Jo Nesbø: Isänsä poika (2014)

Alkuteos: Sønnen.

Suomentaja: Outi Menna (2014).
Lukija: Paavo Kerosuo.

Kustantaja: Johnny Kniga.

Kesto: 16 t 30 min.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kuuntelin Isänsä pojan työmatkoilla äänikirjana, ja se oli matkakaverini reilut pari viikkoa. Noina viikkoina automatkat sujuivat Paavo Kerosuon äänen ja jännittävän tarinan pauloissa kuin huomaamatta. Aina en heti perille päästyäni malttanut nousta autosta, vaan kuuntelin vielä jokusen minuutin. Olen aina ihmetellyt, miksi ihmiset istuskelevat autoissaan, mutta enpä ole tullut ajatelleeksi, että heillä saattaa olla mehukas äänikirja kesken!

Nesbø sai minut koukkuun heti ensi yrittämällä: luin Harry Hole -sarja aloitusosan Lepakkomies loppusyksystä. Kyseisessä sarjassa osia riittää, mutta tuottelias dekkaristi on kynäillyt muitakin jännäreitä ja muun muassa lastenkirjoja. Isänsä poika on jännitysromaani, jolla ei ole mitään tekemistä Harry Holen kanssa.

Sonny Lofthus on viettänyt ison osan nuoruudestaan vankilassa sovittamassa toisten tekemiä rikoksia. Hänen isänsä oli arvostettu poliisi, joka teki itsemurhan ja jätti jälkeensä jäähyväiskirjeen. Vankilassa Sonny saa uutta tietoa tapahtumista, eikä voi antaa asian olla. Sonny karkaa vankilasta ja alkaa jakaa oikeutta omalla tavallaan.

Sonnyn perässä ovat poliisit Simon Kefas ja Kaari Adel. Simonilla on värikäs tausta peliongelmineen ja vaimon tila aiheuttaa jatkuvaa huolta. Kaari puolestaan on nuori naispoliisi, johon Simon ei aina suhtaudu ammatillisesti. Työparin välillä on skismaa.

Juoni toimii, ja jännitteet säilyvät viimemetreille; onnistuin jopa yllättymään lopussa. Pidin myös uskottavista henkilöhahmoista ja ajankuvasta. Poliisien ei ole helppo toimia järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi astumatta itse lain toiselle puolelle. Nesbø nostaakin esiin mielenkiintoisia eettisia dilemmoja liittyen poliisin työhön.

Isänsä poika osoittaa, että kaikki ei ole mustavalkoista. Oikeusjärjestelmä on velvoitettu ja oikeutettu rankaisemaan ja tuomitsemaan, mutta siinäkin on aukkoja. Oma käden oikeus voi tuntua paremmalta ratkaisulta, mutta silloin tulee helposti virhearviointeja, jos kaikki faktat eivät olekaan selvillä.

Olen antanut jännityskirjallisuudelle Nesbøn myötä pikkusormen. En enää halua kategorisesti hylätä jännäreitä, vaan voin jo myöntää, että niidenkin joukosta löytyy helmiä. Nesbøltä ilmestyy tänä keväänä Verta lumella -niminen teos. Toivottavasti siitäkin tehdään pian äänikirja, niin työmatkat ovat kuin hupiajeluja.