Jhumpa Lahiri: Tämä siunattu koti (1999)

Alkuteos: Interpreter of Maladies.

Kääntäjä: Kersti Juva (2001).

Kustantaja: Tammi.

Sivumäärä: 221.

Oma arvio: 5/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Tämä siunattu koti on Jhumpa Lahirin esikoisteos, jolla hän voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 2000. Luimme yhdeksän novellia kattavan kokoelman lukupiirissä, eikä keskustelussa juuri soraääniä kuultu. Lahirin Intiaan ja Yhdysvaltoihin sijoittuvat kertomukset lumosivat ja herättivät myös paljon keskustelua. Kulttuuritaustasta ja kotimaasta huolimatta ihmisten ilot, murheet ja ongelmat ovat pitkälti universaaleja.

Lahiri syntyi Lontoossa intialaistaustaiseen perheeseen, jonka kotikieli oli bengali. Lahiri ollessa kaksivuotias perhe muutti Yhdysvaltoihin, ja kirjailja kokee olevansa amerikkalainen. Lahirin lapsuudenperhe säilytti yhteyden Intiaan ja vieraili usein Kalkutassa sukulaisten luona. Omat kokemukset ja havainnot ovat epäilemättä inspiroineet ainakin joitakin kokoelman novelleista.

Monissa novelleissa kerrotaan intialaisten maahanmuuttajien elämästä Yhdysvalloissa. Sopeutuminen toisenlaiseen kulttuuriin sujuu toisilta helpommin kuin toisilta. Intialainen yhteisöllisyys törmää amerikkalaiseen individualismiin. Jotkut takertuvat kotimaansa perinteisiin ja tapoihin niin, että elämäpiiri kutistuu pieneksi. Traditiot myös auttavat jaksamaan kaiken uuden keskellä sekä muistamaan, mistä on lähdetty. Maahanmuuttajien lapset ovat amerikkalaisia, mutta usein heitä kohdellaan kuin ulkopuolisia.

Järjestetty avioliitto on myös monelle jo Yhdysvaltoihin asettuneelle tapa perustaa perhe. Esimerkiksi kokoelman niminovellissa pariskunta on tuntenut toisensa vain neljä kuukautta, kun he jo asuvat saman katon alla. Puoliso on vielä vieras, ja joka päivä ilmenee uusia tapoja, ärsyttäviäkin.

Lahirin isä on ollut kokoelman päätösnovellin kirjastonhoitaja-isän esikuva. Novellin "Kolmas ja viimeinen maanosa" isä on matkannut Intiasta Lontooseen opiskelemaan ja sitten saanut töitä bostonilaisesta kirjastosta.  Miehen ensimmäinen amerikkalainen asumus oli vuokrahuone, jonka hän vuokrasi 103-vuotiaalta rouvalta. Sitkeä rouva Croft jää miehen mieleen koko loppuelämäksi, samoin usko selviytymisestä.

Poikani silmissä näen saman pyrkimyksen, joka heitti minut maailman toiselle laidalle. Muutaman vuoden kuluttua hän valmistuu ja lähtee raivaamaan tietään yksin ja suojattomana. Mutta minä muistutan itselleni että hänellä on isä elossa ja hyvinvoiva ja vahva äiti. Kun hänelle tulee uskonpuute, minä sanon, että jos minä olen voinut pärjätä kolmessa maanosassa, ei ole mitään estettä jota hän ei voi voittaa.

Koin kirjan todella visuaalisesti, ja samankaltaisia kokemuksia oli muillakin lukupiiriläisillä. Lahiri kuvailee paljon novellien miljöötä. Värit, esineet ja yksityiskohdat tekivät tarinat niin eläviksi, että näin ne edessäni lukiessani: koristeelliset sarit, lohkeilleen maalin, kristus-patsaat piirtyivät mielessäni. Myös huumaavan herkullinen intialainen ruoka tuoksuu läpi kirjan; on katkarapupyöryköitä, mausteista currya ja samosa-piiraita.

Lahirin luistava ja samalla yksityiskohtainen kerronta saivat jo katselemaan hänen muuta tuotantoaan. Tämän esikoisen jälkeen häneltä on suomennettu toinen novellikokoelma Tuore maa sekä romaanit Kaima ja Tulvaniitty. Muissakin kirjoissa Intia on vahvasti läsnä. Kun kaipaan taas teräviä havaintoja ja tuoksuvan värikästä lukukokemusta, niin tiedän kenen kirjoihin tarttua.