Yhdestoista luukku tuo palan kesää talven keskelle. Luin Mikko Rädyn esikoiskokoelman Borealia ensimmäistä kertaa osana lukumaratonia kesäkuussa. Nyt kesäinen kuva ja kirjan uudelleenluku muistuttavat kiireettömästä kesäpäivästä ja ihanasta lukukuplasta, johon sulkeuduin vuorokaudeksi.
Onneksi Borealia löytyy omasta hyllystäni, sillä tähän halusin palata.
Kokoelma lainaa rakenteensa luonnontieteelliseltä museolta. Liikkeelle lähdetään neuvonnasta, sitten päädytään luusaliin, hyönteissaliin ja niin edelleen. Nisäkässalista poimin otteen:
Yhä ruusut kukkivat talvisissa puutarhoissa, korkeavyötäröiset housut palaavat ja tennissukkasandaalit, eikä kukaan tunnu ymmärtävän miksi. Mistä sisäsyntyinen totalitarismin kaipuu, halu tulla käskytettäväksi?
Kukinta talvella on yhtä hämmästyttävää kuin muoti-ilmiöt, jotka tuntuvat toisessa ajassa käsittämättömiltä. Muodilla on omat lakinsa, aivan kuten luonnolla. Myös poliittiset ilmiöt toistuvat, vaikka kuinka ajatellaan, että ei koskaan enää. Kehitys on syklistä, ei aina etenevää.
Ruusu ja talvi sopivat huonosti yhteen ainakin Suomessa, mutta talvipuutarhan lämpö sallii kukinnan ihmeen myös talvella. Myöhäinen kukkija voi toki jäätyä sijoilleen talven tullessa, jäädä väriläiskäksi vaalenevaan maisemaan.
Oman puutarhani talventörröttäjissä ei ole väriloistoa, mutta sitkeästi ne kurottelevat hangesta ja muistuttavat kesän kasvukaudesta, menneestä ja tulevasta.
Mikko Räty: Borealia. Tammi 2022. 78 s. Sain kirjan lahjaksi. Kansi: Laura Lyytinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti