Alkuteos: Im Krebsgang.
Suomentanut: Oili Suominen (2002).
Kustantaja: Tammi.
Sivumäärä: 257.
Oma arvio: 3/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.
 |
| Kansi: Markko Taina. |
Ravunkäyntiä on oikeisiin historiallisiin tapahtumiin nojaava fiktiivinen tarina. Keskiössä on suuronnettomuus, jonka syihin ja seurauksiin tarinan henkilöt kietoutuvat. Saksalainen risteilyalus Wilhelm Gustloff upposi toisen maailmansodan loppuvaiheessa tammikuussa 1945 neuvostosukellusveneen torpedoitua sitä. Uhrien määrästä voidaan esittää vain arvioita; lähes pelkästään siviilejä kuljettanut alus vei meren pohjaan jopa lähemmäs kymmenentuhatta ihmistä.
Kertojana on keskinkertainen lehtimies Paul Pokriefke, joka tutkii tätä tuhoisaa laivaturmaa. Paulin suhde onnettomuuteen on todella ainutlaatuinen: hänen äitinsä oli risteilijän kyydissä, ja Paul itse syntyi tuona talvisena yönä evakuointialuksessa. Kertoja liikkuu ajassa edestakaisin kerien johtolankoja samalla yhteen.
Tarina nostaa esiin muistamisen problematiikan. Tarinat kerrotaan aina jostakin näkökulmasta, ja ne tahtovat värittyä matkalla. Paulin äitikin kertoo erilaisia versioita pojan syntymästä. Sukupolvien välillä taitaa aina olla jonkinlainen kuilu, mutta sodan kokeneiden ja heidän jälkeläistensä välillä se näyttää olevan erityisen suuri.
Romaanin kieli on notkeaa ja vivahteikasta. Paulin äidin paksu danzigilainen murre on käännetty värikkääksi puhekieleksi:
"Mää tiesin ton sällin syntymästä saakka että siittä viä tulee maankuulu..."
- -
"Oli siä ainaski mukavan lämmin. Semmonen vanhanaikanen pulpetti sai olla sulle lulluna. Ja mää meinasin, että Paul pikkanen se alottaakin aikasin tän koulunpenkin painamisen..."Grassilla on mielenkiintoinen vaade ulkomaisille kustantajilleen: heidän pitää lähettää Grassin teoksen kääntäjä käännösseminaariin, jossa kääntäjät kirjailijan johdolla pohtivat teoksen ongelmakohtia ja mahdollisia ratkaisuja.
Vaikka käännös on muuten loistava, niin pysähdyin kyllä ihmettelemään, miksi esimerkiksi chatroomia tai homepagea ei ole käännetty, kun niille olisi suomenkielinen vastine. Hämmästelin myös käsitettä nuornatsi: eikö uusnatsi ole luontevampi?
Ravunkäyntiä oli kuukauden kirja lukupiirissämme. Lukupiiriläiset luonnehtivat kirjaa muun muassa hyvin eteneväksi, nopealukuiseksi ja miehiseksi. Niinpä valtaosalle kirja jäi melko etäiseksi, lukupiirissämme kun on vain naisia. Monille meistä kirja tarjosi uutta tietoa ja näkökulmaa toiseen maailmansotaan.
Lueskelin taustatietoja Grassista lukupiiriämme varten ja sainkin selville mielenkiintoisia faktoja. Grass oli nuorena Hitlerjugendissa, taisteli ensin vapaaehtoisena ja sittemmin panssaridivisioonassa toisessa maailmansodassa ja jäi yksikkönsä kanssa sotavangiksi. Sodan jälkeen hän opiskeli kuvanveistoa ja työskenteli kuvanveistäjänä samalla kun aloitteli uraansa kirjailijana. Jo esikoisteos Peltirumpu nosti Grassin tunnetuksi. Mielenkiintoisin seikka Grassin biografiassa on minusta se, että hänen onnistui salata taustansa SS-joukoissa aina vuoteen 2006. Paljastuksesta seurasi ymmärrettävästi melkoinen julkisuuspyöritys.
Oman mukavuusalueen ulkopuolelta lukeminen antaa (useimmiten) paljon. Ravunkäyntiä vei mennessään Günter Grassia koskevat ennakkoluuloni, opetti lisää sotahistoriasta ja auttoi sijoittamaan Grassin kotikaupungin Danzigin kartalle. Olin luullut, että Danzig on kaupunki Saksassa, mutta eipä olekaan. Danzigin vapaakaupunki oli vuodesta 1920 alkaen itsenäinen kaupunkivaltio, joka vuonna 1939 liitettiin natsi-Saksaan. Vuodesta 1946 lähtien alue on kuulunut Puolaan ja tunnetaan nykyään nimellä Gdansk. Tietoni Danzigista olivat kehnot siihen nähden, että muistan vaikka unissani Grassin Danzig-trilogian kirjat (Die Blechtrommel, Katz und Maus, Hundejahre), kiitos germaanisen filologian pääsykokeiden lähes kymmenen vuotta sitten.
En ota Grassin kirjaa mukaan maailmanmatkalleni, sillä kirjailijan kotikaupunki oli hänen syntyessään autonominen alue, ei itsenäinen valtio. Sittemmin alue liitettiin Puolaan, mutta ei tunnu luontevalta laskea Grassia Puolankaan edustajaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti