Atiq Rahimi: Unen ja kauhun labyrintti (2002)

Alkuteos: Les mille maisons du rêve et de la terreur.

Suomentaja: Päivi Sinikka Kosonen (2003).

Kustantaja: Like.

Sivumäärä: 183.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Elina Salonen.

Afganistanilaista kirjailijaa valitessani loppusuoralle päätyivät Khaled Hosseini ja Atiq Rahimi. Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa luin aikana ennen blogia, mutta lukukokemus oli niin mieleenpainuva, että muistan sen hyvin edelleen. Olisinkin hyvin voinut ottaa Afganistan-kirjakseni Hosseinilta joko Leijapojan tai kirjailijan uusimman Ja vuoret kaikuivat. Nuo kirjat kuuluvat niihin kirjoihin, jotka aion joka tapauksessa jossakin vaiheessa lukea, joten päädyin lukemaan Rahimia.

Aiemmin olen lukenut Rahimilta teokset Maata ja tuhkaa ja Kärsimysten musta kivi. Vaikka kumpikaan ei saanut minulta huippuarviota, näistä teoksista jäi mielen perukoille kiinnostus tätä afgaanikirjailijaa kohtaan. Molemmissa aiemmin lukemissani on ollut jotakin erottuvaa ja mieleenjäävää.

Unen ja kauhun labyrintti vie lukijan unenomaiseen tilaan, jossa todellisuus, unimaailma ja muistot sekoittuvat. Alussa minäkertoja havahtuu paikassa, jota hän ei tunne. Hän makaa vuoteessa, ja ympärillä häärivä lapsi kutsuu häntä isäkseen. Talossa on toinenkin henkilö, jonka ääni on miehelle myöskin vieras.

Niukka kerronta jättää aukkoja ja herättää joukon kysymyksiä: Keitä nämä ihmiset ovat? Miksi mies makaa tässä sängyssä? Vihlova kipu nostaa ikäviä muistoja miehen mieleen. Kuka häntä on satuttanut ja miksi?

Unen ja valveen välimaastossa on välillä vaikea erottaa totta harhoista, mutta kysymyksiin alkaa pikkuhiljaa löytyä vastauksia. Rahimi luo epätietoisen ja painostavan ilmapiirin niin aidosti, että ahdistus välittyy lukijalle asti. Sodan mielettömyys lyö kasvoille.

Olen nyt lukenut kaikki kolme Rahimilta suomennettua kirjaa. Suhtaudun edelleen Rahimiin ristiriitaisesti: yhtäältä tunnistan romaanien ansiot ja omalaatuisuuden ja pidän niitä hyvinä kirjoina. Toisaalta taas mikään Rahimin kirjoista ei ole liikuttanut minussa suuremmin mitään. Lähimmäksi pääsi Kärsimysten musta kivi viimekesäisellä lukumaratonillani, joten jos aiot lukea yhden Rahimin, suosittelen sitä!

Afganistan kartalla.

Näin matkan alkuvaiheessa eteen tulee jatkuvasti asioita, joita en osannut ajatella etukäteen. Nyt ensimmäistä kertaa nuppineulat näkyvät samassa kuvassa, joten tuli tarpeelliseksi erottaa toisistaan viimeisin luettu kirjamaa ja aiempi karttamerkintä. Jatkossa merkkaan aina mustalla nuppineulalla viimeisimmäksi luettua ja sinisillä kaikkia muita luettuja.