Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin – 1. Rakkaus (2012)

Alkuteos: Torka aldrig tårar utan handskar – 1. Kärleken.

Suom. Otto Lappalainen (2013).

Kustantaja: Johnny Kniga.

Sivumäärä: 294.

Oma arvio: 5/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Pompe Hedengren
Kuva: www.johnnykniga.fi

Minä haluan, että elämäni aikana saan rakastaa jotakuta, joka rakastaa minua.

Gardellin romaani alkaa vuodesta 1982. Homoseksuaalisuus on poistettu Ruotsissa sairausluokituksesta muutama vuosi aiemmin, mutta homoutta leimaa edelleen vahvasti häpeä ja salailu. Kirjan keskiössä on rakkaustarina, jonka päähenkilöitä ovat parikymppiset Rasmus ja Benjamin. Kirjassa kuvataan myös miesten lapsuutta, homoyhteisöä ja sairastumista. Sillä samaan aikaan vapautumisen kanssa homoyhteisö joutui kohtaamaan tappavan sairauden, hivin.

Rasmus on kotoisin pikkukylästä, jossa hän on erilaisuutensa vuoksi ollut yksinäinen. Ikätoverit haukkuvat hintiksi, vanhemmat toitottavat poikansa normaaliutta, sisällä palaa halu päästä pois. Eikä koskaan tulla takaisin. Rasmus muuttaakin heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen Tukholmaan.

Benjamin puolestaan on Tukholmassa varttunut Jehovan todistaja, joka on ikänsä kiertänyt ovelta ovelle todistamassa ja jakamassa traktaatteja. Nuorempana vanhempien mukana, nykyään yksinään. Eräänä päivänä oven avaa Paul, sanavalmis ja boheemi mies, joka kutsuu Benjaminin sisälle. Paul sanoo ääneen sen, mistä Benjamin visusti vaikenee, ja toimii sittemmin linkkinä Benjaminin ja Rasmuksen välillä.

Kuinka paljon voikaan kaivata jotakin, vaikka sitä ei olisi vielä kokenutkaan. Tämä kaipuu yhdistää seksuaalista identiteettiään etsiviä. Vapauden huuma ja rakkauden nälkä johtavat siihen, että kokemuksia janotaan niin, että kumppaneiden määrässä on vaikea pysyä mukana. Nimistäkään ei ole tietoa, koska niitä ei kysytä. Kohtaaminen saattaa tapahtua rautatieaseman pisuaarilla, puiston pensaikoissa tai rappukäytävässä.

Kertoja tekee heti selväksi, että hän tietää, miten tarina päättyy. Kertoja väläyttelee palasia "loppuratkaisusta" ja tekee itsestään varsin näkyvän. Alusta asti on myös selvää, että hyvin tässä ei tule käymään.

Yhdessä luvussa ja jopa yhdessä kappaleessa voidaan hypätä eri aikatasolle tai käväistä eri paikoissa. Voi kuulostaa aika sekavalta, mutta sitä se ei mielestäni ole. Hyppely aikajanalla ja sen vaihtelu, ketä kuvataan, luovat tiiviin tunnelman ja koukuttavat lukijan. Lukemista on pakko vain jatkaa, koska herää halu rakentaa tarina kokoon.

Eri henkilöiden vuorottainen kuvaus ja välähdykset tulevasta tuovat lukemiseen ristitiidan: on syntymäisillään kaunis rakkaustarina, tarinan henkilöt löytävät itsensä ja vapautensa, mutta samalla tiedetään, että kaikki johtaa tuhoon. Kuka selviää, kuka ei – näiden kysymysten varaan rakentuu tarinan keskeisin jännite.

Takakannessa kerrotaan, että kirjailija Jonas Gardell on yksi heistä, jotka selvisivät. Gardell on ruotsalainen kirjailija, laulaja ja koomikko ja suomenruotsalaisen Mark Levengoodin puoliso. Tämä romaani on ensimmäinen osa Gardellin kolmiosaista romaania, jonka kaksi muuta osaa ilmestyvät kustantajan tietojen mukaan ensi vuonna.

Katsoin Gardellin kirjaan perustuvan tv-sarjan keväällä enkä tuolloin tiennyt sen perustuvan kirjaan. Kun kuulin kirjasta, ajattelin, etten halua pilata sarjan jättämää hyvää mielikuvaa kirjalla – koska sehän ei voisi olla yhtä hyvä. Lainasin kirjan kuitenkin työkaverin innoittamana. (Kiitos, S!) Yllätyin, että kirja oli jopa vielä parempi kuin tv-sarja. Sanoisin, että ne täydentävät toisiaan. Loppuratkaisun tietäminen ei haittaa lukemista, koska se ei ole tässä tärkeintä.

Koin monenlaisia tunteita kirjaa lukiessani: iloitsin, jännitin, ahdistuin, suutuin, tulin surulliseksi. Tunteikas lukukokemus jätti jälkeensä tiedonjanoa, vaikka kirjaan olikin ujutettu paljon faktaa fiktion sekaan. Haluan lukea lisää homojen historiasta ja Gardellista itsestään.