Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 299.
Vieras on ollut pian loppuvan vuoden vahvimpia lukukokemuksiani. Heti ensimmäisiltä sivuilta lähtien janosin Pulkkisen lauseita, keinahtelin tekstin tahdissa. Välillä oli lukuinnosta huolimatta pakko laskea kirja käsistä ja makustella lukemaansa. Luin kirjan jo syyskuussa, mutta tämä teksti jäi raakileena makaamaan
luonnoskansioon. Nyt sitten tulikin kiire julkaista, jotta ehtisin vielä tämän
vuoden puolella.
Vieraan päähenkilö Maria on kolmikymppinen pastori, joka lähtee hetken mielijohteesta matkalle ja päätyy New Yorkiin. Matka on paitsi konkreettinen matka kaukomaille, myös mielen matka elämän käännekohtiin. Vaikka Maria pakenee fyysisesti kauas arkista elämäänsä ja vastuitaan, kokemukset suurkaupungissa saavat tutut kipupisteet taas sykkimään. Teini-ikäisenä alkanut kehon tarkkailu nousee jälleen pintaan, Marian suhde omaan kehoonsa on yhä häilyvä. Samoin uskon horjuessa myös nuoruuden kapinallinen usko muistuu mieleen.
New Yorkin tuoksut, maut ja tunnelma ovat Vieraassa lumoavia, vastustamattomia. Toffee, kastanjat, kahvi, tiramisut ja muut herkut tuoksuvat huumaavasti ja nostattavat veden kielelle. Kunnes nurkan takaa lehahtaa virtsan katku. Äänimaisema muodostuu jatkuvasti soivista hälytyajoneuvojen
sireeneistä ja junien klonksuttavasta kolinasta.
Takaumissa sukelletaan Marian nuoruusvuosiin, lapsuuden ja aikuisuuden välitilaan:
Käänsin iltaisin ennen
nukkumaanmenoa katseeni taivaaseen, Ressu-pyjamassa, rintojeni nuput syyllisinä
pyjaman kätköissä, ja kertasin syömiseni, mutta en ollut varma miksi tein niin.
En tarkkaan tiennyt millaisia uskonkappaleita, salaisia sakramentteja
mielessäni luonnostelin. Keksin niitä sitä mukaa kuin nälkä yltyi ja vaati
tuekseen perusteluja.
Nuoren Marian maailmassa nälkä, sovittaminen, kärsimys ja pelastaminen sekoittuivat. Minusta Pulkkinen kuvaa aikuisuuden kynnyksellä olevaa Mariaa tarkkanäköisesti ja uskottavasti.
Jossakin vaiheessa jo pohdiskelin, onko Pulkkinen
ympännyt tähän yhteen romaaniin jopa liikaa aineksia. Teemoja löytyy
tukuittain. Syömishäiriö, uskonkriisi, ruumiillisuus, tanssi, vanhemmuus,
avioliitto… Kaiken tämän saa kyllä solahtamaan vierauden ja muukalaisuuden
alle, ja Pulkkinen tekee sen taiten. Runsaudestaan huolimatta sanoisin, että Vieras on
yhtenäinen, eheä. Selkeä kirjoitustapa antaa tilaa aiheiden rikkaudelle. Joskin näin ei-uskonnolliselle lukijalle jotkin teologiset pohdinnot olivat hieman raskaita.
Kirjan lukemisen aikoihin katsoin Avalta ohjelman
Kirjapiiri (29.9.2012), jossa Pulkkinen kertoi uudesta romaanistaan Pauli Aalto-Setälän
haastattelemana. Vieraassa
käsitellään monia raskaita aiheita, ja Pulkkinen kertoikin irrottautuvansa
romaanin teemoista kirjasyksyn hektisessä pyörityksessä tanssimalla – ja
välillä myös kuohuviinin voimin. Pulkkinen kuvaili raskaiden teemojen
käsittelemisen olleen kirjailijalle katarttista, vapauttavaa. Pidän Pulkkisen
esiintymisessä erityisesti harkituista vastauksista, jonkinasteisesta
varauksellisuudesta ja vaatimattomuudesta. Silti hän kertoo innokkaasti
teoksestaan. Aalto-Setäläkin antoi Vieraalle
täydet viisi tähteä viidestä.
Tämä teksti Vieraasta on siis hautunut koneellani koko syksyn. Joistakin kirjoista on vaikea kirjoittaa, ja usein juuri jollakin tapaa läheisistä ja koskettaneista erityisen hankalaa. Haluaisin sanoa niin paljon, mutta en kuitenkaan liikaa. Teksti tuntuu menevän helposti tasapainotteluksi, joka ei tee oikeutta loistavalle kirjalle.
Minulla on ollut tämä odottamassa jo syyskuusta alkaen. Kenties jo pian saan aikaiseksi tarttua... lopultakin. Pidän paljon Pulkkisesta, sekä Raja että Totta ovat olleet vaikuttavia lukukokemuksia. Toivottavasti tämäkin on! Ainakin arviosi lupaa hyvää.
VastaaPoistaPulkkis-fanina odotin kolmatta kirjaa innolla ja huokasin ihastuksesta, kun se oli minusta edeltäjiään vielä parempi :) Nauti Vieraasta, toivottavasti tykästyt!
PoistaMinäkin suhtauduin uskonnollisiin kohtiin etukäteen varauksellisesti, mutta ymmärsin niin, että valitsemalla Paavalin kirjeet teemakseen Pulkkinen viittaa rakkauteen. Kaikillehan on tuttua Paavalin rakkauden ylistys Korinttolais-kirjeessä: Rakkaus ei kadehdi ...
VastaaPoistaAnna
Olen myös sitä mieltä, että joskus on hyvä hypätä ulos omalta mukavuusalueeltaan ja lukea vaikkapa hieman uskonnollisvivahteisia kirjoja, vaikkei itse olisikaan uskonnollinen. Se luultavasti avartaa, jos ei muuta :)
PoistaIhanaa, että olet pitänyt tästä! Minua kovasti haluttaa lukea tämä, mutta luulen, että vielä joudun tovin odottelemaan :) Hyvää kannattaa odottaa, ehkä?
VastaaPoistaHyvää kannattaa odottaa, kunnes ei pysty enää! Minullakin muhii hyllyssä pari kirjaa, jotka ovat melko varmasti huippuja, niiden aika vaan ei ole ihan vielä.
Poista