Sivut

lauantai 31. elokuuta 2013

Juha Itkonen: Anna minun rakastaa enemmän (2005)

Kustantaja: Teos.
Sivumäärä: 340.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: Lainasin kirjastosta.
Kannen kuva: Timo Pyykkö
Juha Itkonen on yksi niistä kirjailijoista, joita minun on pitänyt jo vuosia lukea, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Vaikka Anna minun rakastaa enemmän on ensimmäinen Itkoselta lukemani romaani, minusta tuntui kuin olisin lukenut hänen tekstejään paljonkin.

Illuusio tuttuudesta on syntynyt varmaankin siitä, että Itkonen on ollut tasaisesti esillä julkisuudessa ja olen usein kompannut hänen mielipiteitään. Ja sympatisoinut häntä esiintyjänä. Viime vuoden Helsingin Kirjamessuilla olin kuuntelemassa, kun Itkonen haastatteli Knausgårdia. Radiossa Itkonen on ollut keskustelemassa Taustapeilin Pyöreän pöydän äärellä, ja viime sunnuntaina puolustamassa ruotsin opiskelua Hesarissa. Useita kolumnejakin olen lukenut ja monesti nyökytellyt niiden äärellä. Julkisuuskuva siis miellyttää, mutta miten on kirjojen laita?

Anna minun rakastaa enemmän kertoo Suvi Vaahteran eli rocklaulaja Summer Maplen tiestä suomalaisesta pikkukaupungista New Yorkin musiikkipiireihin. Räkälän nurkkalava vaihtuu festivaalin päälavaksi, bändin soittajat suomalaisista suurkaupungin lahjakkuuksiksi, nimi Suvista Summeriksi. Taakse jää Suvi, jonka koti on ensin jääkiekkokaupungissa, sitten Helsingissä, ja tilalle tulee Summer, jonka koti on koko maailma.

Tarinaa kertovat vuoroin entinen poikaystävä Antti ja Suvin äiti. Antti elää Elisa-vaimonsa kanssa keskiluokkaista espoolaisarkea, jossa viiniä siemaillaan kalliista laseista ja ollaan nahkahansikastäydellisiä. Antin ja Suvin erosta on aikaa, mutta silti Antti itsepintaisesti tietää olevansa Summer Maplen laulujen hän. Tai ainakin luulee tietävänsä. Vanhasta rakkaudesta on vaikea päästää irti. Äiti taas yrittää sopeutua miehensä, Suvin isän, maalausinnostukseen ja tyttären uraan julkkismuusikkona.

Dialogissa ei ole merkitty, kuka milloinkin puhuu. Myös vuorottelevien kertojien kohdalla Itkonen luottaa lukijaan, sillä lukuja ei ole nimetty kertojan mukaan. Pidin näistä ratkaisuista. Samoin minua miellytti New Yorkin elävä kuvaus ja Itkosen tapa yhdistää Summer Maplen vaiheet todellisiin rockpiirien hahmoihin. Tarinassa vilahtelevat ainakin HIM, Nightwish ja Coldplay. Hankaluuksia minulle tuottivat lähinnä lukuisat vuosiluvut ja sen hahmottaminen, mikä edelsi mitäkin.

Kirjassa on välillä myös "lehtijuttuja" Suvista. Lehtijutut paljastavat, kuinka julkisuus on näyttämö, jolla pelataan sillä, mitä kerrotaan ja mitä jätetään pimentoon. Yhdelle on elintärkeää pysyä lööpeissä, kun taas toinen tekisi mitä vain pysyäkseen tuntemattomana. Summer Maplen tarina osoittaa, että julkisuuteen tuodut tiedot ovat vain osa totuutta ja voivat erheellisesti luoda illuusion siitä, että todella tunnemme julkkikset. (Niinkuin minäkin kuvittelin tietäväni jotakin Itkosen kirjoista ennen ensimmäisenkään lukemista, hah!)

Oikea elämä ja lööppielämä voivat sekoittua jopa mielipuolisesti, kunnes harhakuvitelmat pyyhitään pois. Tarinassa kaikilla on kriisinsä – samoin lukijalla, kun hän huomaa tulleensa jujutetuksi!

Ensikosketukseni Itkosen kirjoihin oli siis hyvä, ihan kiva, mutta ei mitenkään tajuntaa räjäyttävä. Aion jatkaa tutustumista Itkosen tuotantoon vaisusta alusta huolimatta, sillä edelleen minusta tuntuu, että voisin pitää hänen muista kirjoistaan enemmän.

8 kommenttia:

  1. Pidin alkuun teoksesta, mutta huomasin tai epäilin jujutusta jo suhteellisen varhain, ja se painoi osakekurssia alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin niin sokea lukija, etten osannut aavistaa mitään! Yllätyin aikamoisesti, mutta silti pidin yllätetyksi tulemisesta :)

      Poista
  2. Minä tajusin koko homman jujun heti, eikä musiikkibisnessekoilu/biisihehkuttelu sytyttänyt. En tykännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen näköjään helposti vietävissä! Aiheena musabisnes ei kyllä kiinnosta minuakaan, siksi jäi vähän valjuksi tämä lukukokemus.

      Poista
  3. Juju oli minustakin varsin helppo huomata. En ihastunut tähän kirjaan, vaikka sitä hehkutettiin aikanaan kovasti. Oikeastaan petyin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka minäkään en tähän ihastunut, niin jaksan edelleen odottaa muiden Itkosten lukemista. Sinisilmäisyyteni tämän kirjan lukijana alkaa jo huvittaa ;)

      Poista
  4. Myöhempien aikojen pyhiä oli niin hieno, että odotin tältä liikaa. Pidin kyllä, mutta en niin paljon kuin odotin. Ja minua kyllä viilattiin linssiin ihan täysillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, onneksi joku muukin on mennyt vipuun! Lähiaikoina olisi tarkoitus lukea Kohti, mutta tuo Myöhempien aikojen pyhiä pitäisi lukea uudestaan (olen lukenut sen joskus aikoina ennen blogia enkä muista ollenkaan, mitä pidin).

      Poista