Nannan puolikas lukumaraton: nuortenkirjat

Viime vuoden kesäkuussa vietin unohtumattoman vuorokauden kirjojen parissa, kun tahkosin Nannan lukumaratonia. Luin vuorokauden yhteen putkeen – tosin hieman huijasin, sillä nukuin yöllä kuutisen tuntia. Lukumaraton oli minusta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen, ja suunnittelen jo innoissani ensi kesälle vuorokauden mittaista lukusessiota.

Onnistuakseen projektissaan maratoonari tarvitsee aikaa, lukurauhan ja kasan inspiroivia kirjoja. Niinpä syväsukellus tarinamaailmaan kannattaa ajoittaa lomalle. Näin ei-lomakaudella päätin hyödyntää arkivapaan ja kokeilla lukumaratonista hieman kevennettyä versiota eli puolimaratonia, joka kestäisi puolet kokonaisesta, 12 tuntia.

Päätin jo ensimmäisen maratonini jälkeen, että seuraavalla lukumaratonillani olisi jokin teema. Olen rohmunnut töistä lainaan pikkuhiljaa pienoisen kasan nuortenkirjoja, joten teema oli helppo keksiä. Kaikenlaisia variaatioita teemalukemisesta ja lukusessioista on blogeissa kokeiltu; esimerkiksi Kirjainten virrassa -blogin Hanna on viettänyt sarjakuvapäivää.

Tässä inspiraatiopinoni, josta poimin päivän luettavat kirjat:

• Alexis Kouros: Gondwanan lapset (1997). 120 s. Lasten Keskus.
• Aleksi Delikouras: Nörtti: new game (2012). 206 s. Otava.
• John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa (2006). Alkuteos: The Boy in the Striped Pyjamas. Suom. Laura Beck 2008. 206 s. Bazar.
• Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa (2011). 175 s. Karisto.
• Henning Mankell: Tulen salaisuus (1995). Alkuteos: Eldens hemlighet. Suom. Marja Kyrö 2008. 198 s. WSOY.
• Kirsti Ellilä: Majavakevät (2012). Karisto. 187 s.
• Johanna Thydell: Katon kokoinen tähtitaivas (2003). Alkuteos: I taket lyser stjärnorna. Suom. Nora Schuurman 2004. 239 s. Otava.

Kirjoja on reilusti, jotta voisin valita luettavaa fiiliksen mukaan. Kesän maratoniin olin tehnyt tiukemman lukusuunnitelman, mutta nyt kokeilen hieman toista taktiikkaa. Tämä siksi, etten yhtään tiedä, kauan näiden lukemisessa menee. Aikuisten proosaa luen yleensä 60 sivua tunnissa, mutta olettaisin lukevani nuortenkirjoja ripeämmin.

Tervetuloa seuraamaan, miten puolikas lukumaraton taittuu! Starttaan kymmeneltä aamulla ja maali häämöttää iltakymmeneltä. Päivitän tätä tekstiä päivän mittaan.

* * *

Alexis Kouros: Gondwanan lapset (1997). Kuvitus: Alexander Reichstein. Lasten Keskus.

Luettuja sivuja: 120.

Aikaa kulunut: 1 tunti 40 minuuttia

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Gondwanan lapset on Finlandia Junior -palkinnon voittaja vuodelta 1997. Se on Iranista kotoisin olevan Kouroksen esikoisteos, ja valokuvia ja grafiikkaa yhdistävä kuvitus on venäläisen Reichsteinin käsialaa.

Kirja kertoo pienestä linnunpoikasesta, joka yrittää ymmärtää maailmaa ja paikkaansa siellä. Lintu syntyy Gondwanan alkumantereella ja huomaa pian olevansa yksin, emo ja sisar ovat poissa. Utelias poikanen lähtee etsimään emoaan ja kohtaa reissullaan erilaisia olentoja. Lintu kohtaa muun muassa viisaan muurahaisen, mutakylpyjä rakastavan sammakon, yskivän Kanarialinnun ja munia merkkaavan ihmisen.

Tarina käsittelee lämpimästi erilaisuutta ja oman itsensä etsimistä. Lintu oppii jokaiselta kohtaamaltaan olennolta jotakin ja alkaa rakentaa maailmankuvaansa. Tämä on mielestäni mahtava kirja! Löysin sieltä kymmeniä mainioita ajatuksia ja lausahduksia, jotka täytyy kirjoittaa muistiin paremmalla ajalla.

Lukemisen puolimaraton alkoi varsin lupaavasti, tästä jatkan ilolla eteenpäin!

* * *

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa (2011). Karisto.

Luettuja sivuja yhteensä: 295.

Aikaa kulunut 5 h.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Talvinen lukusessioni jatkuu toisella Finlandia Junior -palkitulla nuortenkirjalla: Huotarisen Valoa valoa valoa sai tunnustuksen vuonna 2011.

Tykästyin kertojan tyyliin heti alussa:

Kuuluisa venäläinen kirjailija Anton Tšehov käski repiä tarinan ensimmäisen sivun. Kuuluisan venäläisen kirjailijan mielestä tarinoiden alut ovat luonnonkuvausta kauheimmillaan.

                      No niin.

                      Repikää vain. Tämä on teidän kirjanne!

                      Tai kirjaston. Kirjastonhoitajat ovat kuitenkin ymmärtäväisiä tällaisissa tapauksissa.

Tarinaa kertoo Mariia, 14-vuotias tyttö, joka kommentoi tarinaa ja opastaa lukijaa pitkin kirjaa. Eletään vuotta 1986, jolloin Tšernobylissä räjähti. Mariian kotona ollaan hiljaa eikä jaksettaisi mitään ylimääräistä. Siksi Mariia tapaa Mimiä salaa, Mimiä, joka on hänelle avain rakkauteen. 

Mimin silmissä palaa suru, ja hän on Mariian Salainen Sisar. Rakkaus, yhteinen kevät ja kesä, jaetut salaisuudet – ne ovat täynnä hallitsemattomia räjähdyksiä, jotka tuovat valoa valoa valoa. Mutta kukaan ei voi selvittää Mimin suruja, ei edes Mariia.

Valoa valoa valoa oli melkoinen lukukokemus: kaunis kuvaus rakkaudesta, mutta silti melkoisen raskas. Iloisten hetkien päällä roikkuu jatkuvasti suru, kaiken loppumista ennakoidaan jatkuvasti.

Lukeminen maistuu vielä! Tästä kirjasta jäi ahdistunut jälkimaku, saa nähdä, leimaako se seuraavien kirjojen lukemista.

* * *

Kirsti Ellilä: Majavakevät (2012). Karisto.

Luettuja sivuja yhteensä: 482.

Aikaa kulunut yhteensä: 7 tuntia 45 minuuttia.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Majavakevät kertoo 12-vuotiaasta Hillasta, joka on adoptoitu leikki-ikäisenä Kolumbiasta. Hänen rakkain harrastuksensa on tarkkailla kodin lähellä sijaitsevan lammen majavia. Tummemman ihonvärinsä vuoksi häntä kiusataan ja syrjitään koulussa. Vanhemmat yrittävät itsepintaisesti saada tyttärensä kiinnostumaan muista harrastuksista ja hankkimaan ystäviä. Majavat ovat kuitenkin Hillalle tärkeintä maailmassa, ja hän viettää niiden parissa kaiken aikansa.

Majavat oli tuotu Kanadasta. Kukaan ei ollut kysynyt halusivatko ne tänne. Hillan tilanne oli samanlainen. Hänet oli tuotu Kolumbiasta, eikä kukaan kysynyt halusiko hän asua tässä kylmässä pohjoisessa maassa.

Lammella Hilla tutustuu poikaan, joka kuvaa majavista elokuvaa koulua varten. Hankaluuksia syntyy, kun naapuri haluaisi tuhota majavien pesäpadon niiden aiheuttamien puutuhojen vuoksi.

Majavakevät oli ihan mielenkiintoinen tarina, tosin paljon lapsellisempi kuin aiemmat kaksi tänään lukemaani. Teemoiltaan se on ajankohtainen, sillä siinä on ei-syntyperäisen suomalaisnuoren näkökulma ja se käsittelee nuorten ja luonnon suhdetta. Se on selkeästi suunnattu nuoremmille kuin esimerkiksi Valoa valoa valoa, ovathan päähenkilötkin pari vuotta nuorempia. Ja pari vuotta on tuossa vaiheessa ilmeisen merkittävä ero.

Majavakevään kaikkitietävä kertoja pääsi ärsyttämään minua, vaikutti nimittäin paikotellen siltä kuin keski-ikäinen yrittäisi kuvata nuorten maailmaa siinä ihan onnistumatta.

Tämä kirja oli sopivasti hieman kevyempi kuin Huotarinen. Nyt raapaisen kokoon hieman välipalaa ja sitten valitsen seuraavan kirjan. Enää nelisen tuntia aikaa, päivä on kulunut hurauksessa!

* * *

Henning Mankell: Tulen salaisuus (1995). Alkuteos: Eldens hemlighet. Suom. Marja Kyrö 2008. WSOY.

Luettuja sivuja yhteensä: 680.

Aikaa kulunut: 10 tuntia.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Sofia on 12-vuotias mosambikilainen tyttö, jonka elämää varjostavat sisällissodan kauhut. Osa perheestä menehtyy kotikylään tehdyssä iskussa, ja Sofia pääsee pakenemaan Maria-siskon, äidin ja pikkuveljen kanssa. Työlään jalkapatikkamatkan päätteeksi he asettuvat toiselle seudulle, löytävät uuden kotikylän. Sielläkään ei ole täysin turvallista, sillä maasto on täynnä maamiinoja. Muutama sivuaskel polulta, ja Sofian elämä pirstoutuu palasiksi.

Tarina on rankka selviytymiskertomus, jossa sodan kauhut ja mielettömyys mullistavat viattomien elämän. Sofia on 12-vuotiaaksi neuvokas ja sisukas. Vaikka hänet kaadettaisiin maahan, hän on päättänyt selvitä. Lohdun hän saa tuijottamalla tulta, josta voi löytää niin menneisyyden muistoineen kuin tulevaisuudenkin. Päähenkilön iästä huolimatta sanoisin kirjan olevan suunnattu hieman vanhemmille, sen verran rajuja asioita siinä käsitellään. 

Huh, seuraavaksi on sitten tämän puolimaratonin viimeisen kirjan aika. Ankkuriksi valikoitui Delikouraksen Nörtti. Siinä on parisataa sivua ja aikaa vain pari tuntia – katsotaan, kuinka pitkälle pääsen.

* * *

Aleksi Delikouras: Nörtti: new game (2012). Otava.

Luettuja sivuja yhteensä: 886.

Aikaa kulunut: 12 tuntia.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Sain kuin sainkin viimeisen kirjan luettua loppuun juuri viisi vaille kymmenen. Nörtti : new game on nopealukuinen, sillä kaikki sivut eivät ole täynnä tekstiä.

Nörtti on tietokonepeleihin addiktoituneen yläkoululaispojan päiväkirja. DragonSlayer666:n eli Dragon elämässä tärkeintä ovat Battlefield-peli ja kylmä Pepsi höystettynä Pantteri-karkeilla. Peliaikaa rajoittava mutsi on diktaattori ja aikuisten puuhat muutenkin aikamoista perseilyä. Pojan mielestä koulu ja mutsin valitus vain estävät hänen kehittymistä parhaaksi pelaajaksi. Kunnes kuvioihin astuu punatukkainen tyttö, jonka selittämätön käytös sekoittaa jopa peleihin keskittymistä.

Dragon teiniarki tuntuu olevan jatkuvaa törmäyskurssilla oloa. Pelaamisen lisäksi hän ajautuu kahnauksiin mutsin, koulukavereiden ja poliisienkin kanssa jääräpäisyytensä ja jatkuvien väärinymmärrysten vuoksi. 

Ja tähän loppuun vielä pientä summausta kirjavasta perjantaistani. Kouroksen ja Mankellin kirjat luin osana lukudiplomi-haastetta. Olin varannut puolimaratonille tarkoituksella reilusti kirjoja, jotta voisin valita luettavaa fiilispohjalta. Lukematta jäivät Thydellin Katon kokoinen tähtitaivas ja Boynen Poika raidallisessa pyjamassa. Niiden vuoro tulee vielä jokin päivä, sen verran ne kiinnostavat.

Ihan koko maratonaika ei kulunut lukemalla. Kävin koiran kanssa reippaalla lenkillä, torkahdin vartiksi sohvalle ja laitoin pari kertaa ruokaa. Mies kävi pari kertaa kotona, jolloin jäin juttelemaan hänen kanssaan pidemmäksi toviksi. Myös kirjoittaminen vei enemmän aikaa kuin viimeksi, enkä viitsinyt erityisemmin kiirehtiä tekstien kanssa.

Teemalukeminen on mielenkiintoista. Kirjoja pystyy paremmin vertailemaan, kun niillä on edes jokin yhdistävä tekijä. Jos ja siis kun seuraavan kerran tähän urakkaan ryhdyn, koostan lukupinkan jonkin teeman mukaan. Hyväksi ratkaisuksi osoittautui sekin, että kirjoja on reilusti, niistä voi sitten päivän mittaan valita.

Suurin ero edelliseen lukusessiooni on lukuympäristössä. Nyt luin sisällä joko ruokapöydän ääressä tai sohvalla istuen tai maaten. Kesällä mökillä lekottelin laiturilla ja vaihtelin usein lukupaikkaa, valinnanvaraa kun oli. Molemmat kokeilut ovat olleet omasta mielestäni onnistuneita. Erilaisia, mutta inspiroivia: lukemishimo sen kuin yltyy!

Kerran puolessa vuodessa on juuri sopiva aikaväli heittäytyä tähän hieman kaheliin lukupuuhaan!