Nadifa Mohamed: Kadotettujen hedelmätarha (2013)

Alkuteos: The Orchard of Lost Souls.

Suomentaja: Neli Naski (2014).

Kustantaja: Atena.

Sivumäärä: 283.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: arvostelukappale.

Kansi: Lewis Csizmazia ja Ville Lähteenmäki

Somalialaissyntyinen Nadifa Mohamedin toisen romaanin, Kadotettujen hedelmätarhan, tapahtumat sijoittuvat kirjailijan synnyinkaupunkiin, Somalian Hargeisaan. Mohamed muutti perheensä kanssa Lontooseen vuonna 1986. Perheen oli tarkoitus asua Isossa-Britanniassa vain tilapäisesti, mutta he päättivät jäädä, kun Somalia ajautui sisällissotaan vuonna 1988. Kadotettujen hedelmätarha kertoo tuosta sisällissodasta.

Sisällissota on aiheena rujo: ystävistä, naapureista, jopa perheenjäsenistä saattaa tulla vihollisia. Oma naapurusto muuttuu sotatantereeksi, ruumiiden joukossa on väistämättä tuttuja. Monissa sotakuvauksissa suuriksi kärsijöiksi tuntuvat jäävän naiset ja lapset, niin Kadotettujen hedelmätarhassakin.

Kirjassa kolmen naisen tarinat kiertyvät yhteen. Nuori Deqo on noin kymmenenvuotias ja elämänhaluinen, äidin hylkäämä tyttö, joka pakenee pakolaisleiriltä. Filsan taas on sotilaan uralle lähtenyt nuori nainen, jolle univormu tuo suojaa ja auktoriteettia, vaikka armeijan maailman on varsin miehinen. Kawsar puolestaan on monissa liemissä keitetty iäkäs nainen, jota elämä ei ole kohdellut useinkaan suopeasti.

Karuista kohtaloista ja kokemuksistaan huolimatta kirjan naiset eivät vain kärsi, he myös selviytyvät. Kaikilla kolmella naisella olisi enemmän kuin tarpeeksi syitä antaa periksi, mutta heissä sykkii elämänhalu.

Eri sukupolvien naisia yhdistää heidän sukupuolensa, heidän kokemuksensa naiseudesta:

Deqo on tiedostanut jo pitkään, että hänen kehonsa pehmeä liha on rasite: ensimmäinen sana, jonka hän muistaa oppineensa, on "häpeä". Ainoa kasvatus, jonka hän sai leirin naisilta, koski tämän häpeän pitämistä loitolla: älä istu sääret levällään, älä koske sukuelimiäsi, älä leiki poikien kanssa. Häpeän välttäminen näyttää olevan tytön elämässä keskeisintä.

Naisten elämässä on monia seksuaalisuuteen liittyviä riskejä ja ongelmakohtia. Ympärileikkauksen perinne elää vahvana, raiskatuksi tulemisen pelko on aina läsnä ja monille itsensä myyminen on ainoa mahdollinen elinkeino. Perinteiden painolastia ei sälytetä ainoastaan miesten harteille; myös nainen osaa olla naiselle paha.

Kuka katkera vanha noita tämän tavan sitten keksikään ammoisina pakanallisina aikoina, hänen on täytynyt vakuuttaa muut siitä, että tämä oli oiva keino seuloa vahvat heikoista; että tytöt, jotka eivät selviytyneet tästä hengissä, eivät olleet heihin uhratun maidon arvoisia. Jos jokunen onnistui nilkuttamaan mukana ei kuolleena muttei myöskään kunnolla elossa, tjaa, heitä voitiin sietää, kunhan eivät olleet muiden tiellä. Tämä ajattelutapa oli antanut monien sukupolvien naisille – joita oli pidetty sisäkkäin kuin venäläisiä maatuskanukkeja – saman kovuuden, saman kyvyn olla muistelematta ketään joukosta jäänyttä, kunnes jälkijoukoissa lopulta vitkastelivat he itse.

Kadotettujen hedelmätarha on paikoin raskas ja julma, mutta inhimillisyys ja toivo tuovat tarinaan lämpöä.  Kauhistelun sijaan Mohamed syventyy yksilön kokemukseen ja muistuttaa, että muutos on mahdollinen.