Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä (2008)

Alkuteos: Ommarul putakhae.

Suomentaja: Taru Salminen (2015).

Kustantaja: Into.

Sivumäärä: 209.

Oma arvio: 4/5.

Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Ninni Kairisalo.

Erään eteläkorealaisen perheen 69-vuotias äiti katoaa Soulin metroasemalla kuin tuhka tuuleen. Isä huomaa olevansa metrovaunussa keskellä tuntemattomia ihmisiä, eikä puolisoa näy missään. Koko perheen elämä alkaa pyöriä äidin etsimisen ympärillä. Aikuiset lapset seurailevat hataria johtolankoja, tuloksetta.

Äidin katoaminen nostaa kerrankin perheen keskiöön uutteran perheenäidin, joka on aina ollut arkea pyörittävä taustavoima. Maaseudulla lapsensa kasvattanut äiti on tehnyt kaikkensa pesueensa eteen.

Äidin kädet olivat jatkuvassa liikkeessä. Äiti ompeli, neuloi ja teki taukoamatta peltotöitä. Äidin pellot eivät koskaan olleet tyhjillään. Keväällä hän istutti perunoita kyntövakoihin, kylvi salaatin, kruunupäivänkakkaran, malvan ja ruohosipulin siemeniä ja istutti chilejä ja maissia. 

Äidin kasvimaalla ja pelloilla kasvavien lajien kirjo on huima: yllä olevassa katkelmassa on mainittu vain osa. Äiti on aina huolissaan lastensa syömisestä, myöskin näiden ollessa jo aikuisia. Vuosien varrella hän on ruokkinut myös muiden perheiden nälkäisiä suita.

Katoamisen myötä äidistä paljastuu uusia puolia. Lapset huomaavat, etteivät tienneet edes äitinsä oikeaa syntymävuotta. Selvitystyö nostaa pintaan salaisuuksia ja perheenjäsenten välisiä jännitteitä. Ilman syyttelyä ja syyllisyydentuntoja etsinnöistä ei selvitä.

Kertojanääni on joissain luvuissa yksikön toisessa persoonassa, mikä ei ole aivan tavanomaisin ratkaisu. Ehkä se johtui juuri omalaatuisista kertojista tai sitten keskittymisen puutteesta, mutta välillä sain todella miettiä, kuka tässä on äänessä. Oikeastaan se ei suuresti häirinnyt lukemista, sillä tunnelma piti otteessaan.

Kirja oli minulle surumielinen lukukokemus, koska perhe on keskellä suurta tragediaa. Samalla se tarjosi kiintoisan kurkistuksen paikalliseen arkielämään, sillä eteläkorealainen kulttuuri on minulle vierasta. Shin kuvaa värikkäästi niin kaupunki- ja maalaiselämäntyylien eroja kuin sukupolvien kuilua. Herkullisesti tuoksuvat ruoat ja inhimillisyys tuovat tarinaan lohtua.

Tästä ensimmäisestä eteläkorealaisesta suomennetusta romaanista on kirjoitettu ainakin Tuijatan, Saran, Ullan, Norkun ja Kirjahillan blogeissa.