Emily Brontë: Humiseva harju (1847)

Alkuteos: Wuthering Heights.

Suomentaja: Helka Varho (1947).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 385.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kirppikseltä ostetussa kirjassa ei ollut kansipapereita.

Ostin Brontën Humisevan harjun joitakin vuosia sitten käytettynä eurolla, sillä tiesin haluavani lukea tämän klassikon jossakin vaiheessa. Nyt oli vihdoin sen aika, sillä parin viikon takaisessa kirjallisuuskoulutuksessa lukuneuvoja vinkkasi tästä romaanista kovin kiinnostavasti. Kyseessä ei siis ehkä olisikaan mikään lälly rakkausromaani, vaan jotakin rajumpaa, jopa väkivaltaista. Olin näistä luonnehdinnoista äimänä ja aloin heti sopivan tilaisuuden tullen kahlata klassikkoa läpi.

Klassikkoa on kiva lukea sohvankulmassa koiran kanssa.

Tarina alkaa siitä, kun herra Lockwood menee käymään Humisevan harjun talossa ja kiinnostuu juron isännän historiasta. Hänen palvelijansa Nelly tuntee tarinan paremmin kuin hyvin, sillä nainen oli aiemmin palvelijana kyseisessä talossa. Kertojana toimiikin pääosin tarinaa Lockwoodille selostava palvelija. Kehyskertomus pitää romaanin hyvin kasassa, enkä sotkeutunut minä-, hän- ja tämä-pronomineihin, vaikka niitä on käytetty paikoin hieman sotkuisesti.

Kyseessä on Catherinen eli Cathyn ja Heathcliffin epäonnisen suhteen ympärille rakentuva romaani. Catherine on hyväosaisesta perheestä, kun taas Heathcliff on Cathyn isän Liverpoolin kaduilta pelastama orpopoika. Cathy ja Heathcliff kiintyvät toisiinsa, kun Heathcliff asuu Cathyn perheen luona. Luokkaerot kuitenkin tekevät rakkaudesta mahdottoman, ja tästä seuraa kosolti katkeruutta, vihaa ja kostonhimoa. Varsinkin Heathcliff osaa olla viheliäinen:

»En sääli vähääkään! En tunne mitään sääliä. Mitä enemmän madot kiemurtelevat, sitä enemmän minua haluttaa pusertaa ulos niiden sisälmykset! Se on henkistä hampaanpuhkeamista. Ja minä kiristelen hampaitani sitä mukaa kuin tuskat yltyvät.»

Tunnetta siis riittää, eikä sillä aina ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Ihmissuhteet ovat pelejä.

Tapahtumat sijoittuvat Englannin nummille, joilla sää vaikuttaa vahvasti ihmisten elämään. Nykynäkökulmasta tuntuu käsittämättömältä, että sateessa kastuminen, märät kengät tai avonainen ikkuna voivat olla kohtalokkaita. Kuolemantaudin uhka on jatkuvasti läsnä. Kun luin Brontën sisarusten kohtaloista, aloin ymmärtää tätä paremmin. Emily Brontë kuoli tuberkuloosiin vain 30-vuotiaana vilustuttuaan veljensä hautajaisissa.

Sumuinen sää sopi hyvin kirjan paikoin kalseaan tunnelmaan.

Humiseva harju on suomennettu Fennican mukaan viidesti. Luin Helka Varhon version vuodelta 1947. Suomennos on niin usean vuosikymmenen takaa, että jokin tuoreempi suomennos olisi voinut tuntua luontevammalta. Toisaalta 1840-luvulla kirjoitetussa klassikossa ikä saa näkyä, ja sen pitääkin, miksei siis myös sen käännöksessä. Noin muuten tarina on ajaton, ja Humisevaa harjua uskaltaa kuvailla mukaansatempaavaksi klassikoksi.

Luin kirjaa mökillä yhteensä kolmena päivänä, ja koko ajan korvamatona kiemurteli Kate Bushin kappale Wuthering Heights. Hyvä kappale, tykkään Bushista muutenkin, mutta kolme päivää on hieman liikaa. Heathcliff, it's me, Cathy, I've come home, I'm so cold...

Musta neula Ison-Britannian kohdalla. Se voisi olla
pohjoisempana kirjan tapahtumapaikan mukaisesti.