Suomen musiikin päivänä runokirjajoulukalenterissa helkkyy Arto Lapin Eranto. Kokoelman runoissa kaikuvat kotimaisen Sibeliuksen lisäksi ainakin Beethoven ja Miles Davis. Billie Holidayn ”äänen tummuus hohkasi kuin kamiina”.
Eranto näyttäytyy minulle arvoituksena. On viitteitä, vihjeitä, lopussa myös selitysosio. Läpi kokoelman sivujen yläreunassa kulkee myös runoa, jota voi lukea erillisenä kokonaisuutenaan.
Talvitunnelmiin vievät seuraavat säkeistöt:
Kuka ilmestyi
ja kenelle,
lumihiutale, sieltä
mistä en enää
odottanut mitään.
Ja vaihtoi
saman tien olomuotoa
hengityksen höyryssä.
Osaatko olla
noin kiteytynyt,
mahdoton taltioida.
Kuullottaa kaamoksen.
Aisteista tärkein,
se jota ei vielä ole.
Rakastaminen pimeään.
Runo vangitsee palasen talvisen luonnon ihmeellisyyttä. Veden olomuodot vaihtelevat, lumihiutaleet maalaavat kaamoksen vaaleammaksi.
Lumihiutale putoaa taivaalta, joten sen voi tulkita myös viestiksi jostakin toisaalta. Jouluun virittynyt mieli yhdistää tähän varpusen jouluaamuna, toisenlaisen viestintuojan, ja herää kysymys, kuka runon ’sinä’ on. Onko se jokin tuntematon, edesmennyt vai kenties rakastettu?
Runo herättää kysymyksiä, kun se sanoittaa selittämätöntä. Onko rakastaminen pimeään rakastamista ilman ehtoja? Entä mikä on rakastamisen aisti? Se joka aistii näkymättömän, vetovoiman.
Arto Lappi: Eranto. Enostone 2024. 106 s. Lainasin kirjastosta. Kansi: Iiva Vilvas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti