Alkuteos: Running With Scissors.
Suomentaja: Arto Leivo (2006).
Sivumäärä: 260.
Kustantaja: Sammakko.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Kansi: Riikka Majanen. |
Burroughsin omaelämäkerrallinen muistelmateos tuskin jättää ketään kylmäksi. Minä järkytyin ja ihastuin, joku toinen varmasti järkyttyy ja vihastuu. Ärsyyntyminenkään ei olisi vaikeaa.
Kertojana toimii Augusten: hän on tarinan alussa 12-vuotias poika, jonka elämä muuttuu psykedeeliseksi hullunmyllyksi vanhempien eron jälkeen. Runoilija-äiti ei omilta psykooseiltaan kykene enää huolehtimaan pojasta, joten hän antaa pojan oman psykiatrinsa kasvatettavaksi.
Kertojana toimii Augusten: hän on tarinan alussa 12-vuotias poika, jonka elämä muuttuu psykedeeliseksi hullunmyllyksi vanhempien eron jälkeen. Runoilija-äiti ei omilta psykooseiltaan kykene enää huolehtimaan pojasta, joten hän antaa pojan oman psykiatrinsa kasvatettavaksi.
Ja psykiatrin perhe eli Finchien klaani se vasta hullu onkin: Lähes jokaisella
monimuotoisen perheen jäsenellä on jokin diagnoosi, psyykenlääkkeet ovat
tavallinen ratkaisu pieniinkin vastoinkäymisiin ja verbaalisissa
yhteydenotoissa toisia haukutaan Freudin kehityskausien nimityksillä. Lattialle
ulostaminen ja koiranruoan napsiminen välipalaksi on ihan arkista.
Finchit opettivat minulle, että ihminen voi tehdä omat sääntönsä. Että sinun elämäsi oli sinun omasi, eikä kenenkään aikuisen saisi antaa muokata sitä sinun puolestasi.
Meno äityy välillä niin kreisiksi, että sille on vaikea olla nauramatta. Samalla kauhistuttaa päätön hulluus, sillä todellisuudessa tällainen meno ei paljon naurata. Aikuisten oikeasti kyse kun on seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koulunkäynnin laiminlyönnistä, päihteiden väärinkäytöstä ja niin edelleen.
Muutaman työkaverin hehkuttama kirja osoittautui todella ainutlaatuiseksi lukukokemukseksi. Järkytyin perheen elämäntyylistä: lasten perustarpeet ja -turva jäävät psykiatri-isän kokeilujen varjoon. Samanaikaisesti ihastuin Burroughsin tapaan kertoa. Hän ei kauhistele tai tuomitse, vaan antaa tapahtumien puhua puolestaan. Kaikessa absurdiudessaan tarina vie mennessään, ja lukiessaan välillä on jo unohtaa, mikä on normaalia ja mikä ei.
Burroughsin tarinahan voi olla tosi: kirjan todenmukaisuudesta on väännetty oikeudessa asti. Burroughs väittää tätä tositarinaksi, kasvattiperhe kiistää kaiken. Tällainen asetelma varmasti saa monet vieroksumaan Burroughsia, ajattelemaan hänen olevan vain julkisuudenkipeä. Minun kantani on se, että jos jollakulla on tällainen tarina kerrottavanaan, niin se on kerrottava. On se sitten täysin totta tai ei. Ja soisin mahdollisimman monen lukevan tämän.
Finchit opettivat minulle, että ihminen voi tehdä omat sääntönsä. Että sinun elämäsi oli sinun omasi, eikä kenenkään aikuisen saisi antaa muokata sitä sinun puolestasi.
Meno äityy välillä niin kreisiksi, että sille on vaikea olla nauramatta. Samalla kauhistuttaa päätön hulluus, sillä todellisuudessa tällainen meno ei paljon naurata. Aikuisten oikeasti kyse kun on seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koulunkäynnin laiminlyönnistä, päihteiden väärinkäytöstä ja niin edelleen.
Muutaman työkaverin hehkuttama kirja osoittautui todella ainutlaatuiseksi lukukokemukseksi. Järkytyin perheen elämäntyylistä: lasten perustarpeet ja -turva jäävät psykiatri-isän kokeilujen varjoon. Samanaikaisesti ihastuin Burroughsin tapaan kertoa. Hän ei kauhistele tai tuomitse, vaan antaa tapahtumien puhua puolestaan. Kaikessa absurdiudessaan tarina vie mennessään, ja lukiessaan välillä on jo unohtaa, mikä on normaalia ja mikä ei.
Burroughsin tarinahan voi olla tosi: kirjan todenmukaisuudesta on väännetty oikeudessa asti. Burroughs väittää tätä tositarinaksi, kasvattiperhe kiistää kaiken. Tällainen asetelma varmasti saa monet vieroksumaan Burroughsia, ajattelemaan hänen olevan vain julkisuudenkipeä. Minun kantani on se, että jos jollakulla on tällainen tarina kerrottavanaan, niin se on kerrottava. On se sitten täysin totta tai ei. Ja soisin mahdollisimman monen lukevan tämän.
Näin tämän leffana jokin aika sitten; halusin hurmaantua siitä, mutta se oli lopulta aika keskinkertainen. Varmasti kirja on parempi! En tiennytkään, että tarinalla saattaa olla todellisuuspohjaa.
VastaaPoistaKirjan luettuani kuulin, että tästä on tehty myös elokuva. Täytyy katsoa, kun tilaisuus tulee, vaikkei se kummoinen olisikaan. Kiinnostaa nähdä, miten kirjan maailma on kuvitettu...
PoistaKuulostaa hyvin paljon minun kirjaltani! Ainoa ongelma on, että tiedän tulevani häiriintymään kirjan todenperäisyydestä :D Voisin suosiolla lukea tämän fiktiona, mutta tällaiset "ehkä fiktiota ehkä ei" -asetelmat aiheuttavat vain harmaita hiuksia... Pitää katsella jos kirja kävelisi jossain vastaan!
VastaaPoistaYmmärrän: välillä todenperäisyyskysymys käy ärsyttämään liikaa! Ilokseni tämän kirjan kohdalla en jäänyt tuota sitä juurikaan, sillä hulvaton tarina vaan vei mukanaan.
PoistaTämä on ihan lempparini ja Burrough yksi lempikirjailijoistani! Kannattaa lukea muutkin Burroughsin teokset, ainakin suomennetut :)
VastaaPoistaMuut suomennetut Burroughsit pääsivät heti lukulistalleni!
PoistaMinäkin olen lukenut tämän, samoin Burroughsin toisen kirjan a Wolw at the Table joka sijoittuu aikaan ennen tätä kirjaa. Wolf on huomattavasti synkempi kirja. Saksien jälkeen on vielä yksi kirja tätä trilogiaa eli Dry. Sitä en ole vielä lukenut, mutta se kertoo ajasta Saksien jälkeen.
VastaaPoistaMinä en pitänyt Running with Scissors -elokuvasta. Se ei mielestäni edes ollut järin uskollinen kirjalle.
Jos kiinnostaa, omat mietteeni voi lukea tuolta:
http://www.mainoskatko.blogspot.co.uk/search/label/Augusten%20Burroughs
Lainasin kirjastosta kirjan Kuivilla. Saa nähdä, onko se yhtä vetävä kuin Sakset. Tämä kun oli minusta niin hyvä, että mahtavatko muut Burroughsit tuntua enää miltään...
Poista