Maaliskuussa luettua

Tässä kuussa luin aika lailla saman verran kuin edellisessä. Osasta kirjoja sain blogitekstin aikaiseksi, mutta muutamasta tekstiä ei taaskaan tahtonut syntyä. Siksi on kiva koostaa kuukauden luetut aina näin kuun lopussa, jotta luetut kirjat eivät jää roikkumaan. Mitä pidempi aika lukemisesta kuluu, sitä vaikeammaksi kirjoittamisen aloittaminen tuntuu muuttuvan. Nyt huomaan, että Adichiesta ja Kyröstä olisi helpostikin voinut kirjoittaa oman bloggauksen, mutta menkööt nyt näin lyhykäisinä Schulzen kanssa:

Bloggaamattomat

Ingo Schulze: Adam ja Evelyn (2008) (335 s.)

Alkuteos: Adam und Evelyn. Suom. Jukka-Pekka Pajunen (2011).

Mistä minulle: ostin uutena.

Luin tämän joitakin viikkoja sitten lievissä kuumehöyryissä. Kirja ei ollut erityisen mieleenpainuva lukukokemus, mikä saattaa selittyä silloisella olotilalla. Näin jälkikäteen siitä on siis melko vaikea kirjoittaakaan. Muistiini palautuu eritasoisia käännekohtia, epävarmuutta, automatkailua. Paljon dialogia, paljon. Sietämättömän ärsyttävä Adam ja ilmapiiri kylmän sodan loppumetreillä: kuka on ilmiantaja, voiko ystäviinsäkään luottaa? 

Kirja jätti jälkeensä lähinnä vahvistuneen Berliini-ikävän.

* * *

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus (2003) (334 s.)

Alkuteos: Purple hibiskus. Suom. Kristiina Savikurki (2010).

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kuva: otava.fi

Aiemmin olen lukenut Adichielta Puolikas keltaista aurinkoa, joka oli ainutkertainen lukukokemus. Tämä Adichien esikoinen ei ollut minusta aivan yhtä loistokas, vaikka koskettava ja vavisuttava olikin. Dialogia elävöitetään igbonkielisillä sanoilla ja lausahduksilla, mistä pidin jo edellisessä lukemassani Adichiessa.

Tarinan päähenkilö ja kertoja on 15-vuotias nigerialainen tyttö Kambili, joka veljensä Jajan kanssa yrittää parhaansa mukaan elää isän asettamia sääntöjä noudattaen. Päivät kuluvat isän tekemää lukujärjestystä noudattaen pelon ilmapiirissä. Pelko on täysin aiheellista, sillä virheistä rangaistaan julmasti. 

Nigeriaa repivät poliittiset ristiriidat, ja kansalla on pulaa kaikesta. Kambilin perhe kuuluu hyväosaisiin, heiltä ei materiaa puutu. Vapautta heillä ei kuitenkaan ole, sillä isä tyrannisoi uskonnon varjolla perheen elämää. Vierailu Ifeoma-tädin luona on keskeinen käännekohta sisarusten elämässä, sillä siellä he pääsevät vapauden makuun. 

* * *

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (2010) (3 t 4 min)

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kuva: wsoy.fi

Päähenkilö on kahdeksankymppinen mies, joka päättää alkaa päästää koko elämän aikana kertyneitä höyryjä ulos. Kimmokkeena tälle on se, että lääkäri kehotti syömään terveellisemmin ja hyötyliikkumaan, etteivät suonet tukkeudu ja sydän petä. Mies on varma, että kaikenlaiset tukkeumat ovat seurausta siitä, että hän on aiemmin vaiennut mielipiteistään. Niinpä hän ryhtyy purkamaan mielipahaansa yleisönosastokirjoituksiin, joista kirja koostuu. Kyllä paranevat arvot.

Mieli mustuu pankkiautomaatilla kuppaajien hitaudesta, uutisten loppukevennyksistä, halaamisesta ja 37 muusta asiasta. Ennen kaikki oli paremmin, ihmiset rehdimpiä ja asiat hoituivat sutjakammin. Nykyään kaikilla on kaikkea. Nykyihminen saa perustarpeensa tyydytetyksi niin vähällä vaivalla, että aikaa jää kaikenmaailman hömpötyksiin.

Änkyräjäärä hahmo ei ole mitenkään tuulesta temmattu: tällaisia vastarannankiiskiä löytyy varmasti monen sukulaisista tai tuttavista. Kyrön kehuttu kirja jaksoi naurattaa ehkä puoliväliin saakka. Sitten päähenkilön toinen puoli alkoi hahmottua. Kyseessä ei olekaan vain hersyvä huumorikirja, vaan myös kuvaus raakaan työntekoon tottuneen miehen yksinäisyydestä. Vaimo on vuodeosastolla, poika käy harvoin.

Lukija Antti Litja sopi rooliinsa mitä parhaiten. Litjan rouhean nariseva ääni korosti mielipahaa entisestään. Luin äsken WSOY:n sivuilta, että Mielensäpahoittaja onkin alkujaan kuunnelmasarja, ja tekstit on vasta myöhemmin koottu kirjaksi. Kustantajan sivuilla täällä pääsee kuuntelemaan näytteen kirjasta.

Blogatut

Sergei Dovlatov: Meikäläiset (1983). 154 s.

Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa (2002). 260 s.

Anu Juvonen: Lähiöoksennus (2013). 225 s.

Håkan Nesser: Kim Novak ei uinut Genesaretin järvessä (1998). 262 s.

Pirkko Saisio: Lokikirja (2010). 4 h.

Maaliskuussa sivuja kertyi 1570 ja äänikirja-aikaa 7 tuntia 4 minuuttia. Tässä kuussa tuli tahkottua myös vihonviimeinen informaatiotutkimuksen tentti (tai siis tentit), joten jatkossa vapaaehtoiselle lukemiselle jäänee enemmän aikaa.

Haasteet edistyivät mukavasti. Avasin Venäjää valloittamaan -haasteen Dovlatovin Meikäläisillä. Teemamaana Saksa -haasteen kirjat karttuivat Schulzen myötä yhdellä. Lukudiplomiin luin Nesserin ja Adichien, joten ehkä sittenkin saan haasteen ajoissa kasaan. Se tosin edellyttää loppukiriä! Omasta hyllystä löytyivät kuukauden luetuista Adichie ja Schulze, joten Kirjavuori-haastekin otti askeleen eteenpäin.