Herta Müller: Hengityskeinu (2009)

Alkuteos: Atemschaukel.

Suomentaja: Jukka-Pekka Pajunen (2010).

Kustantaja: Otava.

Sivumäärä: 301.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kansi: ?

Herta Müller on vuonna 1953 syntynyt nobelisti, joka on kotoisin saksaa puhuvalta Romanian maaseudulta. Müller on sanonut, että hänen kirjoittamisensa juuret ovat hiljaisuudessa, sillä hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan kaikki asiat vaiettiin kuoliaiksi. Kun Müller ei voinut enää vaieta totalitarismin kauheuksista, hän alkoi kirjoittaa. Diktatuurissa vallalla olevaa hallintomuotoa vastaan kirjoittaminen on kuitenkin paitsi rohkeaa, myös vaarallista. Toistuvien kotietsintöjen ja tappouhkausten rasittama kirjailija pakeni vuonna 1987 Länsi-Saksaan ja on asunut Saksassa siitä lähtien.

Müllerin teosten aiheet kumpuavat usein hänen omista kokemuksistaan diktatuurisesta hallinnosta. Myös Hengityskeinulla on juuret tosielämässä: teos perustuu kirjailijan ystävän, Oskar Pastiorin, elämään. Müller ja Pastiori aloittivat kirjaprojektin yhdessä, mutta Pastiorin menehdyttyä Müller saattoi projektin loppuun yksin. Vaikka tarinalla on kiinnekohtia todelliseen historiaan, se on silti fiktiivinen teos.

Teoksen päähenkilö on romaniansaksalainen 17-vuotias Leo, joka joutuu pakkotyöleirille Neuvostoliittoon. Leirikomennus tulee kaikille työikäisille miehille, sillä Neuvostoliitto on miehittänyt Romanian, ja romaniansaksalaiset nähdään syyllisinä Hitlerin rikoksiin. Työleirit poikkesivat keskitys- ja tuhoamisleireistä siinä, että leirille joutuvia ei ollut tarkoitus lahdata, vaan pitää työkykyisinä. Koska tähän pyrittiin vähimmällä mahdollisella ruoka- ja vaatemäärällä, monet kuolivat nälkään tai kylmyyteen.

Leirille lähtijät eivät tiedä, mikä heitä odottaa. Leo kamppailee oman seksuaalisuutensa kanssa, joten hänelle lähtö pois perheen piiristä tuntuu jopa helpottavalta. Leirillä todellisuutta ovat kuitenkin ympäripyöreät työpäivät louhoksella, minimaaliset ruoka-annokset ja olematon yksityisyys.

Leo joutuu olemaan leirillä viisi pitkää vuotta. Tarina ei etene kronologisesti, vaan temaattisesti. Luvut kuten "Perunaihminen" tai "Hiilestä" kertovat elämästä leirillä otsikon aiheen kautta. Leon keino selviytyä nälästä ja muutenkin toivottomista oloista on kehitellä asioille omia nimiä. Esimerkiksi luku "Nälkäenkelistä" kertoo Leon tavasta käsitteellistää nälkä: kun nälkä on tavaraa ja 1 gramma leipää vastaa 1 lapiollista hiiltä, siitä tulee siedettävämpää.

Toisille ääneen kerrotut ruokamuistot ruokkivat leiriläisiä ainakin mielikuvissa:

Kun nälkä on pahimmillaan, me puhumme lapsuudesta ja ruoasta. Naiset puhuvat ruoasta yksityiskohtaisemmin kuin miehet. Kaikkein yksityiskohtaisimmin puhuvat maalaiskylien naiset. Heidän ruokaohjeissaan on vähintään kolme näytöstä aivan kuten teatteriesityksessä. Koska aineksista on eri näkökantoja, jännite kasvaa. Se kasvaa äkisti, kun sianläskitäytteeseen kuuluu leipää ja munaa, mutta ei missään tapauksessa puolikasta vaan kokonainen sipuli, eikä ainoastaan neljä vaan kuusi valkosipulinkynttä, kun sipulia ja valkosipulia ei pelkästään pilkota pieniksi vaan raastetaan. - - - Kun täyte on työnnettävä nahan ja lihan väliin jotta nahan rasva voi tiristä lihan sisään paistettaessa, tai ehdottomasti sullottava vatsaan jotta se ei ime nahan rasvaa itseensä, juuri silloin näytelmä on saavuttanut huippukohtansa. Toisinaan evankelisesti täytetty ankka on oikeassa, toisinaan taas katolisesti täytetty.

Kirja on yksi vaikuttavimpia nälän kuvauksia, joita olen lukenut. Kun sisuskaluja jäytää tyhjyys, niin syödään vaikka hiekkaa. Mieleen palasi äskettäin lukemani Lena Muhinan Piirityspäiväkirjan nälkäepätoivo.

Koin teoksen tunnelman lohdullisena, sillä koko ajan oli tiedossa, että Leo pääsee vapaaksi. Lopulta vapautus ei takaakaan autuutta, sillä viisi rankkaa vuotta ovat tehneet tehtävänsä. Hengityskeinu oli kuukauden kirja lukupiirissämme, jossa nousi esiin myös toisenlainen lukukokemus: eräs lukupiiriläinen koki loputtoman työnteon ja puutteen kaikkea muuta kuin lohdulliseksi.

Suomennoksen kieli on hiottua ja luistavaa. Jukka-Pekka Pajunen on onnistunut luomaan jouheaa suomea Müllerin omaperäisiä termejä vilisevästä tekstistä, joten ei ihme, että hänet on palkittu käännöstyöstä Mikael Agricola -palkinnolla.

Hengityskeinun on sanottu poikkeavan Müllerin muusta tuotannosta. Katsoin omalta luetut-listaltani, että olen lukenut Müllerin Sydäneläimen, mutta siitä ei ole kyllä minkäänlaista muistikuvaa. Uusintalukeminen on siis edessä jossakin vaiheessa.

Hengityskeinu vie lukureissuni Romaniaan Müllerin kotimaan perusteella, vaikka Müller onkin kiistatta keskeinen osa saksalaisen kielialueen kirjallisuutta.

Neula Romanian kohdalla.