E. L. James: Fifty shades: Sidottu (2011)

Alkuteos: Fifty Shades of Grey.

Suomentaja: Riie Heikkilä (2012).

Kustantaja: Otava.

Sivumäärä. 514.

Oma arvio: 1/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kuva: otava.fi

Sidottu on ensimmäinen osa brittiläisen E. L. Jamesin Fifty Shades -trilogiaa, joka on noussut polttavaksi puheenaiheeksi ja myyntihitiksi.

Alkuasetelma ei voisi olla kuluneempi: kömpelö ja kokematon kirjallisuudenopiskelija kohtaa sattumalta itsevarman, saavuttamattoman oloisen ja hengästyttävän hyvännäköisen poikamiehen, joka kaiken lisäksi on rikas. Miljonääri kiinnostuu tytöstä, ja heidän välilleen kehkeytyy miehen seksuaalisten mielihalujen värittämä suhde. Anastasia Steele ja Christian Grey koettelevat toistensa rajoja monin tavoin. Keskeistä on, kuka saa tehdä mitäkin ja kenelle, ja mitkä ovat Christianin mieltymysten taustat.

Teksti on vaivaannuttavaa. Anastasia punastuu tai lehahtaa punaiseksi noin joka toisella sivulla. Anastasian edellisen punastumisen puna tuskin on ehtinyt laskea, kun taas jo lehahtaa. Yhden kulmakarvan nostamisen taito vaikuttaa myös erityisen käytetyltä. Jatkuva virnistely rasittaa, Anastasian sisäisen jumalattaren toistuvat ”kommentit” saavat raivon partaalle.

Luin kirjan tunnollisesti loppuun, vaikka olisin voinut lopettaa jo muutaman kymmenen sivun jälkeen. Itsepintaisesti olin päättänyt, että luen tämän, ja nyt voin sanoa, että niin tein. En voi suositella tätä oikeastaan kenellekään, sillä paremmin kirjoitettua viihdettä on kirjastoissa hyllymetreittäin. Mutta tällaista kirjallista ilmiötä harvasta kirjasta syntyy, joten uteliaiden ei varmaan auta kuin kokea tämä itse.

Mikä tässä kömpelösti toteutetussa pehmopornossa sitten hätkähdyttää – tai siis minkä pitäisi ilmiön mittasuhteiden mukaan niin tehdä? Se ei voi olla muu kuin seksi, jota kirjassa kyllä riittää. Niin mitä sitten? Nykyäänhän internet ja televisio suoltavat katseltavaksi ties mitä. Veikkaukseni on, että yksi vastaus löytyy siitä, millainen media kirja on: tarina tulee luettuna hyvin eri tavalla iholle. Jokaisen lukijan täytyy kuvitella ja kuvittaa tarina päässään itse.

On selvää, että en kuulu kirjan kohderyhmään. Ensinnäkään en juuri lue viihdekirjoja. Toisekseen en pysty ymmärtämään seksin käyttöä vallan välineenä. Herra ja palvelija -suhde ynnä muut kiemurat menevät yli ymmärrykseni. Olisi oikeastaan ollut suuri ihme, jos Jamesin hitti olisi minuun kolahtanut.

Kuitenkin olen sitä mieltä, että kaikki lukeminen on hyvästä. Jos joku innostuu tämän kautta lukemaan muutakin, niin hyvä. Eikä minulla ole siihenkään mitään sanottavaa, jos joku lukee vain viihdekirjallisuutta ja tämän yhtenä muiden joukossa. Hyvä. Makunsa kullakin.

Kirjallisiin ilmiöihin perehtyminen oli siis tällä kertaa aikamoista tuskaa verrattuna Nälkäpelin lukemiseen. Toki olisin voinut uskoa HS:n Aholan kehotusta ja jättää ilmiön omaan arvoonsa, mutta minkä sitä uteliaisuudelleen mahtaa! Kaipa seuraavaksi kokeilen Twilightia, jolle Fifty Shades on esimerkiksi Maijan mukaan monella tasolla velkaa. Fifty shadesin parissa on viihtynyt muun muassa Helmi-Maaria, kun taas Jenni epäilee kyseessä olevan joukkoharha.