Kathrin Schmidt: Et sinä kuole (2009)

Alkuteos: Du stirbst nicht.

Suomentaja: Pirkko Roinila (2011).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 346.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Päällys: Marjaana Virta.
Alla Café Voltaire -sarjan saksalaista
nykykirjallisuutta käsittelevä osa Muistijälkiä.

Helene herää sairaalasta. Hän ei muista, kuka on, missä on ja miksi. Pikkuhiljaa alkaa valjeta, että hän on sairaalassa aneurysman repeytymästä johtuneen aivoverenvuodon takia. Alkaa hidas toipumistaistelu. Samalla kun Helene kuntoutuu sairaudestaan fyysisesti, oma historia alkaa hahmottua. Helene työstää muistojaan järjestykseen, ja mieleen palaavat myös ne ikävät asiat, jotka olisi kenties halunnut unohtaa lopullisesti.

Helene on ammatiltaan kirjailija, minkä vuoksi erityisen raskaalta tuntuu afasia, puheen tuottamisen häiriö. Sanat eivät muodostu oikein: käsite on selkeä hänen mielessään, mutta sanat eivät tule suusta ulos niin kuin oli tarkoitus. Kieli on nukkuva eläin, jota hän yrittää herätellä:

Hän alkaa puhua. Se on vielä aivan käsittämätöntä. Puhetta ei tule paljon, ja sekin vähä näyttää monesti menevän väärin. Matthes kävi taas tänään ja kysyi, mitä oli ruoaksi. Hiekkaa. Kun Matthes kysyi uudestaan, hän sanoi taas hiekkaa. Matthes toisti sanan ja silloin hän sen tietenkin huomasi: hiekka oli ihan väärin. Piti sanoa rahkaa. Yrttirahkaa ja perunoita. Heitä nauratti.

Sairaalassa maatessaan Helene häilyy usein lääketokkurassa valveen ja unen rajamailla, jolloin unet ja todellisuus sekä kuviteltu ja tosi sekoittuvat. Helenen potilasnäkökulma valottaa sitä, miltä tuntuu olla hoitojen ja toimenpiteiden kohteena, muiden tekojen ja päätösten armoilla.

Toipumisprosessi on hidas, joten tarinakin etenee hitaasti, viipyillen. Kirja maistuu venyteltyltä. Keskushenkilön sairaus ja parantumisprosessi ovat mielenkiintoisia, mielestäni se olisi riittänyt. Ei olisi tarvittu itsemurhaa perhepiirissä, suhdekiemuroita, DDR-historiaa ynnä muuta.

Minulle Et sinä kuole on perushyvä lukuromaani, jolla on hyviä ja ei niin hyviä ominaisuuksia. Identiteetin ja kielen merkitysten pohdinnot sekä Helenen näkökulma toimivat, mutta etäinen kerronta ja sillisalaattimainen aihevalikoima vievät terän kokonaisuudelta. Siksi Deutscher Buchpreisin voitto ohi esimerkiksi huikean Herta Müllerin Hengityskeinun tuntuu oudolta. Samaa ihmettelee Sinikka Vuola kiiltomato.net -sivuston arviossaan. Makuasioita.

Ehkä kirjan suurin ongelma on, että traagisesta asetelmastaan huolimatta tarina jää etäiseksi. Kirja varmasti vetoaa enemmän sellaisiin lukijoihin, jotka ovat kokeneet vastaavaa vaikkapa perheenjäsenen tai tuttavan kanssa ja jotka voivat kirjan avulla muistella ja käsitellä asiaa. Pelkästään Schmidtin teksti ei tuo tarinaa tarpeeksi lähelle, mihin hyvän kirjan pitäisi pystyä.

Olin jo kirjan loppupuolella, kun tajusin Schmidtin pohjaavan kertomuksensa omiin kokemuksiinsa. Ilmankos alun koomakotelon kuvaukset tuntuivat hämmästyttävän autenttisilta. Alussa romaani onkin vahvimmillaan. Loppua kohden tarinan käynti on niin hidasta, että ajatus harhailee yhtä kauas kuin juonen sivupolut.

Et sinä kuole oli yksi lukupiirimme kirjoista tänä keväänä, ja sen käsittelyn yhteydessä eräs lukupiiriläisistämme suositteli Lisa Genovan romaania Edelleen Alice, jossa myös käsitellään muistisairautta. Siinä kuulemma päähenkilö-Alice sairastuu alzheimerintautiin, ja kirjassa kuvataan taudin etenemistä: miten muisti heikkenee, sanat katoavat, ihmiset sekoittuvat ja niin edelleen. Alicen tilannetta siis tarkastellaan juuri päinvastaisesta suunnasta kuin Helenen, eikä se luonnollisestikaan perustu tositapahtumiin. Menee lukulistalle.

Lukupiirissämme oli kevään ajan teemana saksalainen nykykirjallisuus. Lukupiirin vetäjän tukena toimi loistavasti yllä olevassa kuvassa näkyvä Café Voltaire -sarjan osa Muistijälkiä: esseitä saksalaisesta nykykirjallisuudesta. Syksyllä lukupiirimme suuntaa huomionsa espanjalaiseen nykykirjallisuuteen – harmi, ettei espanjalaisesta kirjallisuudesta ole tehty kirjaa samaiseen sarjaan!