Otavan äänikirja.
Kesto: 11 t 40 min.
Lukija: Kari Ketonen.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Oma arvio: 3/5.
Kuuntelen työmatkoilla äänikirjoja, ja
kirjaston äänikirjahylly on monesti houkutellut hyppäämään pois
mukavuusalueelta. Kun kaikki tuttu ja turvallinen on kuunneltu (tai lainassa),
on tartuttava itselle vieraampien kirjailijoiden teoksiin. Välillä valinta
menee mönkään, toisinaan löytyy uusia suosikkeja.
Olen aiemmin karttanut Virpi Hämeen-Anttilan teoksia enkä
oikeastaan edes osaa sanoa, miksi. Yön sydän on
jäätä on siis ensimmäinen Hämeen-Anttilalta lukemani (eli kuuntelemani) kirja, ja ilokseni voin todeta, ettei kokeilua tarvinnut katua.
Kirjan päähenkilö Karl-Axel Björk, kutsumanimeltään Kalle, on koulutukseltaan
lakimies. Hän on ministeriön virkamies, joka iltapuhteenaan avustaa poliisia ja
selvittelee rikoksia. Eletään 1920-luvun alkua Helsingissä. Sisällissodasta ei
ole kauaa, ja vallalla on kieltolaki. Björk pääsee perehtymään pirturatsioita
vakavampaan poliisityöhön, kun Vesilinnanmäen vesisäiliöstä löytyy ruumis.
Tapauksen tutkinta vie Björkin jännittäviin takaa-ajoihin ja hurjapäisille
soluttautumisretkille. Valeasut kuulostavat välillä melko naiiveilta, eivätkä
ne aina ihan toimikaan. Dekkareille ominaiseen tyyliin päähenkilöstä
paljastuu salaisuuksia: Björk on tunnollinen virkamies, mutta hänellä on pimeä
menneisyys.
Kirja ei kuitenkaan ollut parhaimmillaan äänikirjan muodossa: minä ainakaan en ihan aina pysynyt juonikuvioissa kärryillä, eikä esimerkiksi salakirjoituksen selvitystyö auennut kuunneltuna — se olisi pitänyt
nähdä paperilla. Lukijasta kuuntelunautinto ei jäänyt kiinni, sillä Kari Ketonen on vakuuttavimpia äänikirjanlukijoita, joita
kohdalleni on sattunut. Selkeä, mutta silti eläytyvä. Etenkin Ketosen tulkinta
venäläisen putiikinpitäjän repliikeistä on mieleenpainuva.
Ajankuva ja henkilöhahmot tekevät kirjasta omalaatuista
rikosviihdettä. Hämeen-Anttila tuo 1920-luvun myös kielen tasolle: mieleen jäivät ainakin vanhahtavat gummihanskat ja huoneustot. Ensikosketus Hämeen-Anttilaan jätti positiivisen fiiliksen,
joten eiköhän kirjan jatko-osakin tule luettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti