Kishwar Desai: Pimeyden lapset (2010)

Alkuteos: Witness the Night.

Suomentaja: Terhi Kuusisto (2010).

Kustantaja: Like.

Sivumäärä: 237.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kannen kuva: Alamy.

Desain esikoisromaanin myötä suuntasin kirjallisella matkallani Intiaan. Pimeyden lapset kertoo synkän ja karmivan tarinan naisten asemasta Intiassa.

Päähenkilö ja kertoja on vähän yli nelikymppinen Simran, joka työskentelee vapaaehtoisena sosiaalityöntekijänä. Paljon nähnyt nainen rentoutuu mielellään viskilasin äärellä ja koittaa parhaansa mukaan sietää äitinsä painostusta hankkia aviomies. Simran katselee maailmaa kokemustensa kautta pilke silmäkulmassa, mikä keventää pimeää tarinaa edes hitusen.

Simran alkaa selvittää kammottavaa perhesurmaa: Jullandurin kaupungissa kolmetoistahenkinen, hyvämaineinen perhe on murhattu, vain 14-vuotias tytär Durga on selvinnyt hengissä. Tyttö löytyi kädet sidottuna ja raiskattuna murhatalosta. Simran yrittää saada tyttöä puhumaan, jotta kauhujen yön tapahtumien kulusta saataisiin jokin käsitys. Virkavalta epäilee automaattisesti Durgaa, sillä eihän tuollaisesta verilöylystä olisi voinut selvitä hengissä. Kädetkin oli löyhästi sidottu, ja motiivi löytyy: ainoana eloonjääneenä hän perisi kaiken.

Pikkuhiljaa Simran alkaa hahmottaa perheen voimasuhteita ja historiaa, joka ei ole niin puhtoinen kuin päältäpäin luulisi. Miten Durgan kadonnut isosisko liittyy tapaukseen? Miksi Durga kieltäytyy kertomasta totuutta? Onko hän sittenkin syyllinen?

Tarina valottuu Simranin kertojaosuuksien välissä otteilla Durgan päiväkirjasta. Mukana on myös Simranin ja erään Englannissa asuvan perheenjäsenen sähköpostikirjeenvaihtoa. Näkökulmien vaihtelu tuo mukavasti eloa tarinaan.

Durgan kohtelu tapahtumien selvittelyn aikana pohjaa perinteiseen näkemykseen tyttöjen tarpeettomuudesta:

Ei ole kulunut kauaakaan siitä, kun kätilöt ottivat vastasyntyneet tytöt äideiltään, sulkivat tyttövauvan saviruukkuun ja kierittivät, kunnes hän lakkasi itkemästä. Tai tytöt yksinkertaisesti tukahdutettiin hengiltä. Tai heille annettiin oopiumia ja heidät haudattiin. Maatalousyhteisöissä tytöt olivat taakka. Hiljattain eräs nainen tunnusti, että hänelle oli tehty seitsemän aborttia, koska hän oli toivonut poikaa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 2000-luvulle, joten mistään historiallisesta kertomuksesta ei ole kyse. Desain mainio esikoinen pakottaa ajattelemaan naisten alistettua asemaa, korruptiota ja perinteiden painetta nyky-Intiassa. Kirjassa kerrotaan, että vaikka tasa-arvo on Intiassakin parantunut, edelleen joissakin kylissä on vain vajaat 400 naista tuhatta miestä kohti. Erityisen raastavaa on, että äidit ja isoäidit ylläpitävät tilannetta toiminnallaan. Vetää hiljaiseksi.

Myös Durga tietää olevansa ei-haluttu lapsi sukupuolensa takia ja siksi, että on niin tumma ja karvainen. Mutta hän on sitkeää tekoa – hän ei lakannut itkemästä.

Tarina koukutti minut heti ensilehdiltä. Kirjan juoni, aihe ja kerronta muodostavat niin toimivan kokonaisuuden, etten olisi malttanut jättää kirjaa kesken lainkaan. Se takertui käsiini.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat punjabilaiseen Jullandurin kaupunkiin. Ensin tökkäsin Intian neulan keskelle maata, mutta aloin miettiä, miksen sijoittaisi neuloja tarkemmin kirjan tapahtumapaikan mukaan. Teen näin myös jatkossa, jos vain tapahtumapaikka on tiedossa ja sijaitsee kyseisessä maassa.

Intia kartalla.