Clarice Lispector: Tähden hetki (1977)

Alkuteos: A Hora de Estrela.

Suomennos: Tarja Härkönen (1996).

Kustantaja: ai-ai.

Sivumäärä: 107.

Oma arvio: 2½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Portugaliksi kirjoittanut Clarice Lispector (1920-1977) oli tunnettu kotimaassaan Brasiliassa, mutta taitaa olla vähemmän tuttu nimi suomalaislukijoille. Tänä keväänä ilmestyi suomeksi Lispectorin teos Passio, joka on julkaistu alkukielellä vuonna 1964. Selailin Passiota töissä ja kiinnostuin kirjailijasta. Jätin uutukaisen asiakkaiden lainattaviksi ja valikoin luettavakseni 1990-luvulla suomennetun pienoisromaanin Tähden hetki.

Kirja on ulkomuodoltaan pieni ja vaatimaton, jotenkin sympaattinen. Samoja adjektiiveja ei voi käyttää sisällöstä. Lukiessani tunteeni vaihtelivat hämmennyksestä avuttomuuttomuuteen ja ärtymyksestä voimattomuuteen. Ehdin jo väsyäkin, vaikka kirjassa on sivuja vaivaiset 107.

Lispectoria luonnehditaan kirjailijana omaperäiseksi ja vaikeaksi (Wikipedia), ja vastikään Passion lukenut Suketuskin kuvailee, kuinka Lispector haastaa lukijan, sillä teksti on salaperäistä ja vaikeaa, se ei selittele. Lukija todella joutuu kamppailemaan ymmärtääkseen, eikä sekään aina auta. Tähden hetken lukenut hdcanis kirjoittaa kirjasta vain "En tiedä." En oikein minäkään. 

Alussa myös kertojalla on vaikeuksia:

Ei, kirjoittaminen ei ole helppoa. Se on kovaa, kuin kalliota särkisi. Mutta kipinät ja sirut lentävät kuin terästä murskaisi.
Huh tätä aloittamisen pelkoa, enkä vielä tiedä edes tytön nimeä. Puhumattakaan että tarina saa minut jo nyt epätoivoiseksi, se on liian yksinkertainen.

Tytön nimi on Macabea, ja tarinaa kertoo mieskirjailija, joka tuntee pakottavaa tarvetta saattaa Macabean tarina julki, sillä hän uskoo, että tämä tarina paljastaa jotakin inhimillisyyden ytimestä. 

Macabealla ei ole paljon mitään: hän on köyhä, ei kovin viisas, ei järin viehättävä, intohimoton. Hän on vino, kykenemätön elämään. Macabean yksinkertaisuus alleviivaa ympäröivän maailman mielettömyyksiä. Macabealta jää usein asioita ja tilanteita ymmärtämättä. Lukijana jouduin kohtaamaan oman ymmärtämättömyyteni aina kun jokin kohta pyyhälsi yli ymmärrykseni.

Pidän haasteista, mutta nyt vain aika ei ollut oikea. Kirja ei sopinut vuoden ensimmäiseksi auringonpaahteessa luetuksi kirjaksi, se vain irvisteli minulle. Loppuun asti sen silti luin, ja lukukokemuksesta jäi muistoksi muutama pisama poskipäille. Nyt jälkikäteen aloin pitää kirjasta enemmän kuin itse lukemisen hetkellä. 

Vaikka Tähden hetken lukeminen oli haastava lukukokemus, voisin silti tarttua toiseenkin Lispectoriin, vaikka Passioon. Ihan kiusallani.

Jälleen minulla on ongelmia kirjan sijoittamisessa maailmankartalle. Olen ottanut periaatteekseni pitää merkitsevänä kirjailijan kotimaata. Esimerkiksi Müllerin Hengityskeinu toi neulan Romanian kohdalle, koska Müller on syntynyt siellä, vaikkakin muuttanut aikuisiällä Saksaan ja lukeutuu saksankielisen Euroopan kirjallisuuteen.  Lispector puolestaan on syntynyt Ukrainassa, mutta muuttanut perheensä mukana Brasiliaan jo noin vuoden vanhana. Tässä kohdin tuntui mielekkäämmälle sijoittaa Lispectorin neula Brasiliaan kuin Ukrainaan. 

Kirjallisuus vastustaa luokittelua, eikä oikeaa ja väärää aina ole.

Tähden hetki sijoittuu Rio de Janeiroon.