Heinäkuussa luettua

Heinäkuussa sain ilokseni lomailla ja vietin kuukauden pääasiassa mökillä. Niinpä luettua tuli! Tosin kesälomakirjoista noin puolet jäi vielä lukematta, niin suureelliset suunnitelmani taas kerran olivat...

Kuukauden lukemisia ohjasivat kolmas lukumaratonini ja Murakami-mania, joka iski lomalaiseen salaman lailla. Viimeviikkoiselle Murakami-suitsutukselle on luvassa jatkoa vielä elokuun puolella, sillä 1Q84 on hyvässä vauhdissa, ja pakkohan se Sputnik-rakastettuni oli kirjastosta lainata!

Mutta tässä koontia viime aikoina luetuista:

Bloggaamattomat

John Irving: Minä olen monta (2012) (615 s.)

Alkuteos: In One Person. 

Suom. Kristiina Rikman. Tammi.

Mistä minulle: ostin uutena.

Päällys: Timo Mänttäri.

"Omistuskirjoitus"

Olen joskus takavuosina lukenut muutaman Irvingin, mutta en muista lukukokemusten olleen erityisen järisyttäviä. Minä olen monta yllättikin minut täysin. Ihailin lukiessani Irvingin tapaa kuvata ihmisten ajatuksia, kasvua, tunteita ja hapuilevuutta. Romaanin henkilökaarti on varsin vaikuttava; se on kirjava kuin sateenkaari: biseksuaali Billy, salaperäinen Kittredge, ensirakkaus Elaine ja tietenkin transsukupuolinen kirjastonhoitaja neiti Frost. Ja monet muut.

Päähenkilö Billy on biseksuaali, ja hänen ongelmansa on, että hän rakastuu aina vääriin ihmisiin. Se on surullista ja raastavaa, kuten myös biseksuaalien asema ylipäätään: heitä tuntuvat syrjivän sekä heterot että homot.

Olin kuuntelemassa Irvingiä Helsingin yliopistolla järjestetyllä vierailuluennolla huhtikuun lopulla. Ostin kirjan ennen luentoa omistuskirjoituksen toivossa, mutta käsileikkauksen vuoksi kirjailija ei signeerannut lainkaan. Kuvassa näkyy leima, joilla kustantamon edustaja leimasi halukkaiden teoksia. Tämä oli  kieltämättä pienoinen pettymys.

* * *

Paul Auster & J .M. Coetzee: Tässä ja nyt: kirjeitä ystävyydestä (2013). (296 s.)

Alkuteos: Here and now.

Suom. Erkki Jukarainen ja Seppo Loponen. Tammi.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Austerin ja Coetzeen keskinäiseen kirjeenvaihtoon perustuva kirjeromaani oli mielenkiintoinen sukellus kahden kuuluisan kirjailijan ystävyyteen. He käsittelevät kirjeissään monia erilaisia aiheita, kuten urheilua, politiikkaa ja tietysti kirjallisuutta.

Kirjoittavat kollegat suhtautuvat toisiinsa veljellisesti. He eivät selkeästikään ole aina samaa mieltä, mutta se ei estä keskustelua. He myös kommentoivat ja korjaavat toistensa virheitä hyvässä hengessä.

Tässä ja nyt oli kepeän kiinnostava lukukokemus: kirjeromaanin lukeminen oli mukavaa vaihtelua, niitä tulee harvemmin eteen. Viime talvena alkanut Auster-intoilu sai tästä kirjasta lisää virtaa!

* * *

Muriel Barbery: Siilin eleganssi (2006). (374 s.)

Alkuteos: L'élégance du hérisson.

Suom. Anna-Maija Viitanen. Gummerus.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Sanna-Riitta Meilahti

Siilin eleganssi päätyi kesälomalukemistooni postitiivisten blogisavujen perusteella. Muiden arvioista mieleeni oli jäänyt, että Barberyn teos olisi monikerroksinen, ihastuttava ja yksinkertaisesti hyvä. Niinpä jouduinkin pettymään. Kirja oli minusta alusta loppuun ihan ok, mutta mitään mullistavaa en siitä löytänyt. 

Keski-ikäinen rouva Michel eli Renée asuu ja työskentelee ranskalaisessa rikkaiden asuttamassa kerrostalossa, jonka asukkailta hän piilottelee todellista älykkyyttään ja kiinnostuksenkohteitaan. Hän pitää yllä stereotyypisen ovenvartijamuijan kulisseja, vaikka todellisuudessa hän harrastaa kirjallisuutta, taidetta ja klassista musiikkia. Taustalla on pelko siitä, että jos kurkottelee ylempään luokkaan, niin käy köpelösti.

Renée on kirjan toinen kertoja, ja toisena toimii talossa asuva 12-vuotias Paloma. Hän kärsii rikkaan perheensä ajatusmaailmasta ja on päättänyt tappaa itsensä aiheuttaakseen perheelle mahdollisimman paljon tuskaa. Renéetä ja Palomaa yhdistää sulkeutuneisuus ja korkea, toisilta piiloon jäänyt viisaus.

Minusta tarinan lähtöasetelma ja kirjan maailmankuva tuntuivat turhan mustavalkoisilta. Luokkaeroihin perustuvat stereotypiat ärsyttivät, samoin ylimielinen puhe älykkyydestä onnistui kimpaannuttamaan.

Siilin eleganssi nosti minulla piikit pystyyn. Pikainen kierros muissa blogeissa osoitti, että on muitakin bloggaajia, joihin tämä ei uponnut.

Blogatut

David Foster Wallace: Hauskaa, mutta ei koskaan enää (2012). 261 s.

Antti Tuuri: Taivaanraapijat (2005). 6 h 30 min

Peter Handke: Riisuttu epäonni (1972). 119 s.

Peter Handke: Vasenkätinen nainen (1976). 93 s.

Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani (2010). 271 s.

Wladimir Kaminer: Ryssändisko (2000). 157 s.

Sabine Kuegler: Viidakkolapsi (2005). 330 s.

Peter Handke: Jukeboksista (1990). 120 s.

Haruki Murakami: Norwegian Wood (1987). 437 s.

Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu (1982). 351 s.

Haruki Murakami: Kafka rannalla (2002). 639 s.

Tämän postauksen kirjoissa oli sivuja ennätykselliset 4063 ja äänikirja-aikaa 6 tuntia 30 minuuttia. Otsikoinnista huolimatta luin esimerkiksi Irvingin jo huhtikuussa, mutta jotenkin se vain on jäänyt ilman mainintaa blogissa. Samoin Austerin ja Coetzeen kirjeromaani sekä Wallacen esseekokoelma luin jo kesäkuun puolella.

Kokosin tähän postaukseen kaikki luetut, mutta vielä bloggaamattomat kirjat. Päätin niin sanotusti putsata pöydän. Jatkuvasti postausvuoroaan odottavat kirjat käyvät stressaamaan, kun jotakin pitäisi kirjoittaa eikä keksi mitään. Nyt on tilanne nollattu ja pääsen aloittamaan syksyn muiden kirjojen parissa!