Mari Saat: Lasnamäen lunastaja (2009)

Alkuteos: Lasnamäe lunastaja.

Suomentaja: Tuula Friman (2011).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 141.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Marjaana Virta.

Odotukseni tätä kirjaa kohtaan olivat kavunneet melko korkeiksi: onhan Lasnamäen lunastaja valittu Viron parhaaksi romaaniksi vuonna 2008. Lisäksi olen kuullut suosituksia usealta kirjaan ihastuneelta. Niinpä sain pettyä, sillä kirja jäi minulle aika etäiseksi.

Yksinhuoltajaäiti Natalja Filippovna on vironvenäläinen tehdastyöläinen, joka elää vuorotyön sanelemaa arkea Lasnamäen lähiössä Tallinnassa. Tärkeintä hänelle on Sofia-tytär ja tämän hyvinvointi ja tulevaisuus. Äiti unelmoi lomamatkasta, tytär tulevansa Viron presidentiksi. Äidin palkkatyö turvaa perustarpeet, mutta katastrofi on valmis, kun Natalja saa potkut tehtaasta. 

Sofian isästä Nataljalla ei ole kuin muistot jäljellä, joten hänen on kyettävä ratkaisemaan tilanne yksin. Työnhaku viroa osaamattomalle on lähes toivotonta. Avuksi rientää ystävätär, jonka järjestämänä Natalja menee tutustumaan työpaikkaan, jossa saisi ansaita pimeänä menettämättä työttömyyskorvausta:

Kiira oli sanonut, että työ on sosiaalityön tapaista, sellaista ihmisten auttamista. Asunnosta ei kyllä olisi heti voinut päätellä, että joku tarvitsisi apua. Asunto oli hieno, vastaremontoitu ja suurempi kuin Natalja Filippovnan asunto – – –

Natalja päätyy tuuraamaan prostituoitua. Hän ottaa asiakkaat vastaan yksityisasunnossa, miehet ovat vakioasiakkaita, ja hänet kyyditään kotiin töiden päätteeksi. Ei siis lajissaan huonoin mahdollinen pesti, mutta turruttava. Äiti salaa uuden työnsä tyttäreltään, joka luulee äidin käyvän hoitamassa sairaita iltaisin.

Tarina kuvaa hyvin ahdinkoon joutuvan ihmisen mielenliikkeitä. Mitä kaikkea sitä olisikaan valmis tekemään tärkeimpänsä vuoksi? Saat kommentoi myös terävästi niin suomalaisia, rahan valtaa, materialismia, teknologiahuumaa kuin sukupuoliroolejakin. Tästä kaikesta pidin kyllä.

Aihe on kiinnostava, eikä mikään häirinnyt suuremmin, mutta en vain saanut kirjasta otetta. Henkilöiden sympaattisuus ei saanut minua puolelleen. Jos kirja olisi mennyt luihin ja ytimiin, olisi sen loppu varmasti ärsyttänyt, mutta nyt sillä ei ollut niin suurta merkitystä.

Viro kartalla.

Lukumatkani toinen etappi on siis Viro. Olen aloittanut Lukemalla maailman ympäri -haasteeni lyhykäisillä kirjoilla, sillä luen samaan aikaan Oatesin Blondia. Ennen kuin pääsen bloggaamaan siitä, luvassa on luultavasti vielä muutama lyhyempi teos, niin hitaasti tuo paksukainen edistyy. Se ainakin on varmaa, että matkani suuntaa seuraavaksi kauas Itämeren rannoilta!