Bohumil Hrabal: Liian meluisa yksinäisyys (1980)

Alkuteos: Příliš hlučná samota.

Suomentaja: Eero Balk (2008).

Kustantaja: Kirjava.

Sivumäärä: 126.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kannen kuva: algiamil

Lainasin minulle aiemmin tuntemattoman Hrabalin teoksen työkaverin suositeltua sitä. Näemmä myös maailmanympärimatkani inspiraattori, A year around the world -blogin pitäjä Ann Morgan oli lukenut saman teoksen käydessään kirjallisella matkallaan Tšekeissä

Tarinan päähenkilö on yksinäinen Hanťa, joka paalaa työkseen jätepaperia hydraulisella puristimella. Hän suhtautuu työhönsä intohimoisesti, ja erityisesti tuhoamiinsa kirjoihin. Hanťa poimiikin jätepaperin joukosta arvokkaan oloisia teoksia ja vie ne kotiinsa, joka pullistelee kirjoista. Töissä hän rakentaa puristamansa paalit niin, että ne ovat kuin taideteoksia: jokaisen sisällä on avonaisena yksi hieno kirja ja ulkoseinämiä koristavat taidekirjojen sivut.

Hanťa on yli kolmenkymmenen vuoden ajan tuhonnut ja samalla pelastanut kirjoja, ja nyt hänen elämäänsä tulee toinenkin ristiriita, uuden ja vanhan ajan taite. Hän on tottunut tuhoamaan paperia ja kirjoja ajatuksella, mutta nyt tehokkaammat paalaimet tekevät tuloaan. Enää ei ole aikaa sommittelulle ja oluenjuonnille.

Liian meluisa yksinäisyys herättää pohtimaan kirjaa kulutustavarana ja kirjallisuuden arvostuksia. Kenen arvio tekee kirjasta arvostetun? Miten kaanon rakentuu? Entä milloin romaanista tulee pelkkää jätepaperia?

Liian meluisa yksinäisyys on ihanan outo. Hanťan hahmon omaperäisyyttä ja itsepintaisuutta on pakko ihailla. Pidän siitä, että kirja yllättää ja tarina on jotenkin kreisi. Hyvistä aineksista huolimatta en saanut kirjasta toivomaani otetta, vaan tarina jäi jotenkin etäiseksi. Tämä on välillä ongelmani pienoisromaanien kanssa: juuri kun on päässyt kirjaan sisään, se onkin jo loppu.

Kirja on ollut esillä ainakin Tarukirjassa, Kirjavinkeissä ja Morren maailmassa.

Musta neula Tšekin kohdalla.