Aino-Maria Savolainen & Katja Jalkanen: Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa (2014)

Kustantaja: Avain.

Sivumäärä: 260.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Linnasta humisevalle harjulle: 50 parasta kirjaa -kirjan taustalla on Kirjakantti-kirjallisuustapahtumaa varten syksyllä 2013 järjestetty äänestys, jossa kirjabloggaajat äänestivät mielestään kaikkien aikojen parasta kirjaa. Ensin lukijat ehdottivat kirjoja äänestykseen, ja sitten näistä yli 500 kirjasta äänestettiin voittajaa. Aino-Maria Savolainen ja Katja Jalkanen ovat koonneet äänestyksessä parhaiten pärjänneet kirjaksi. Kirjoittajat ovat kirjabloggaajia: Savolainen kirjoittaa Amman lukuhetki -blogia, Jalkanen on Lumiomena-blogin pitäjä.

Teos sisältää 50 lukuvinkkiä tai muistinvirkistyksenä toimivaa tekstiä riippuen siitä, paljon on ehtinyt näitä suosikkikirjoja lukea. Napakat kirja-artikkelit koostuvat ilmestymistiedoista, lainauksesta ja sisällön kuvailusta. Teksteissä esitellään myös tietoja kirjailijasta ja teoksen vastaanotosta. Jokaisessa artikkelissa on lisäksi annettu ehdotus, kenelle kirja voisi sopia. Esimerkiksi klassikko Pikku Prinssiä suositellaan "lapsille, aikuisille, lapsenmielisille aikuisille, aikuisenmielisille lapsille".

50 parhaan kirjan joukkoon on päässyt niin klassikoita kuin nykykirjallisuuttakin. Noin kolmannes esitellyistä kirjoista on kotimaisia, loput ovat käännöskirjallisuutta. Mukana on myös lastenkirjallisuutta, kuten Tove Janssonin ja Astrid Lindgrenin tuotantoa.

Listahullulle kirja on mannaa. Rakastan erilaisia kirjalistauksia, joten laitan pikapuoliin tämänkin listan blogini sivulle "Palkitut". Tähän mennessä olen lukenut kirjassa esitellyistä kirjoista noin puolet. Kirjan innoittamana olen lähiaikoina lukenut Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin ja Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin (vielä bloggaamatta). Lisäksi olen lainannut kirjastosta Astrid Lindgrenin kirjoja, jotka odottelevat lukuvuoroaan. Nuo kirjat ovat toki olleet lukulistallani jo aiemmin, mutta kirja antoi viimeisen sysäyksen tarttua niihin.

Luin kirjaa yhteensä parisen kuukautta; yhden kirjaesittelyn silloin, toisen tällöin. Usein luin varsinaisen iltalukemisen jälkeen vielä yhden lyhykäisen esittelytekstin ja nukahdinkin lukuisia kertoja ajatellen, miten monta hyvää kirjaa sitä onkaan vielä lukematta! Kirjan tarkoituksellisen hidas lukeminen toi mieleeni lapsuuden 365 iltasatua -nimisen kirjan, jossa oli lyhyehkö satu vuoden jokaiselle illalle. Yksi ei kyllä yleensä riittänyt, vaan halusin kuulla useamman.

Kirjaan oli jäänyt harmillisen monta oikolukuvirhettä, jotka pistivät silmään. Ehkä harras lukutapa teki minusta tässä suhteessa kriittisen. Mielestäni esiteltyjen kirjojen nimet olisi voitu aina kirjoittaa kursiivilla, se olisi selkeyttänyt tekstiä monissa kohdissa. Nyt teosten nimet on kirjoitettu kursiivilla vain ensimaininnoissa.

Lukemani kirja oli lainassa kirjastosta, mutta voisin hyvin hankkia tämän myös omaan hyllyyn. Näihin kirjaesittelyihin tulisi varmasti palattua myöhemmin.