Alkuteos: The White Tiger.
Suom. Tarja Teva (2009).
Kustantaja: BTJ.
Sivumäärä: 345.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: Lainasin kirjastosta.
 |
| Kannen suunnittelu: Timo Numminen. |
Blogihiljaisuus venähti kuin huomaamatta kolmiviikkoiseksi.
Loma loppui, arki alkoi. Siinä syy kirjoitusjumiin näin tiivistettynä. Pää on töistä pyörällä aina loman
jälkeen, ja tänä vuonna syksy tarkoitti melkoisia muutoksia työtehtävissä,
joten totuttelemista riittää.
En ole kuitenkaan jättämässä blogia heitteille, ehei! En ainakaan näin mehukkaan kirjasyksyn kynnyksellä. Elokuu lähenee loppuaan, ja yritän saada blogattua elokuussa lukemistani kirjoista edes lyhyesti ennen kuunvaihdetta. Luvassa on siis postaussadetta seuraavina päivinä.
Adigan Valkoinen tiikeri voitti Man Booker -palkinnon vuonna 2008, mutta palkinto ei ollut varsinaisesti syyni lukea kirja. Huomasin töissä, että Valkoisia tiikereitä on useampi nide hyllyssä, ja päätin kokeilla lukea kirjan – jos se olisi hyvä, niin sitä voisi suositella asiakkaille ja saada kirjat liikkumaan.
Päähenkilö on intialainen Balram, joka kirjoittaa elämäntarinansa kirjeissä, joita hän työstää seitsemän yön ajan. Kirjeistä hahmottuu raadollinen ja varsin haiseva totuus intialaisesta elämästä slummeineen ja siitä, mitä on oltava valmis tekemään oman selviytymisen puolesta.
Kastilaitos on kaikkea muuta kuin inhimillinen; toisten ihmisten henki on arvokkaampi kuin toisten. Kirjoittamattomat säännöt ohjailevat ihmisten elämää.
En ole kuitenkaan jättämässä blogia heitteille, ehei! En ainakaan näin mehukkaan kirjasyksyn kynnyksellä. Elokuu lähenee loppuaan, ja yritän saada blogattua elokuussa lukemistani kirjoista edes lyhyesti ennen kuunvaihdetta. Luvassa on siis postaussadetta seuraavina päivinä.
Adigan Valkoinen tiikeri voitti Man Booker -palkinnon vuonna 2008, mutta palkinto ei ollut varsinaisesti syyni lukea kirja. Huomasin töissä, että Valkoisia tiikereitä on useampi nide hyllyssä, ja päätin kokeilla lukea kirjan – jos se olisi hyvä, niin sitä voisi suositella asiakkaille ja saada kirjat liikkumaan.
Päähenkilö on intialainen Balram, joka kirjoittaa elämäntarinansa kirjeissä, joita hän työstää seitsemän yön ajan. Kirjeistä hahmottuu raadollinen ja varsin haiseva totuus intialaisesta elämästä slummeineen ja siitä, mitä on oltava valmis tekemään oman selviytymisen puolesta.
Kastilaitos on kaikkea muuta kuin inhimillinen; toisten ihmisten henki on arvokkaampi kuin toisten. Kirjoittamattomat säännöt ohjailevat ihmisten elämää.
Miksi minusta tuntui että minun täytyi tarttua hänen jalkoihinsa, koskettaa niitä ja hieroa niitä ja tuottaa niille hyvää oloa - miksi? Koska halu palvella oli istutettu minuun: hakattu kallooni naula naulalta, kaadettu vereeni aivan kuin liete ja teollisuusmyrkyt kaadettiin Äiti-Gangesiin.Kerran sukupolvessa kuitenkin syntyy valkoinen tiikeri, poikkeusyksilö. Viekkaus ja häikäilemättömyys aseinaan Balramin onnistuu luovia kastijärjestelmässä parempaan suuntaan. On ymmärrettävä, millä säännöillä elämän peliä pelataan, jotta sen voi voittaa.
Adiga kirjoittaa hajut ja maut niin elävästi, että Intia tulee kosketusetäisyydelle. Valkoinen tiikeri oli minulle niin iholle tuleva ja aisteihin käyvä lukukokemus, että Adigan toinen suomennettu teos Viimeinen mies on myös ehdottomasti luettava jossakin vaiheessa. Ja kyllä, olen jo päässyt suosittelemaan Valkoista tiikeriä yhdelle asiakkaalle.
Minusta tämä oli myös hyvä kirja, musta mutta hyvä. Päähenkilö välillä etoi, välillä taas keräsi sympatiapisteet.
VastaaPoistaMusta tämä tosiaan oli. Nyt kun katson tuota kantta, niin se ei kovin hyvin sovi kirjan tunnelmaan. Hieno se on, mutta jotenkin liian pastelli.
Poista