Zlata Filipović: Zlatan päiväkirja (1993)

Ranskankielinen laitos: Le journal de Zlata.

Ranskankielisestä laitoksesta suomentanut: Matti Brotherus (1994).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 191.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Zlatan päiväkirja kattaa sarajevolaisen Zlata Filipovićin päiväkirjamerkinnat syksyltä 1991 syksyyn 1993. Päiväkirjan ensimmäisiä tekstejä kirjoittaessaan Zlata on siirtynyt juuri viidennelle luokalle ja on 10-vuotias. Hän on ahkera ja menestyvä koulussa, harrastaa pianonsoittoa ja viettää aikaa kavereidensa kanssa. Zlata nimeää päiväkirjansa Mimmyksi, sillä olihan myös hänen esikuvansa Anne Frankin päiväkirjalla nimi.

Sitten elämä muuttuu: kiristyvä poliittinen tilanne alkaa näkyä uutisissa ja isä ja äiti ovat levottomia. Keväällä 1992 eri puolilla Bosnia-Hertsegovinaa on rähinöitä ja ihmiset alkavat paeta Sarajevosta. 5.4.1992 Zlata kirjoittaa:

Dear Mimmy,
Yritän keskittyä läksyihini (yksi kirja luettavana), mutta en pysty millään. Jotain tapahtuu kaupungilla. Kukkuloilta kuuluu ampumista. Ihmiskolonnia tulee Dobrinjasta. Koettaakseen pysäyttää jotakin – mitä, sitä he eivät itsekään tiedä. Nyt yksinkertaisesti vain aavistaa, että jotain on tapahtumassa, että jotain tapahtuu jo, jokin kauhea onnettomuus. – – Mimmy, minä pelkään SOTAA!

Tästä alkaa Sarajevon piiritys, mikä tarkoittaa katkonaista koulunkäyntiä, heikentyvää ruoan- ja sähkönsaantia, piilottelua kylmässä ja pimeässä kellarin pommisuojassa, huonosti nukuttuja öitä. Taistelujen uhrien joukossa alkaa olla sukulaisia, tuttavia ja ystäviä.

Kun sota vain jatkuu, Zlatan teksteissä toistuu raportointi siitä, onko perheellä tällä hetkellä sähköä, vettä ja kaasua. Monesti ei ole. Isä pilkkoo kellarissa huonekaluja poltettavaksi, ja Zlata ikävöi monia Sarajevosta paenneita ystäviään. Zlata myös ruotii teksteissään vallanpitäjien toimia ja politiikkaa; marraskuussa 1992 hän kirjoittaa näin:

Minun kaverieni, meidän ystäviemme, meidän suvun piirissä on serbejä, kroaatteja ja muslimeja. Se on hyvin sekalainen joukko, enkä minä ole koskaan tiennyt kuka oli serbi, kuka kroaatti, kuka muslimi. Nyt on politiikka pistänyt nenänsä siihen. Se on kirjoittanut S:n serbien, M:n muslimien, K:n kroaattien kohdalle. Se haluaa erottaa ne. Ja kirjoittaessaan nämä kirjaimet se on valinnut kaikkein pahimman, kaikkein mustimman kynän. Sodan kynän joka osaa kirjoittaa vain kuolemaa ja kurjuutta.

Zlatan teksteistä välittyy epätoivo pitkään jatkuvan konfliktin keskellä. Suru-uutiset ja pelko omasta kohtalosta mustaavat mieltä. Myös Zlatan lemmikkilintu kuolee. Toisinaan sota-arjessa koetaan myös pieniä ilon hetkiä. Zlata iloitsee, kun hänen päiväkirjansa päätetään julkaista ja hän saa vieraakseen erimaalaisia toimittajia. 

Zlatan päiväkirja lukeminen kosketti, sillä hän on suurinpiirtein ikäiseni: Zlata on syntynyt vuonna 1980,  minä viisi vuotta myöhemmin. Kirjoitin ahkerasti päiväkirjaa, mutta luonnollisesti murheeni olivat varhaisteininä hieman eri luokkaa. Bosnian sota käytiin 1990-luvun alussa, joten ehkä myös läheinen ajankohta tuo kriisin eri tavalla iholle. Olen elänyt noina vuosina, kun sotaa käytiin, ja yleensä tulee luettua kaukaisemmista sodista.

Vaikutuksen minuun teki Zlatan kypsä ilmaisu. Ilman faktoja en herkästi uskoisi, että hän on ollut ensimmäisten merkintöjen aikana vain 10-vuotias ja viimeisiäkin kirjoittaessaan vasta 12. Hän on kielellisesti ilmeisen lahjakas, mitä tukee ahkera lukuharrastus. Esipuheessa myös kerrotaan Zlatan oppineen lukemaan jo kolmevuotiaana.

Zlatan päiväkirja vei lukumatkani Bosnia ja Hertsegovinaan. Samalla paikkasin taas vähän yleissivistystäni, sillä Bosnian sodan vaiheet eivät olleet ennestään tuttuja. 

Keskellä kuvaa musta neula Sarajevon kohdalla.