Sivut

tiistai 17. helmikuuta 2015

Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast (1996)

Alkuteos: Eureka Street.
Suomentaja: Markku Päkkilä (1998).
Kustantaja: Otava.
Sivumäärä: 560.
Oma arvio: 3½/5.
Mistä minulle: ostin käytettynä.

Kannen valokuva: Reiner Harscher

Kaupunki on kertomusten ja tarinoiden kätköpaikka. Tarinat kertovat tästä ajasta, menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Kaupunki on romaani.

Belfast 1990-luvun alkupuoliskolla. Katolisten ja protestanttien kärhämät ovat jatkuneet jo vuosikausia, eikä tulitaukokaan tuo kaivattua rauhaa Pohjois-Irlannin pääkaupunkiin. Aselevosta huolimatta uutiset alkavat lähes aina raportilla siitä, missä tällä kertaa on räjähtänyt.

Olipa kyseessä kaupungin keskusta tai jokin niistä alueista, joilla ihmiset asuvat, kaupungin kadut sekä naapuritalojen valot kertovat tarinoita petetyistä, halutuista, kärsineistä ja unohtumattomista ihmisistä.

Belfastin kadut kertovat myös Chuckien ja Jaken tarinan. He ovat kolmikymppisiä miehiä, joilla on elämänsuunta vielä kadoksissa. Tilapäistyöt, naisseikkailut ja ryypiskely kavereiden kanssa täyttävät alavireisen elämän. Chuckien ja Jaken ystävyys osoittaa, että katolinen ja protestantti mahtuvat saman baaripöydän ääreen.

Tarina etenee vuoroluvuin Chuckien ja Jaken näkökulmasta. Molemmat etsivät jotakin: rakkautta, vakautta, menestystä. Moukan tuurilla Chuckie saa epämääräiset bisneksensä luistamaan, ja elämään ilmestyy myös amerikkalainen tyttöystävä. Jake puolestaan on toipumassa erosta edellisestä tyttöystävästään ja tuntuu aina vain törmäävän rasittavaan Aoirgheen.

Nuorten miesten elämän näyttämönä toimii Belfast, joka on kuin yksi keskeinen henkilö tarinassa.

Belfast oli jännittynyt ja peloissaan. Epäilemättä jossain tapettiin ihmisiä juuri samalla hetkellä, mutta silti oli hyvin kaunista. Kaupunki kuulosti vanhuuttaan napsahtelevalta ja rahisevalta levyltä. Mikään ei kuitenkaan peittänyt pahan kaikuja tulivatpa ne läheltä tai kaukaa. Sireenit ulvoivat ja huusivat yön äärettömyydessä kuin pellistä taotut avioparit.

Kirja herättää eloon kaupungin, konfliktit ja niiden vaikutukset tavallisten ihmisten elämään. Kaupunki elää tapahtumissa mukana.

Reilut parikymmentä vuotta sitten ei ollut kännyköitä tai internetiä, vaan uutisia seurattiin radiosta ja televisiosta ja kavereita tavoiteltiin lankapuhelimilla ja soittamalla ovikelloa. Aina vain hektisemmäksi käyvässä tietoyhteiskunnassa iskee usein infoähky, jonka keskellä tällaisen elämän kuvausta on puhdistavaa lukea.

Tarina imaisee hyvin mukaansa heti alusta, ja henkilöhahmot ja miljöö piirtyivät elävästi mielessäni. Wilson kuvaa rosoisuutta kauniisti. Loppua kohden tarina menee välillä jahnaamiseksi. Olisin kaivannut tiivistämistä, vaikka innolla luin kirjan loppuun asti, sillä olihan loppuratkaisu saatava tietää.

Wilsonilta on suomennettu myös hänen esikoisteoksensa Ripley Bogle, jonka päähenkilö vilahtelee myös Eureka Streetissä.

Luin kirjan työkaverini suosituksesta ja ajattelin voivani kuitata sillä Irlannin maailmanmatkallani. Onneksi pysähdyin miettimään asiaa uudemman kerran: Pohjois-Irlanti on nimittäin osa Iso-Britanniaa, ei Irlantia. Wilson on siis brittikirjailija. Nyt ei auta kuin alkaa etsiä kiinnostavaa irkkukirjailijaa! Eureka Street, Belfast on silmiä avaava kirja, eikä aika mennyt hukkaan sitä lukiessa, päinvastoin.

4 kommenttia:

  1. Tämä on alkanut kutsua puoleensa tuolla hyllyssä viime aikoina mutta vielä en ole kirjaan tullut tarttuneeksi... :) Ajattelin sijoittaa tämän sateenkaarihaasteeseen samoin kuin sinäkin näköjään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt huomaan, että en muistanut mainita sateenkaarihaastetta tekstissä ollenkaan. Lisäsin tunnisteenkin nyt jälkikäteen. Mutta haasteen ensimmäinen kirja on nyt luettu ja blogattu, jes!

      Kannattaa lukea ja sukeltaa 90-luvun Belfastiin!

      Poista
  2. Kiva, että enimmäkseen pidit. Loppupuolella olisi voinut tosiaan ehkä hieman tiivistää, mutta ihan loppuhan oli miltein runollinen. Minä luin tämän ensimmäisen kerran kesällä 2000 ja toisen kerran pari vuotta sitten. Pidin molemmilla kerroilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loppu todella palkitsee, vaikka välillä kaipasin tiivistystä. Ajatukseni kirjasta ovat hilautuneet positiivisempaan suuntaan, kun olen kertonut siitä muille töissä. Olisin voinut antaa enemmänkin pisteitä :)

      Poista