Alkuteos: The Undertaking.
Suomentaja: Heli Naski (2015).
Kustantaja: Atena.
Sivumäärä: 332.
Oma arvio: 5/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
 |
| Kansi: Emmi Kyytsönen. |
Irlantilaisen Audrey Mageen esikoisteos Sopimus on saanut lukuisia kehuvia arvosteluja ja kerännyt merkittäviä palkintoehdokkuuksia. Nappasin kirjan mukaani pääsiäislomalle mielenkiintoisen kannen ja takakansitekstin perusteella. Se sopii myös Lukemalla maailman ympäri -haasteessani Irlantiin. Odotuksia ei juuri ollut, ja tulin kuin vahingossa lukeneeksi alkuvuoden vaikuttavimman kirjan.
Tarina lähtee liikkeelle eriskummallisesta sota-ajan avioliitosta ja vuodesta 1941. Saksalainen Peter Faber sanoo 'tahdon' rintamalla Katharina Spinellin valokuvalle, ja Katharina puolestaan tekee vastaavanlaisen avioliittolupauksen kotirintamalla. Peteriä motivoi rintamalta saatava hääloma, ja Katharina turvaa avioliitolla tulevaisuuttaan: mikäli Peter kaatuu, Katharina alkaa saada leskeneläkettä.
Vastoin kaikkia odotuksia pariskunnan tunteet roihahtavat häälomalla. Peter ei voi olla kauaa poissa rintamalta, mutta muutamat viikot riittävät luomaan syvän kiintymyksen nuorenparin välille. Katharinan isä myös vihkii Peterin perheen tavoille ja ottaa tämän mukaan tyhjentämään juutalaiskoteja. Spinellit ovat nimittäin kansallissosialisteja, natseja.
Kirja imaisi minut maailmaansa niin täysin, että lukukokemus oli vavisuttava. Tästä vuodesta on kulunut vasta reilu neljännes, mutta tiedän jo nyt, että Sopimus kipuaa listoillani vuoden parhaimpien kirjojen joukkoon. Aihe, sen käsittely, henkilöhahmot ja juoni muodostavat niin hiotun kokonaisuuden, etten löydä moitteen sijaa mistään.
Kirjan on lukenut alkukielellä Omppu, joka kuvaa kirjaa naturalistisen inhorealistiseksi ja joka koki kirjan visuaalisesti.
Vastoin kaikkia odotuksia pariskunnan tunteet roihahtavat häälomalla. Peter ei voi olla kauaa poissa rintamalta, mutta muutamat viikot riittävät luomaan syvän kiintymyksen nuorenparin välille. Katharinan isä myös vihkii Peterin perheen tavoille ja ottaa tämän mukaan tyhjentämään juutalaiskoteja. Spinellit ovat nimittäin kansallissosialisteja, natseja.
Kirja on kahden näkökulman vuorottelua. Kotona Berliinissä Spinellit muuttavat pois viedyiltä juutalaisilta jääneeseen asuntoon, viihtyvät natsijohtajien juhlissa ja nauttivat kaikenlaisista etuoikeuksista. Samalla kun Katharina murehtii, voiko käyttää juutalaisten vanhoja vaatteita, Peter ja hänen taistelutoverinsa uhmaavat Venäjällä nälkää, kylmyyttä ja kuolemaa. Vastakkainasettelu on jyrkkä.
Rintamakokemukset eivät ole helppoa luettavaa. Karvoitukset kuhisevat täitä ja kuolio vie varpaita. Olen toki lukenut sotakuvauksia aiemminkin, mutta Magee kuvaa toverien kuolemat, tursuavat ulosteet ja vatsan kuopalle vetävän nälän niin aidosti, että paha olo velloo lukijan vatsassa. Sotilaat tuovat rintaman hajut ja traumat mukanaan tullessaan lomalle tai palatessaan taisteluista haavoittuneina.
Paitsi yksittäisen ihmisen kokemuksia, Magee kuvaa sotaa myös yleisesti. Kaikki voivat olla sodassa pahoja, sodassa tuhotaan, tapetaan ja raiskataan, oli päällä minkälainen univormu hyvänsä. Kaikki rakentuu sen varaan, että me olemme oikeassa ja hyviä, vastapuolella ei edes ihmisiä. Vaikka usko omien joukkojen vahvuuteen on kova, silti sodan mielettömyys nousee aika ajoin pintaan.
Rintamakokemukset eivät ole helppoa luettavaa. Karvoitukset kuhisevat täitä ja kuolio vie varpaita. Olen toki lukenut sotakuvauksia aiemminkin, mutta Magee kuvaa toverien kuolemat, tursuavat ulosteet ja vatsan kuopalle vetävän nälän niin aidosti, että paha olo velloo lukijan vatsassa. Sotilaat tuovat rintaman hajut ja traumat mukanaan tullessaan lomalle tai palatessaan taisteluista haavoittuneina.
Paitsi yksittäisen ihmisen kokemuksia, Magee kuvaa sotaa myös yleisesti. Kaikki voivat olla sodassa pahoja, sodassa tuhotaan, tapetaan ja raiskataan, oli päällä minkälainen univormu hyvänsä. Kaikki rakentuu sen varaan, että me olemme oikeassa ja hyviä, vastapuolella ei edes ihmisiä. Vaikka usko omien joukkojen vahvuuteen on kova, silti sodan mielettömyys nousee aika ajoin pintaan.
"Mitä helvettiä me ylipäätään teemme täällä?"
"Minä noudatan ylempieni käskyjä."
"Missä he ovat?" sanoi Weiss. "Mikseivät he ole täällä?"
"Koska me olemme", sanoi Faustmann. "Heidän puolestaan."
