Jean-Christophe Rufin: Vaellus: Santiago de Compostelan kulkijat (2013)

Alkuteos: Immortelle randonnée - Compostelle malgré moi.

Suomentaja: Marja Luoma (2015).

Kustantaja: Gummerus.

Sivumäärä: 264.

Oma arvio: 3/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: ?

Santiago de Compostelaan kohdistuvaa pyhiinvaellusta koskevaa kirjallisuutta kysellään kirjastosta ahkerasti. Asiakkaiden innostus ja suunnitelmat lähteä matkaan kertovat siitä, että pölyiseltä kuulostava pyhiinvaellus todella kiinnostaa myös nykyihmistä. Mutta miksi ihmeessä? Mitä satojen kilometrien kävelyltä oikein haetaan? Onko pyhiinvaellus vain uskonnollisten puuhaa? Nämä kysymykset mielessäni aloin lukea ranskalaisen Jean-Christophe Rufinin kirjoittamaa, vastikään suomennettua matkakertomusta.

Santiago de Compostelan katedraali on caminon päätepiste, jonne voi kulkea eri reittejä. Lähtijä voi valita perinteisemmän pohjoisreitin (Camino del Norte) tai Pyreneitten vuoristossa kulkevan vuoristoreitin (Camino Frances) — tai sitten jonkin näiden variaatioista. Matkan lähtöpisteenkin voi jokainen valita itse. Reissuun voi lähteä Rufinin tapaan Espanjan ja Ranskan rajakaupungista Hendayesta, kauempaa Ranskan puolelta tai kuten hurjimmat tekevät: jopa omalta kotiovelta.

Pituutta Rufinin valitsemalla pohjoisreitillä on noin 800 kilometriä, ja aikaa siihen on hyvä varata noin 40 päivää. Matkaan lähtee päivittäin satoja ihmisiä, joten reittien varrella on lukuisia yösijoja ja muita palveluita pyhiinvaeltajille. Tyypillistä onkin kävellä päivä ja viettää yö joko luostarin tai majatalon makuusalissa. Edulliset yösijat maksavat vain joitakin euroja per yö, mutta tunnelma näissä paikoissa on tiivis. Rufin kantoi mukanaan telttaa, koska hän on huono nukkuja.

Pyhiinvaellus on nimensä mukaisesti uskonnollinen matka jonkin oman uskonnon pyhän monumentin luo. Pyhän Jaakobin tie on keskeisimpiä kristinuskon pyhiinvaellusreittejä, ja sitä on kuljettu ahkerasti aina keskiajalta lähtien. Fyysisen koettelemuksen päätepiste on katedraali, jossa uskotaan apostoli Jaakobin jäänteiden sijaitsevan.

Kaikille nykyvaeltajille uskonnollisuus ei kuitenkaan ole kävelyurakassa tärkeintä. Toki monet ottavat pyhiinvaelluksen edelleenkin hengelliseltä kannalta, mutta monille matka tarjoaa mahdollisuuden itsetutkiskeluun, aktiivilomaan ja oman fysiikan koetteluun. Patikointi voi tuntua hyvältä ja puhdistavalta vaikkapa elämän käännekohdassa tai ikäkriisin koittaessa.

Rufin kuljettaa lukijaa mukanaan läpi pyhiinvaellusreitin etapilta toiselle. Rufin kuvailee maisemia ja matkan varrella kohtaamiaan ihmisiä paikoin mielenkiintoisesti, mutta välillä teksti on jaarittelua. Tekstin lukeminen oli ajoittain puuduttavaa kuin kymmenien kilometrien päiväetappi yksitoikkoisessa maisemassa. Teksti on liiankin asiallista, ja olisin kaivannut henkilökohtaisempaa otetta. Oikeastaan Suvi Aholan esipuhe oli värikkäämpää ja persoonallisempaa luettavaa kuin Rufinin kokemukset.

Jokin pitkässä vaelluksessa kiehtoo minuakin. Uskonnottomana en ehkä valitsisi näin uskonnollisesti latautunutta reittiä, mutta voisin hyvin kuvitella lähteväni joskus pitkälle vaellukselle.