Gillian Flynn: Kiltti tyttö (2012)

Alkuteos: Gone Girl. 

Suomentaja: Terhi Kuusisto (2013).

Kustantaja: WSOY.

Sivumäärä: 447.

Oma arvio: 4½/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Bernard Ott.

Kannoin Gillian Flynnin jännärin jo toistamiseen mökille, ja ilokseni toinen kerta sanoi toden! Ensimmäisellä kerralla viime kesänä luin vain hieman alkua ja totesin, ettei aika ollut kirjalle oikea. Kiltti tyttö vaatii uppoutumista, eikä se ole aivan ohut kirja. Solahdin kirjan maailmaan vappuna ja annoin tarinan viedä.

Amy ja Nick ovat aviopari, joka on muuttanut New Yorkista pikkukaupunkiin Nickin lapsuusmaisemiin. Kaikki on näennäisesti hyvin, kunnes Amy katoaa pariskunnan hääpäivänä. Alkaa poliisijahti ja julkisuusrumba, jotka koettelevat Nickiä ja hänen läheisiään. Vahvimmat epäilyt kohdistuvat ymmärrettävästi Nickiin, mutta onko aviomies syyllinen? 

Flynn kuvaa värikkäästi suurkaupungin pintaliitoa ja pikkukaupungin ahdistavaa ilmapiiriä. Parasta kirjassa on sen yllätyksellisyys. Tarina etenee vuoroin Amyn ja vuoroin Nickin äänellä, ja tapahtumia taustoitetaan myös otteilla Amyn päiväkirjasta. Vaihtuvat näkökulmat saavat lukijan hämmennyksiin. Kannen mainoslause pitää paikkansa: ainakin tällä tarinalla on kaksi puolta. 

Kirja on saanut melko ristiriitaisen vastaanoton blogeissa: osalle juonenkäänteet eivät tuottaneet yllätyksiä, toisia taas Flynn jallitti onnistuneesti. Kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Kiltti tyttö oli sen verran viihdyttävä ja yllättävä dekkarikokemus, että Flynnin toinen suomennos, Paha paikka, on pinottava kesälomalukemisiin!