Äänikirja.
Alkuteos: The Pearl.
Suomentaja: Alex Matson (1949).
Lukija: Ismo Kallio.
Kesto: 3 t 45 min.
Äänikirjan kustantaja: Tammi.
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Steinbeckin Helmi kertoo köyhässä risumajakylässä asuvasta Kinosta ja hänen vaimostaan Juanasta. Heidän pieni lapsensa Coyotito on sylivauva, jota eräänä päivänä pistää myrkyllinen skorpioni. Kino ja Juana ovat köyhiä intiaaneja, joten heidän on lähes mahdotonta päästä lääkärin pakeille. Ilman rahaa ja vähemmistön edustajina he vertautuvat lääkärin silmissä eläimiin.
Kinon tunteita kuvataan sisäisen laulun kautta. Kino kuulee korvissaan pahan laulun aina silloin, kun aistii ikävien asioiden lähestyvän häntä. Hyvän laulu taas enteilee parempien aikojen koittoa, ja välillä Kino jopa uskaltautuu toivomaan pienen poikansa pääsevän kouluun ja oppivan lukemaan.
Kun Kino eräällä helmensukellusreissullaan löytää suurimman ikinä näkemänsä helmen, hän uskoo löytäneensä lapsensa pelastuksen. Helmi laulaa helmen laulua, eikä Juana ole miehensä tavoin vakuuttunut sen tarkoittavan mitään hyvää. Helmi nostattaakin ihmisissä esiin kateutta, röyhkeyttä ja murhanhimoa. Alkaa ajojahti, jossa ahnaat yrittävät anastaa helmen ja Kinon perhe puolestaan kamppailee pelastaakseen lapsensa ja itsensä.
Helmi on koskettava kertomus vähemmistön asemasta ja ihmisen julmuudesta. Myös Ismo Kallion luenta toimi kiitettävästi. Selkeä ja iäkäs miehen ääni sopi tarinaan mitä parhaiten. Suomennoksesta särähti korvaani yksi kohta kirjan alkuvaiheilla: siinä Coyotiton vaipanvaihtoa kuvataan lapsen siivoamiseksi. Olisiko englannin vaikutusta? Ainakin minun korvissani tällainen siivoaminen kuulosti hassulta.
Huomaan heräileväni pikkuhiljaa talvihorroksesta, sillä pystyn pitkän tauon jälkeen kuuntelemaan äänikirjoja työmatkoilla. Syynä saattavat olla myös työpaikalla puhaltavat positiiviset tuulet, jotka lupailevat kiinnostavampia työtehtäviä lähitulevaisuudessa. Nyt voin siis taas käyttää päivässä kaksi kertaa puoli tuntia murehtimisen ja hereillä pysyttelemisen sijaan äänikirjojen parissa!
Näillä näkymin en laske äänikirjoja Lukemalla maailma ympäri -haasteeseen, vaan reissaan painettuja kirjoja lukemalla. Tässä kohdin tuolla päätöksellä ei tosin ole juuri väliä, sillä olen jo käynyt Steinbeckin kotimaassa Yhdysvalloissa Oatesin Blondin matkassa.
Itsekin kuuntelin tämän unohtuneen helmen, alkukielellä tosin, viime talvena Helsingin keskuspuistossa hiihtäessäni. Mieluisa muisto, vaan ei ehkä niinkään teoksen kirjallisen laadun kuin loistavan luonto-liikunta-kirjallisuus -kokemukseni ansiosta. Suuri osa taide-elämyksestä syntyy tilanteesta ja ympäristöstä. Mutta ei Steinbeckin Helmi ollut lähimainkaan yhtä unohtumaton kuuntelukokemus kuin Casanovan muistelmat, joita niinikään olen pitkät pätkät laduilla ja lenkkipoluilla kuunnellut ja joiden innoittamana Venetsiaankin matkustanut!
VastaaPoistaÄänikirjalla on ansionsa, etenkin taiteilijan itsensä lukemilla, jollaisista viimeisin ja aivan unohtumaton kokemus oli Nick Caven "The Death of Bunny Munro", jossa hieno äänimaisema täydensi mainiosti taiteilijan uhkaavaan sävyyn lukemaa tekstiä. Ja Jack Kerouacin lukemat pätkät "On the Road" -kirjastaan ovat loistavia!
Mutta muutoin kuin liikkuessani en äänikirjoihin koske, vaan etsin käsiini ja kerään hyllyyni toimivimman formaatin eli perinteisen kirjan. Eli samoilla linjoilla kanssasi!
Mielenkiintoisia äänikirjakokemuksia sinulla! Äänikirjat kuuluvat minulla selkeästi työmatkoihin, harvemmin kuuntelen niitä muualla. Kuuntelin vuosi sitten keväällä Steinbeckin Hiiriä ja ihmisiä Esko Salmisen lukemana, ja se oli myöskin positiivinen kuuntelukokemus. Lukijalla on valtava merkitys, ja onneksi kuuntelemissani kirjoissa on ollut pääosin hyvät lukijat.
Poista