Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 381.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
14 solmua Greenwichiin kertoo kilpailusta, joka toteutetaan tiedemies Edmond Halleyn (1656–1742) muistoksi. Tavoitteena on kiertää maapallo vuoden aikana Halleyn hengessä eli 1700-luvun oloja mukaillen. Tämä tarkoittaa käytännössä lähinnä jalkapatikkaa ja purjevenettä. Kirjassa raskasta taivalta seurataan joukkueen numero 6 näkökulmasta. Joukkueen muodostavat Irlannissa asuva aviopari Graham ja Isla, heidän vanhan opiskelukaverinsa Petr ja tämän veli Kari, joka liittyy seurueeseen myöhemmin.
Matkaan lähdetään Greenwichin nollameridiaanilta, ja
tarkoitus on palata tismalleen samaan paikkaan vuoden kuluttua. Matkan reitti kulkee alusta
loppuun samaa pituuspiiriä pitkin; kilpailijat saavat poiketa meridiaanilta
maalla vain mailin verran ja merellä kymmenen meripeninkulmaa. Kilpailijat
kulkevat siis kuin kapeassa tunnelissa noin 40 000 kilometrin matkan. Matkantekoa valvoo jatkuvasti Lontoosta käsin järjestäjä, ja kilpailu etenee tiukkojen sääntöjen
puitteissa.
Kirjassa kaikki matkalla olijat pääsevät ääneen. Kertojana
on pääasiassa Kari, jonka kertoma täydentyy Petrin muistikirjasta
poimituilla otteilla. Lisäksi mukana on Islan ja Grahamin kirjoittamia
lokikirjan tekstejä. Alkuun minulla kesti ymmärtää tätä kertojaratkaisua,
varsinkin kun Kari ei edes ole alkumatkalla mukana, mutta melko pian
moniäänisyyteen tottui. Ja lopulta selittyi erikoinen pääkertojaratkaisukin.
Tartuin kirjaan skeptisenä. Epäilin, etten jaksaisi innostua
maailmanympärysmatkasta. Olipa mukava jälleen murtaa ennakkoluulonsa, sillä pikaluin kirjan parissa
illassa. Kirja kuvaa minusta tuntuvasti matkalla olemista, sitä tilaa, johon
joskus matkoilla ollessaan pääsee. Lukuelämys vei maailman ympäri pikavauhtia, kunnes lopulta
kotiinpaluuta alkoi jo odottaa.
Parhaimmillaan Jalonen on vaihtuvien tunnelmien kuvaajana sekä ympäristön havainnoijana. Kieli on minun makuuni sopivan omaperäistä olematta liian keksimällä keksittyä:
Viljelty palmukaistale
loppui jyrkän töyrään alle. Metsä sankkeni ja kostui ja muutaman sadan metrin
matkalla rinne muuttui vaikeakulkuiseksi rydöksi jossa kasvoi vieri vieressä
metrien korkuisia saniaisia ja raunioisia. Maa oli livettävän märkää ja
varjokohdissa mustana suona.
Loppua kohden aloin kyseenalaistaa tarinan
uskottavuutta. En tarkoita verrattuna todelliseen maailmaan, vaan tarinan
maailman uskottavuutta. Olisivatko kilpailijat muka pystyneet viemään urakkansa
loppuun sen jälkeen, mitä matkalla kävi? (Tämä jää hieman kryptiseksi, mutta
liikoja ei parane paljastaa.) Vaikka kilpailu on sekä fyysisesti että
henkisesti kuluttava, on myös alussa niin periaatteisiinsa uskovan Grahamin
vätysmäisyys lopussa minusta epäuskottavaa. Myöskään Karin päätöstä en niele, se ei ole perusteltu.
Osallistuin tällä kirjalla Morren maailman jo päättyneeseen
Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen. Haaste loppui itsenäisyyspäivänä, mutta tämän tekstin syntyminen vei aikansa. Haasteessa riitti, että oli määräpäivään mennessä lukenut kirjat, bloggauspakkoa ei ollut. Arpaonni
oli puolellani, sillä voitin haasteen loppuarvonnassa
lohdutuspalkinnon, mikä oli hauska yllätys! Palkinnoksi saatu Mörkö-magneetti pääsi jo muiden muumilaaksolaisten joukkoon jääkaapin oveen.
Tuo, että vertaat tarinan uskottavuutta nimenomaan kirjan omaan maailmaan, on hyvä. Minä pidin tästä kirjasta valtavasti, mutta en ollut täysin tyytyväinen siihen, mitä kaikkea kirjan loppupuolella tuli vastaan.
VastaaPoistaOletko lukenut muita Jalosen kirjoja? Poikakirja on upea.
Jalonen oli minulle uusi tuttavuus, nyt laitan ainakin tuon Poikakirjan lukulistalle!
PoistaKiitos linkkauksesta. Samaa uskottavuus ongelmaa ajattelin matkan suorittamisen, järjestelyiden ja jo alkuideankin puitteissa. Vaikka alkuun pidin, niin jälkimaku kirjasta on hieman kitkerä tässä suhteessa. Liikaa jäi selvittämättömiä asioita. Toisaalta jotkut pitävät juuri näistä kirjoista.
VastaaPoistaNiinpä, alku oli oikein lupaava, mutta sitten ei enää toiminut...
PoistaAloitin tämän aikoinani, mutta en koskaan päässyt alkua pidemmälle.
VastaaPoistaJos alkukaan ei innosta, niin ei tosiaan kannata itseään kiusata ;)
PoistaMinä en juurikaan pitänyt kirjasta, vaikka periaatteessa siinä oli paljon hyvän kirjan aineksia. Ehkä luin kirjan väärään aikaan... Minustakin lopussa oli jotain epäuskottavaa. Ainakin Poikakirja on luettavien listallani, jospa se uppoaisi paremmin.
VastaaPoistaKirjan lukemisen ajoitus on kyllä tärkeää, jotkin sopivat mainiosti esimerkiksi kesälukemiseksi tai lomalukemiseksi, mutta eivät uppoa muulloin.
Poista