvannut, mitä Saloheimon pienoisromaanin kansien välistä löytyykään: aivan kuin Murakami kohtaisi Haahtelan! Mystistä, vähän vinksahtanutta, kiehtovaa –  ja runollisen napakassa muodossa.

Helmet 2022: 34. Kirjailijan nimessä on luontosana.