Voi hiiren kiipeli ja kummitushukka sentään – myöhästyin Kirsi Kunnaksen juhlinnasta pari päivää! Joulukuun 14. päivä Kunnas olisi täyttänyt pyöreät sata vuotta. Olkoon tämä kuudestoista luukku siis juhlien jatkot!
Yön äänet on Jenny Lucanderin kuvittama, ja siihen on koottu Kunnaksen runoja ja käännöksiä eri vuosikymmeniltä. Kuvakirja löytyi kirjaston lastenosastolta, mutta joukossa on runoja myös muista kuin lapsille suunnatuista kokoelmista.
Runoissa toistuvat yö, unet, tuuli, vuodenajat. Kuvitus on herkullisen värikäs, ja sivuilla seikkailee joukko sympaattisia eläinhahmoja.
Esimerkin poiminta on vaikeaa, niin monta haluaisin valita. Tänään sormi osuu runoon Kaunis hallayö:
Kaunis hallayö, kristallin kiteissä
lähteetöntä valoa.
Ja avautuu kuu
puut pellot metsät sarat syvään
syövyttää
sen varjo
sen kirkas hiljaisuus
äärimmilleen viritetty
laskeutuu
rukiin heilimöivään mereen
musta joutsen maan
valkenevalle
polvelle.
Viime päivät ovat olleet niin pilvisiä, että täydestä kuusta on päässyt nauttimaan vain näin runon riveillä. Kun asuu taajaman ulkopuolella, on kuu pilvettöminä iltoina kuin yllättäen paikalle eksynyt katulamppu. Silloin ei haittaa, jos unohtaa ottaa otsalampun mukaan iltalenkille.
Kuu luo varjoja, jotka saavat mielikuvituksen runoilemaan. Liikkuiko tuo varjo, onko sillä silmät? Kurkistiko tuolta peura?
Yön äänet muistuttaa, että voisin useamminkin suunnata askeleeni kirjaston lastenrunohyllylle ja antautua lorujen leikkiin ja riimiseikkailuihin. Teos on sanataiteen ja kuvitustaiteen juhlaa kannesta kanteen.
Kirsi Kunnas & Jenny Lucander: Yön äänet. WSOY 2024. 65 s. Lainasin kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti