Teoksen motto ”Koskaan ei tule tylsää, / on niin paljon kaikkea.” virittää tarkkailun ja innostumisen tunnelmiin. Kun on runoilijan katse, näkee kiinnostavaa ja huomionarvoista missä vain. Ohut ja eheä kokoelma näyttää, että pienissä yksityiskohdissa on jotakin suurempaa.
Päivän otteeksi valitsin erään runon aloitussäkeistön:
Juuri nyt olet hetken
kuin et koskaan enää ole: kädet lapasissa,
neuleen nurjalla puolella myttyät pientä nukkaa,
pölyn suurempaa olomuotoa, muodottomuutta,
Neljään säkeeseen hahmottuu pysäytyskuva, yksi ruutu elämän pitkällä filmillä. Runon puhuja osoittaa sanansa sinulle, aivan kuin kehottaa tarttumaan hetkeen ilman että kehotus on kulunut fraasi.
Puhuja herättelee käyttämään aisteja. Nukan myttyämisestä saa helposti kiinni; tunnen sormissani neuleen nurjan puolen irtoavat hahtuvat. Aistihavainto laajenee pölyn olemukseen, ja myöhemmin runossa ”linnut rakentavat villapesiään” samaisesta nukasta.
Läpi kokoelman runot käsittelevät aikaa. Se tihenee, laajenee, muuttaa maisemaa ja ihmistä. Nukkaakin. Mikä on nyt nukkaa, on kohta pesämateriaalia ja oli ennen lankakerä, ehkä lampaanvillaa… Kun lähtee askeltamaan runojen opastamana ajatuspoluille, ei todella tule tylsää.
Hanna Syrjämäki: Tuu. Humahdus 2024. 39 s. Lainasin kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti