Sergei Dovlatov: Meikäläiset (1983)

Alkuteos: Naši.

Suomentaja: Pauli Tapio (2012).

Sivumäärä: 154.

Kustantaja: Idiootti.

Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Graafinen muotoilu: Varpu Eronen

Meikäläiset on elämänmakuinen kokoelma kertomuksia, jotka tutustuttavat lukijan Dovlatovin värikkääseen sukuun. Läheisten luonteenpiirteitä, tapoja ja elämänvaiheita kuvataan tarkkanäköisesti, mutta lämmöllä. Omaelämäkerrallista tarinaa on mitä ilmeisimmin maustettu, karsittu ja liioiteltu, mikä teki Meikäläisistä ainakin minulle hauskan ja mieleenpainuvan lukukokemuksen.

Arkisessa neuvostoliittolaisessa elossa ja toimintatavoissa jokapäiväisyyteen yhdistyy järjettömyys. Monet säännöt ja toimintamallit ovat käsittämättömiä, niinpä ihmiset kiertävät niitä ja keksivät keinoja toimittaa asioitaan kaikesta huolimatta. 

- - absurdi osoittautui jälleen ainoaksi aseeksi taistelussa neuvostovaltiota vastaan.

Syntyy hulvattomia tilanteita: hauskuus on arkipäiväistä ja tilannesidonnaista, sellaista, joka naurattaa jälkeenpäin, mutta tuskin juuri sillä hetkellä. Hörähtelin ja virnuilin tätä lukiessani.

Vaikka huumori iski ja sympaattiset henkilöhahmot saivat puolelleen, niin jokin kirjassa työnsi minua loitommalle. Arvelen, etten ymmärtänyt kulttuurisia viittauksia tarpeeksi. Ymmärtämistä olisi helpottanut, jos olisin lukiessani tajunnut kurkkia kirjan loppupuolelle: siellä on kattava listaus suomentajan huomautuksia.

Sympaattinen, inhimillinen ja hersyvä Meikäläiset vahvisti kiinnostustani venäläiseen kirjallisuuteen. Venäläisiä kirjailijoita on muitakin kuin Dostojevski ja Tolstoi, heh. Dovlatovista intoutuneena päätinkin osallistua Täällä toisen tähden alla -blogin Jaanan järjestämään haasteeseen Venäjää valloittamaan.

Dovlatovin Meikäläiset on saanut mukavan paljon positiivista huomiota blogeissa, kirjasta ovat kirjoittaneet esimerkiksi Hanna, Jaana ja Mari A.