Runokirjajoulukalenteri: luukku 2 – Satu Erra: Tämä kaikki on liikaa

Runokirjajoulukalenterin toisessa luukussa on järjestelyn meininki.

Tämä kaikki on liikaa on Satu Erran toinen runokokoelma, ja sen runojen taustalla kaikuvat Marie Kondon järjestämisen opit, siis konmaritus. Kun tavarat ja koti ovat järjestyksessä, elämä mullistuu, uusi elämä pääsee alkamaan.

Runon puhuja on uuden elämänvaiheen edessä ja alkaa järjestää. Hän tutkailee, lajittelee, kierrättää, säästää. Samalla kun yritetään saada aisoihin tavaraa ja papereita, tulee järjesteltyä tunteita, muistoja, merkityksiä.

Tavarat, siivous ja järjestely linkittyvät monella lähestyvään joulunaikaan. Jostakin haluaa eroon, nurkat on puunattava. Toisesta päästä tavaraa tulee tilalle ehkä lisää, lahjoilla lisätään toisten tavaramäärää.

Tämä on rimpuileva vaihe jonka merkitys on kynnyksessä
ajattomuus tarkoittaa tässä että on nimenomaan
kulunut aika paljon aikaa

päivä avautuu tänään vasta myöhään
katson viikkokalenterista miten se ruhjoutuu vasten aikatauluja
ja mistä itse aion olla poissa.

Eri elämänvaiheissa tavaroiden sortteeraus tulee kuin luonnostaan. Ero, muutto, kuolema. Mitä enemmän aikaa on kulunut, sitä enemmän on raivattavaa.

Luen runoa ja koko kokelmaa kommenttina nykyihmisen tavarapaljoudelle. Nettikaupasta klik ja klik, ja jo marssivat ruskeat pahvilaatikot eteisiin.

Elämme joulukuisia myöhään avautuvia päiviä, monelle vuoden kiireisimpiä viikkoja. Runo saa pohtimaan, missä kaikessa tarvitseekaan olla mukana, mistä voisi jäädä pois.


Satu Erra: Tämä kaikki on liikaa. Tammi 2024. 80 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Laura Lyytinen.

Runokirjajoulukalenteri: luukku 1 – Kristiina Möller: Maiseman halkaisema hämärä

Runokirjajoulukalenteri on täällä taas ilahduttamassa joulukuisia aamujasi!

Joka päivä luukusta paljastuu runokokoelma, jonka yhteen runoon tai runonpalaseen pureudun tarkemmin. Jonkinlaisen yhteyden talveen tai jouluun pyrin aina löytämään. Pääasiassa luukkuihin on piilotettu kotimaisten runoilijoiden teoksia, jokunen käännetty kokoelma on lisämausteena mukana.

Kalenterin ensimmäisestä luukusta kurkistaa Kristiina Möllerin esikoisteos Maiseman halkaisema hämärä.

Teoksen nimessä mainittu hämärä toistuu runoissa, tämä on ehdottomasti pimeän vuodenajan kirja.
Mistään synkistelystä ei ole kyse, vaan ilmavasti taitetut runot leijuvat sivuilla. Välillä säkeet ovat vain yksittäisiä sanoja, jotka tipahtelevat kohti sivun alareunaa.

 
Päivän poiminta sopii ainakin minun joulukuisiin tunnelmiini:

on taas se aika vuodesta jolloin alan kuvitella
ja en tiedä jaksanko uskoa

 

ei minulla muuta ole kuin tämä liian pitkä talvi
ja sen väsynyt maa joka luo etäisyyttä vielä niin hitaaseen

 

vihreään

Joulukalenterissakin kuljetaan kohti joulua, jonka taikaa ja tunnelmaa haluan vaalia, vaikka alan olla keski-iässä. Mielikuvitus saa näkemään tontun jälkiä hangella, laittaa jonkin vilahtamaan ikkunassa. Kuvitelmiin kietoutuu muistoja lapsuuden jouluista.

Minulle talvi ja pimeä aika ovat liian pitkiä, siksi tämä runonpätkä tuntuu omalta. Vielä useamman viikon ajan päivä vain lyhenee ja jos maa on väsynyt, niin olen minäkin.

Möllerin runot tuovat lohtua meille hämärän ja pimeän vaeltajille. Kun kokemuksesta tulee jaettu, ei enää ole yksin. Monissa runoissa pilkahtelee valo, kevät, toivo. Kevät tulee, aina, ja laittaa vauhtia vihreään.


Kristiina Möller: Maiseman halkaisema hämärä. Into 2024. 55 s. Sain teoksen kirjailijalta. Kansi: Elina Warsta.