Alkuteos: Il corpo umano.
Suomentaja: Helinä Kangas (2014).
Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 335.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Italialaisen Paolo Giordanon toinen romaani Ihmisruumis on moderni sotaromaani. Se kertoo italialaisista rauhanturvaajista, jotka lähtevät komennukselle Afganistaniin. Tukikohta sijaitsee keskellä hiekkaerämaata, joten olosuhteet ovat karut. Sotilaita ohjaavat armeijan tiukat säännöt, ja toiminta on rakennettu tarkan hierarkian varaan.
Ihmisruumiissa keskiössä ovat arki tukikohdassa ja etenkin sotilaat. Giordano kuvaa taitavasti joukkueen ryhmädynamiikkaa ja sitä, mitä tällaiset olosuhteet tekevät yksilölle. Jokaisen univormun sisällä kun on yksilö, jolla on omat muistonsa, ajatuksensa ja toiveensa. Yksi on mammanpoika, toisella on kotona odottamassa epäselvä perhetilanne, kolmas machoilee. Giordano tarkentaa muutamiin sotilaisiin ja valottaa heidän elämäänsä ennen ja jälkeen komennuksen.
Sotilailla on vastassaan talebanit, jotka ovat pääasiassa näkymätön vihollinen jossakin pöllyävän hiekan keskellä. Hiekka hiertää, aurinko porottaa ja usein ainoa tehtävä on odottaa. Sodan lainalaisuudet eivät saa unohtua tylsyydenkään keskellä, sillä kuolema on lähellä.
Romaanin aihe on täysin erilainen kuin Giordanon esikoisteoksessa Alkulukujen yksinäisyys, josta kirjoitin eilen. Kirjoja yhdistää niiden aiheiden raskaus. Rankkoja asioita on molemmissa käsitelty taitavasti. Vaikka mitä kauheuksia tapahtuu, niin teksti ei ole liian mustaa. Toinen yhdistävä tekijä on ruumiillisuus. Molemmissa kehon toiminnot ovat tarkan havainnoinnin kohteena, Ihmisruumiissa nimensäkin veroisesti vielä enemmän. Sodassa ruumiit haavoittuvat, jotkut kuolevat. Ääritilanteet käyvät mielen ja fysiikan päälle.
Aluksi ajattelin, ettei kirjan sota-aihe oikein kiinnosta, mutta annan Giordanolle mahdollisuuden. Se kannatti, sillä olin yhtäkkiä lukenut koko kirjan. Sodan vaikutusten kuvaaminen ja syvät henkilöhahmot tekivät minuun vaikutuksen. Sotaa voi siis kuvata ilman jatkuvaa pauketta ja lahtaamista.
Ihmisruumiissa keskiössä ovat arki tukikohdassa ja etenkin sotilaat. Giordano kuvaa taitavasti joukkueen ryhmädynamiikkaa ja sitä, mitä tällaiset olosuhteet tekevät yksilölle. Jokaisen univormun sisällä kun on yksilö, jolla on omat muistonsa, ajatuksensa ja toiveensa. Yksi on mammanpoika, toisella on kotona odottamassa epäselvä perhetilanne, kolmas machoilee. Giordano tarkentaa muutamiin sotilaisiin ja valottaa heidän elämäänsä ennen ja jälkeen komennuksen.
Sotilailla on vastassaan talebanit, jotka ovat pääasiassa näkymätön vihollinen jossakin pöllyävän hiekan keskellä. Hiekka hiertää, aurinko porottaa ja usein ainoa tehtävä on odottaa. Sodan lainalaisuudet eivät saa unohtua tylsyydenkään keskellä, sillä kuolema on lähellä.
Romaanin aihe on täysin erilainen kuin Giordanon esikoisteoksessa Alkulukujen yksinäisyys, josta kirjoitin eilen. Kirjoja yhdistää niiden aiheiden raskaus. Rankkoja asioita on molemmissa käsitelty taitavasti. Vaikka mitä kauheuksia tapahtuu, niin teksti ei ole liian mustaa. Toinen yhdistävä tekijä on ruumiillisuus. Molemmissa kehon toiminnot ovat tarkan havainnoinnin kohteena, Ihmisruumiissa nimensäkin veroisesti vielä enemmän. Sodassa ruumiit haavoittuvat, jotkut kuolevat. Ääritilanteet käyvät mielen ja fysiikan päälle.
Aluksi ajattelin, ettei kirjan sota-aihe oikein kiinnosta, mutta annan Giordanolle mahdollisuuden. Se kannatti, sillä olin yhtäkkiä lukenut koko kirjan. Sodan vaikutusten kuvaaminen ja syvät henkilöhahmot tekivät minuun vaikutuksen. Sotaa voi siis kuvata ilman jatkuvaa pauketta ja lahtaamista.
Olen nyt lukenut lyhyen ajan sisällä molemmat Giordanon tähän mennessä suomennetut teokset – ja janoan lisää! Onneksi vierailu kirjailjan kotisivuille (http://www.paologiordano.it/) paljasti, että Giordanolta on viime vuonna tullut teos nimeltä Il nero e l’argento. Aiemmat suomennokset ovat ilmestyneet pari vuotta alkuteoksen jälkeen, joten kenties vuoden 2016 paikkeilla on luvassa lisää Giordanoa suomeksi! Hyvää kannattaa odottaa.
Hyvä, että uusi kirja on tulossa. Giordano vei sydämeni Alkulukujen yksinäisyydellä. Tämä miesten kirja sotatantereelta oli erilainen, mutta tutki ihmismielen syvyyksiä sotatilanteissa ja sitten myös kotona ennen ja sotakokemuksen jälkeen. Todella hieno kirja :)
VastaaPoistaVaikka Giordanon kirjat ovat kovin erilaisia, niin jälkikäteen olin löytävinäni niistä samankaltaisuuksia. Molemmat olivat hyviä mielestäni :)
PoistaMielenkiinnolla odotan minäkin Giordanon uutta teosta. Alkulukujen yksinäisyys oli häikäisevä. Ihmisruumis ei täysin vakuuttanut.
VastaaPoistaPS. Ihanan paksu sateenkaari sulla :)
Uskalsin koota paksun sateenkaaren, koska lukuaikaa on ruhtinaallisesti ;)
Poista