"Lopulta me kuolemme tai tulemme hulluiksi", sanoi Weiss.
"Tai molempia", sanoi Kraft.
Lukiessani en voinut välttyä ajattelemasta ihmisen sitkeyttä. Mitä kaikkea ihminen voikaan kestää. Hänet voidaan näännyttää lähes kuoliaaksi ja nöyryyttää täydellisesti, mutta silti jotkut selviävät hengissä ja tulematta hulluiksi.
On lohdutonta, kuinka pienen pieni yksilö on valtakoneiston rinnalla. Ystävyys tai yhden ihmisen henki painavat vain vähän vaakakupissa, kun toisella puolella on puolueen etu. Myös kirjassa kuvattu odottaminen on raastavaa. Rintamalla ja kotipuolessa uskotaan, että kohta tämä mielettömyys lakkaa, mutta sehän jatkuu vuosia, kuten me jälkipolvet tiedämme.
On lohdutonta, kuinka pienen pieni yksilö on valtakoneiston rinnalla. Ystävyys tai yhden ihmisen henki painavat vain vähän vaakakupissa, kun toisella puolella on puolueen etu. Myös kirjassa kuvattu odottaminen on raastavaa. Rintamalla ja kotipuolessa uskotaan, että kohta tämä mielettömyys lakkaa, mutta sehän jatkuu vuosia, kuten me jälkipolvet tiedämme.
Kirja imaisi minut maailmaansa niin täysin, että lukukokemus oli vavisuttava. Tästä vuodesta on kulunut vasta reilu neljännes, mutta tiedän jo nyt, että Sopimus kipuaa listoillani vuoden parhaimpien kirjojen joukkoon. Aihe, sen käsittely, henkilöhahmot ja juoni muodostavat niin hiotun kokonaisuuden, etten löydä moitteen sijaa mistään.
Kirjan on lukenut alkukielellä Omppu, joka kuvaa kirjaa naturalistisen inhorealistiseksi ja joka koki kirjan visuaalisesti.
 |
| Magee on kotoisin Irlannista. |
Luin suurella mielenkiinnolla tekstiäsi ja huomaan, että kokemuksemme ovat ollet aika lailla yhteneväisiä. Sopimus on hurja teos. Juuri tuo rinnakkainasettelu on tässä niin tehokas keino, jolla kuvaus voidaan viedä tasolle, johon pelkillä sanoilla olisi mahdoton päästä. Minusta sekin on suorastaan uskomatonta, miten pieni kirja tämä on ja kuitenkin niin valtava.
VastaaPoistaIhailen tiivistä ilmaisua, joten tällaiset pienet suuret kirjat tekevät vaikutuksen. Tällaisen kirjan jälkeen näkee monissa teoksissa tiivistämisen varaa.
PoistaNanna, en lue tekstiäsi vielä, sillä haluan ensin julkaista omani. Sain Atenalta tiedon, että tästä kirjasta ei arviota saa julkaista ennen kuin 15.4.. Olen äimänkäkenä...
VastaaPoistaTämäpä erikoinen juttu! Kirja tuli kirjastoon hyvissä ajoin ennen pääsiäistä.
PoistaNanna, ihan tosi...Hyvä sinulle, minun piti pidätellä;)
PoistaMiten upeaa, että tällaisa kirjoja julkaistaan! Pysyy yllä kollektiivnen muisti, sillä ilman näitä kirjoja omat lapsemme eivät tietäisi, mitä on tärkeää muistaa, mikä ei saa toistua. Nyt täytyy vain toivoa, että he myös lukevat.
Nuo sotakuvaukset olivat rankkoja ja ihan viis siitä, mikä oli Peterin kannustin selvitä, oli vaikea tajuta, että he vain jatkoivat. Komannelle vatakunnalle vain koneisto merkitsi, sen hampaissa yksi ihminen oli kuin hyttynen, jos sitäkään.
Hienosti Magee on tavoittanut saksalaisuuden ja tuon ajan Saksassa. Kaikki tuntuu niin todenmakuiselta.
Hieno teksti ja olemme vahvasti samoilla linjoilla, mitä kirjan laatuun tulee.
<3
Uskon ja toivon, että tällaiset tarinat jäävät elämään ja niitä luetaan sukupolvesta toiseen. Koulussa en juuri historiasta piitannut - kiinnostus heräsi myöhemmin ja nimenomaan kaunokirjallisuuden kautta.
PoistaToinen maailmansota on minulle aina vain mielenkiintoinen aihe, vaikka siitä onkin tullut luettua yhtä ja toista. Erilaiset näkökulmat ja kohtalot vetävät puoleensa edelleen!
Aika jännä juttu, että tämä on ollut kirjastosta lainattavissa noin aikaisin kun tosiaan kustantamon arvostelukappaleen embargo oli 15. huhtikuuta. En juttuasi linkittäessäni edes hoksannut tuota asiaa vaan vasta nyt kun luin kommentitkin :)
VastaaPoistaVastakkainasettelu oli kuvattu Sopimuksessa todella taitavasti. Erityisesti mieleen jäi se kun yläpuolella edestakaisin kulkevat ja tuhoa kylväviä lentokoneita verrattiin kesäisen päivän ruohonleikkaukseen. Pidin myös kovasti siitä, että kauheuksia ei kuvattu mässäillen vaan vähäeleisesti todeten. Kirja imaisi mukaansa ihan huomaamatta ja henkilöt ja tapahtumat pyörivät mielessäni mm. töihin ajaessani.
Kuten Leena sanoi on upeaa, että tällaisia kirjoja julkaistaan. Aihe ja sen kaiken kauheuden muistaminen on tärkeää.