Luukussa 18 leijuu Miska Revon esikoiskokoelma Pilvet. Se saa kurkistelemaan talviselle taivaalle, ja äkkään, että tiirailen taivaalle näin talvella harvoin. Huomio on jäisissä poluissa, jäljissä hangella. Niinpä käännän katseeni pilviin, puiden yllä leijuvaan sumuverhoon. Runo voi vaikuttaa näinkin.
Ihmisen ja luonnon suhteesta inspiroituneissa runoissa maalaillaan runon kokoisia kuvia, joissa jokin vähän nyrjähtää tai hämmentää. On sanaleikittelyä ja filosofisia pohdintoja, absurdia virettä sekä unen ja valveen rajamaita.
Päivän ote on alku eräästä pidemmästä runosta:
Mihin menevät ravihevoset talveksi?
niin kuin unessa koittaa olla ajattelematta sitä mitä ajattelee.
Mihin menevät muut kuukaudet?
Kuten kaikki, jotka viettävät talvensa jossakin, täälläkin
millimetri millimetriltä seinät ohenevat joka talossa on
kuin päänsärky joka pahenee levätessä
joka ei johda sähköä, ei johda ääntä.
Lapsenomaiset kysymykset tuovat mieleeni naapurin kyselyikäisen, jonka tenttaaminen saa välillä takeltelemaan. Aina kun luulen selvittäneeni kysymysradan, tärähtää vielä yksi ”Miksi?” Runon ensimmäiseen kysymykseen ravihevosten talvesta tekisi mieli vastata ”talviraveihin”, mutta alan heti epäillä. Voivatko kaikki hevoset edes juosta pakkasessa?
Runossa tunnelma on ahdistunut. Takovat kysymykset ovat päänsärky, kumpuavat ne sitten omasta mielestä tai toisen suusta. Seinät ohenevat. Kun pakkaudutaan kylmää pakoon neljän seinän sisään, voivat seinät muuttua paperiksi tai jopa kaatua.
Edeltävät kuukaudet ovat nyt muistoissa, tulevat vasta suunnitelmissa ja haaveissa. Näin joulukuussa moni hankkii tulevan vuoden kalenterin ja alkaa tehdä sinne merkintöjä. Jos kylmyys ja pimeys ahdistavat, kalenteri muistuttaa, että ne muut kuukaudet tulevat taas, myös valo.
Miska Repo: Pilvet. Kulttuurivihkot 2024. 100 s. Lainasin kirjastosta. Kannen valokuva: Miska Repo.
Miska Repo: Pilvet. Kulttuurivihkot 2024. 100 s. Lainasin kirjastosta. Kannen valokuva: Miska Repo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti