Ari Väntänen: Apulanta: Kaikki yhdestä pahasta (2014)

Kustantaja: Like.

Sivumäärä: 432.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: sain lahjaksi.

Kansi: Tex Hänninen.

Apulannan värikäs ja nousujohteinen ura on kestänyt reilut parikymmentä vuotta. Ari Väntäsen kirjoittama Apulanta-historiikki tarjoaa mielenkiintoista luettavaa bändin entisille ja nykyisille faneille sekä kaikille kotimaisesta rock-musiikista kiinnostuneille. Tietokirja on vetävä ja informatiivinen paketti yhden Suomen menestyneimmän rock-bändin alkuvaiheista tähän päivään. Väntänen nivoo yhtyeen vaiheet taiten kotimaisen musiikin lähihistoriaan.

Kirja etenee kronologisesti: luvut on pääasiassa nimetty levyjen mukaan. Vuosien vieriessä kokoonpano on vaihdellut ja musiikki hakenut suuntaansa. Kaksi on kuitenkin pysynyt: laulaja-kitaristi Toni Wirtanen ja rumpali Sipe Santapukki. Kaksikon lisäksi yhtyeessä ovat soittaneet ainakin Antti, Tuukka, Mandy, Parta-Sami ja lukuisat kiertuevahvistukset. Apulanta on aina kulminoitunut vahvasti Toniin ja Sipeen, joten kolmas jäsen on helposti tuntenut itsensä kolmanneksi pyöräksi. Bändin sisällä vallitsee puhumattomuuden kulttuuri, mikä ei ole tehnyt Apulannasta helppoa "työpaikkaa".

Bändille on leimallista ehdoton omapäisyys ja intohimoinen määrätietoisuus. Apulanta ponnisti punk-pohjalta, mutta kapinoi piakkoin myös punkkareiden konventioita vastaan. Kaikenlaiset säännöt ja normit ovat olleet bändille lähinnä pilojen inspiraatiomateriaalia. Yhtye onkin uskalias oman tiensä kulkija, joka on provosoinut vuoroin punkskeneä, levyteollisuutta ja mediaa.

Kirjassa Apulannan kehitysvaiheita on väritetty jäsenten haastetteluilla, hauskoilla ja traagisillakin anekdooteilla vuosien varrelta ja monipuolisella kuvituksella. Oli mielenkiintoista lukea bändin versio heidän historiastaan, koska keskivertodiggaajana tietoni bändistä ovat rajoittuneet satunnaisiin lehtijuttuihin. Ja kirja paljastaa, miten vääristyneitä mielikuvia Apulanta on tietoisesti itsestään antamissaan haastatteluissa luonut.

Minua ovat aina kiehtoneet Tonin ja Sipen persoonat. Bändi ei ole jäänyt heille vain nuoruusvuosien jutuksi, vaan työtä on tehty vuosikymmeniä. Koskettavimmillaan bänditarina on, kun se kertoo, miten intohimoinen työnteko ja julkisuuden paineet ovat sairastuttaneet ja väsyttäneet vuoroin Tonia, Sipeä sekä Levy-yhtiön perustaja Arskaa. Myös unelmaduuni voi viedä voimat.

Mielenkiintoisuudestaan huolimatta kirja tuntuu hieman lössähtävän loppua kohden. Tämä on väistämätöntä, koska bändi on edelleen aktiivinen: mitään "loppuratkaisua" ei olemassa, vaan tarina jää auki.

Löysin Apulannan musiikin joskus 2000-luvun taitteessa ja siitä lähtien olen kuunnellut bändiä välillä aktiivisemmin, välilllä passiivisemmin. Luin kirjaa pitkälti nostalgisissa tunnelmissa, sillä Apulanta ja Levy-yhtiön toinen bändi Tehosekoitin muodostivat parin muun bändin kanssa teini-ikäni soundtrackin. Toisin kuin niitä muita, Apulantaa kuuntelen edelleen.

Yllätyin positiivisesti, kun sain kirjan vanhemmiltani syntymäpäivälahjaksi. Lahjavalinnassa voi nähdä pientä ironiaa: Apulanta kun ei nuorena ollut sitä vanhempien parhaiten ymmärtämää musiikkia. Tietenkin provokatiivisella nimellä ja bändin itsestään luomalla julkisuuskuvalla oli osansa asiassa.

Lukiessa omat elämänvaiheet peilautuivat bändin kehitykseen. Olenhan itsekin muuttunut aika lailla niistä vuosista, kun Apulannan löysin. Yhtyeen kehityskaari on ollut melkoinen, kun koulupojista on kasvanut musiikkialan ammattilaisia.