George Orwell: Eläinten vallankumous (1945)

Alkuteos: Animal Farm.

Suomentaja: Panu Pekkanen (1969).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 126.

Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kuva: wsoy.fi 

Eläinten vallankumous kertoo eläintilasta, jolla eläimet ottavat vallan. Ihmiset ajetaan pois ja eläimet järjestäytyvät organisoiduksi pienoisyhteiskunnaksi. Johtoa pitävät siat koirien avustuksella. Aluksi kaikki sujuu mallikkaasti, mutta kuinka ollakaan eläinten tasa-arvoisuus painuu unholaan sikojen päästyä vallan makuun.

Kaikki eläimet ovat keskenään tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

Tämä lienee kirjan tunnetuin lainaus. Aluksi ihanneyhteiskunnassa on seitsemän sääntöä, jotka takaavat kaikille samanarvoisen ja reilun elämän. Vähitellen johtajat muokkaavat sääntöjä itselleen sopivammaksi – ja tällainen paradoksaalinen ohje on lopputulos.

Valta-aseman väärinkäyttö ja epäoikeudenmukaisuus saavat kihisemään. Kirjan äärellä saa kuitenkin myös hymistellä: eläinten luonteenpiirteet peilaavat oivaltavan terävästi ihmisluonnetta. Sioilla, koirilla, kanoilla, hevosilla ja lampailla on kaikilla omat ominaisuutensa. Esimerkiksi uutterin työhevonen, Apila nimeltään, on sitkeyden ja peräänantamattomuuden mallityyppi.

Orwellin klassikko on tunnettu ja paljon luettu yhteiskuntasatiiri. Luin kirjan vasta nyt ensi kertaa. Ihmettelen kovasti, miksen ole lukenut tätä koulussa. Tämä olisi hyvin voinut kuulua vaikkapa yhteiskuntaopin opetukseen, ehkäpä se joissakin kouluissa kuuluukin.

Näin viime hetkillä yritän saada Lukudiplomia varten luettuja kirjoja blogiin asti. Haaste päättyy huomenna. Niinpä kirjoitukseni jää rääpäisyksi – tarkempaa analyysia kannattaa lukaista esimerkiksi Hannan tai Jennin blogeista.